sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Ikuistetut munat
Päädyin pääsiäismunien maalausmietinnöissä siihen, että maalaamme tyhjiä munia, jotta niitä voisi ihailla vähän pidempään. Aikeena oli puhaltaa tyhjäksi viisi raakaa kananmunaa, mutta lopulta homma jäi kolmeen munaan. Neljäs muna olisi tasan poksauttanut verisuonen päästä tai silmästä, sen verran tuotti flunssaiselle tuskaa munan tyhjentäminen pienten reikien kautta. Reiät tein parsinneulalla, mutta niitä joutui hieman suurentamaan. Suurentamisessa sai olla tarkkana, ettei rikkonut reikää turhan isoksi. Kun muna oli tyhjennetty, huuhdottu vedellä sisältä ja ulkoa ja kuivatettu, työnsin rei'istä läpi grillitikut, joista kiinni pitämällä maalaus onnistui. Tikun piti paikallaan sinitarra.
Tällä kertaa ei sitten värjättykään munia mustikalla tai muilla luomutuotteilla, vaikka siitä vähän haaveilin. Ensi kerralla sitten. Nyt välineinä oli vesivärejä ja esikoisen vaatimuksesta tussit. Ensimmäisen munansa poitsu värittikin tussilla (punaiselle pohjalle vihreitä palloja), mutta onneton muna menetti väreistään puolet jouduttuaan märkään rairuohoon. Siitä seurasi kauhea itku ja parku, mutta onneksi keksin, että munasta sai pesemällä tussit kokonaan pois, ja voilà, se sai uuden (ehkä hieman synkeämmän :) sini-musta-raidoituksen vesiväreillä. Yhden munan maalasimme yhteisvoimin punakeltaiseksi.
Yhden munan varasin kokonaan äidin omaksi. Siitä tuli sinipunainen. Kananmunan maalaaminen siveltimellä on muuten todella terapeuttista!
torstai 28. maaliskuuta 2013
Asiaa munista
Mutta oikeita munia täytyy päästä maalaamaan! Esikoinen on siinä iässä, että nauttii suunnattomasti juhlapyhien ohjelmanumeroista ja sitä innostusta on ihana katsoa. En ole ihan vielä päättänyt, miten homma toteutetaan, mutta inspistä on Googlesta jo kaivettu. Kananmunien keittäminen maalaamista varten on helpompaa kuin raakojen puhaltaminen tyhjäksi. Tosin keitettyjen munien koristelu ei ole kovin pitkäikäinen. Ja pitääkö niitä sitten säilyttää jääkaapissa? Tyhjäksi puhaltamista puoltaisi se, että munankuoret saisi kätevämmin tikunnokkaan niin, etteivät pienenkään koristelijan hyppyset sotkisi valmiiksi maalattuja/väritettyjä kohtia.
Itse tahtoisin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilla munien kokovärjäämistä esimerkiksi kahvilla, mustikalla tai punajuurella. Voisihan niitä sitten koristella värinkin päälle. Mutta voi hyvää päivää, millaisia taideteoksia jotkut osaavat munista luoda! Iskee vallan munakateus. Vai mitä mieltä olette Munaklubilaisten ja Lauran verstaan munatuotannosta? Home in HELin minimalistimunat ovat myös aika jees. Minimalismi (lue: musta tussi) voisikin olla mun valintani yhdistettynä johonkin herkullisenväriseen kokovärjäykseen. Innostuisikohan munamaalarikaverinikin tästä?
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
On parle français
Yksi iso syy perheemme tulevaan "arkilomaan" Ranskassa on kieli. Oma ruostuva ranskani kaipaa kipeästi päivittämistä, ja lisäksi mahdollisuus ja tarkoitus olisi, että esikoisen koulutie tulee olemaan osittain ranskankielinen. Ensi syksynä alkaa eskari, jossa ranskaa jo puhutaan paljon enemmän kuin nyt päiväkodissa.
Ranskassa ollessamme hankkiudutaan ihmisten, siis lasten, ilmoille niin paljon kuin mahdollista. Jos ei muuta, niin kökötetään lähileikkipuistossa ja bongataan leikkikavereita. Arki on arkea Perpignanissakin, ja nähtävyyksissä kiertämisen sijaan (tai lisäksi) keskitymme elämään sitä, pienillä lapsiarjen huvituksilla höystettynä (sanakirja takataskussa).
Uimaan. Kotomaassa käymme paljon lasten kanssa uimassa, joten sitä lystiä varmaan kokeillaan myös Perpignanissa. Rannalle mennään tietenkin, koska kelit sen jo varmasti sallivat huhti-toukokuussa, mutta (v)esikