Yrttitarha ruukuissa

Basilika, rucola, tilli, lehtipersilja, korianteri, minttu... Näitä heiniä tarttuu kaupasta mukaan harva se kerta ja joka kerta ajattelen, että tällä kerralla vihdoin istutan sen kaupan ruukun multaköntsän isompaan ruukkuun ja multiin, eikä enää tarvitse jatkuvasti heittää nuukahtaneita yrttipurkkeja pois. Saatika maksaa taas uudesta puskasta. Aina se istuttaminen kumminkin jää.

Mutta nyt on kesä! Ja kun ulkona oikein istuttamisen makuun pääsin (sain anopilta tuliaisiksi mustasilmäsusannan, 30 litraa multaa ja käskyn istuttaa kukka isompaan ruukkuun), perustin yrttiruukkupuutarhan terassille. Ensimmäiset tulokkaat  olivat äitini tuomat sitruunamelissa, basilika, tilli ja pienilehtinen salaatti, jossa on punaiset lehtiruodit. Hurraa äidit ja anopit! Mikähän muuten tuon pikkulehtisen salaatin nimi mahtaa olla?

Sitruunamelissa on ihan pirtsakanmakuinen yrtti, jota en kyllä paljonkaan ole käyttänyt. Ainakin siitä saa maistuvaa makuvettä lisäämällä muutamia oksia vesikannuun. Jos joku tietää sitruunamelissalle jonkin herkullisen käyttökohteen, saa vinkata!

P.S. Talvella, kun yrttipuutarha joutaa sisälle pakkasen armoilta, otan taas käyttöön Lähiömutsilta taannoin bongaamani yrttihyllykön (ihan loistava paikka niille kaupan purkeille!). Ja yritän muistaa kastella niitä. Minkähän takia ulkokasvien kastelun muistaminen on jotenkin helpompaa?? T. Nimim. Sisällä meillä elävät vain altakasteluruukuissa olevat kasvit...

Avokadoa leivällä ja lusikalla

Avokado on jännä hedelmä. Makuahan siinä ei oikeastaan ole, mutta siitä saa kuitenkin loihdittua vastustamattomia herkkuja, joissa avokado on ihan olennainen raaka-aine. Joskus lapsena en voinut sietää avokadoa, mutta nyt saan välillä avokadohimotuksia.

Monimutkaisin ruokalaji, jonka olen avokadosta tähän mennessä värkännyt, on se avokadopasta. Eikä se siis mikään monimutkainen ole. Mutta jos avokadoa haluaa heti ja äkkiä, ei tarvitse kuin halkaista se, poistaa kivi ja kaataa kiven jättämä kuoppa täyteen balsamicoa. Puolikas toiseen käteen, pikkulusikka toiseen - niiiin hyvää!

Astetta viitseliäämmän avokadohimotuksen tullessa teen ihanaa avokadoleipää. Näitä voisi syödä viikon. Tai ehkä jopa elää näillä!

Avokadoleivät
yhdelle

puolikas, kypsä avokado
2 palaa suosikkiruisleipää (omani on Vaasan jälkiuunipalat! Tai -napit, mutta ne on niin pieniä)
tuoreen sitruunan/limen mehua 
mustapippuria / pippurisekoitusta myllystä
sormisuolaa
(voita)

Siivuta avokado kuoressaan. Halutessasi voitele leivänpalat voilla. Jaa avokadosiivut leiville ja murskaa siivuja hiukan niinkuin voitelisit leipää niillä. Mausta leivät sitruuna- tai limemehulla, vastajauhetulla pippurilla ja sormisuolalla. Haukkaa ja nauti!

Mitäs muita herkkuja avokadosta voisi valmistaa, jos joskus jaksaisi odotella sen suuhun päätymistä vähän kauemmin?

Saint Cyprienin kanakauppias, feta-punajuurisalaatti ja muita ruokamuistoja

Ah, ranskalainen keittiö, la cuisine francaise! Klassikkoruokalajeja, Michelin-ravintoloita, huippuviinejä ja kuuden tunnin päivällisiä... Tuoreita raaka-aineita ja kivijalkakauppoja: boulangerie, crèmerie, boucherie, patisserie ja charcuterie joka kulman takana...

Ihan läpeensä ei ehditty ranskalaistua, kuukausi ei riittänyt. Esmes ruokailuajat pysyivät sitkeän suomalaisina, lasten takia nyt varsinkin, ja sen(kin) vuoksi ravintoloissa käytiin vähän - ehkä viidesti kuukauden aikana ja kolme niistäkin kerroista oli lounaita. Lisäksi loma oli "arkiloma", ja arkenahan sapuskat tehdään suurimmaksi osaksi kotona, vai mitä?

Esimerkiksi tällaista helppoa ja herkullista feta-punajuurisalaattia tehtiin Ranskan-kodissa, ainekset vain sekaisin keskenään:

esikeitettyjä punajuuria pilkottuna
fetajuustoa isoina muruina
mustapippuria ja balsamicoa

Vaikka Michelin-ravintolat ja maratonpäivälliset jäivät tällä kertaa uupumaan, saatiin kuitenkin nauttia ranskalaisen keittiön varsinaisesta kivijalasta - niistä tuoreista raaka-aineista. Ja vielä edullisesti. Meinasi vallan suu loksahtaa auki, kun kahden ison vihreän parsapuntin hinnaksi kerrottiin torilla 50 senttiä!

Se on kyllä kuitenkin myös todettava, että kaupungin pikkumarkettien valikoima oli kyllä ihan yhtä ankea ja nahistunut kuin valintaladon. Niihin joutui menemään, kun turistina sattui (kerran jos toisenkin) yrittämään vihanneskauppaan sen ollessa kiinni. Toista oli sitten, kun välillä pääsi keskustan ulkopuolelle hypermarkettiin - siinä taisi kalveta Stockakin.

Ranskalaisten luontevaa suhtautumista hyviin raaka-aineisiin itsestäänselvyytenä kuvaa hyvin se, miten vanhempi pariskunta jutusteli kanaostoksistamme kassajonossa. Mies oli käynyt nappaamassa kärryymme kokonaisen paistetun kanan ja valinnut kahdesta vaihtoehdosta - poulet traditionnel ja poulet fermier - halvemman, traditionnelin. Iloinen keskustelu meni suurinpiirtein näin:

Pariskunta: Aa, noista kanoista ei koskaan tiedä vaikka olisivat Kiinasta..
Minä: Aijaa? Ihanko totta? Ei oikein tiedetty mitä otetaan...Vai sellaista tämä traditionnel on?
Pariskunta: Poulet fermier (maalaiskana) on varmasti ranskalaista. Nuo halvemmat voi olla mitä vaan, niillä on niin heikot luutkin että ne voi pureskella poikki!
Toinen pariskunta naapurikassalta: Juu, hih, nehän saa ruokaveitsellä leikaten poikki!
Pariskunta: Jos haluatte erinomaista kanaa, menkää perjantaina Saint Cyprienin ruokatorille, siellä on eräs luotettava ja hyvä kauppias. Heti siinä vasemmalla kun tullaan torille!

Saint Cyprien on kylä Perpignanin vieressä, vajaan 20 kilometrin päässä. Musta on ihana ajatella, että ihmiset käyvät tiettynä viikonpäivänä hakemassa kanansa toisesta kaupungista, koska tietävät sen olevan erityisen hyvää. Ja luultavasti vielä onnellistakin. Kyllä siinä heikkoluinen markettikana ostajineen kalpenee.

Välimeren tunnelmaa

Katalonialaisen Ranskan-talomme tunnelma ja henki on vielä vahvasti mielessä ja silmissä. Oli kiva viettää kuukausi niin erilaisessa miljöössä - kotona kun sisustus (ja talomme yleensäkin) on enemmänkin skandinaavisen käytännöllinen ja värien käyttö paljon rajoittuneempaa!

 

Jos joskus saisin mökin (jostain Välimeren rannalta..), voisin sisustaa siitä katalonialais-provencelaisen. Väreillä - tai sitten vähemmän.

 

Tuota ylläolevaa "leipägiljotiinia" ei käytetty kertaakaan, mutta se oli yllättävyydessään yksi talon sisustuksen hauskoista yksityiskohdista!

Takapihamme, jossa asui kilpikonnia...

Pääsisäänkäynti ja orvokkiruukut...

Ja huumaavan tuoksuiset violetit kukkatertut pihapöydän yllä...

Ah, c'était magnifique!

Tulppaanien aika

Kotoinen arki on taas alkanut, Ranskanmaalta palattu. Postaus la cuisinesta on vielä työn alla; Rouva K:n ranskalainen minä ei oikein ollut bloggaustuulella.

Nyt sen sijaan on ihasteltava ja merkittävä muistiin kevään tulosta, että syksyllä istuttamani tulppaaninsipulit kukkivat  nyt takapihalla! Ihan itse istutin, se tässä niin hienolta tuntuu kun viherpeukaloni on ihan idulla vaan.

Viime puutarhapostauksessa on kuva samasta kohdasta pihaa 10. huhtikuuta. Aika eri maisema 16. toukokuuta, jolloin tulppaanikuvat on otettu! Tänä keväänä muuten jäi sitten kalkitsematta piha. En muistanut muistuttaa siitä miestä, vaikka suunnitelmissa oli. Ensi vuonna sitten...

Ranskalaisessa keittiössä

Psst. Rouva K on nyt Ranskassa. Koska Ruuhkavuoden käsikirja on vain asiajuttujen blogi (?), niin kaikki vähemmän asiallinen asia löytyy blogista Bébétalo. Sinne jo päivitinkin tunnelmia Ranskan talosta, joka on oleva kotimme vielä kuukauden päivät.

Jahka ehdin, päivitän muutaman postauksen myös Ruuhkavuoden käsikirjaan täällä ollessa. Ollaan sentään ranskalaisen keittiön parissa! Niin kirjaimellisesti kuin henkisestikin.

Kalkkipäivä

Näin alku(?)keväällä vaikka tuota luntakin vielä on, olisi hyvä alkaa jo hoitaa pihaa. Siis puutarhaa. Keväällä voi esimerkiksi kalkita maan, koska kalkitseminen on kätevä tehdä lumen päälle. Kalkki liukenee parhaiten kostessa maassa, ja lumen sulamisvedet kuljettavat kalkin tehokkaasti kasvien juuristolle. Kalkkipäivä on siis än-yy-tee-nyt!

Kalkitseminen vähentää maan happamuutta ja auttaa kasveja paremmin saamaan ravinteita, sillä happamassa maassa ravinteet liukenevat huonosti.* Kalkitus nostaa maan ph-arvoa ja lisää pieneliöiden aktiivisuutta, mikä taas tehostaa ravinteiden kiertoa ja tekee maan kuohkeaksi ja ilmavaksi. Kun maa kalkitaan aikaisin keväällä, kasvit pystyvät paremmin käyttämään hyväkseen kevätlannoitteen ravintoaineet. Siis jos sellaista niille annetaan.

Viime vuonna ei ehditty eikä muistettu kalkita ennen lumien sulamista, ja niin käy tänäkin vuonna. Nyt on liian kiire pakkaamisen kanssa, ei pysty! Onneksi aviomies, joka palaa matkaltamme kotiin jo huhtikuun puolella, voi sitten heitellä kalkit lumettomaan maahan. (Eihän tuota valkoista ainetta enää huhtikuun lopulla voi olla maassa!) Pitänee sitten värvätä mies siihen lannoitukseenkin.

Istutin muuten tulppaaninsipuleita viime syksynä takapihalle. (Juuri tuohon heinäseipäiden ja ulkovalon tienoille.) Ranskasta palatessa meitä toivon mukaan odottaa tulppaanien toukokuinen väriloisto! Samaten jännittää, ovatko pallotuijat ruukuissaan enää hengissä.

* Happamasta maasta tykkääviä kasveja ei pidä kalkita, esim. alppiruusut, havut, atsaleat, hortensiat ja pensasmustikat. Tietääkseni meillä ei ole mitään näistä, t. nimim. Todella kätevä puutarhuri.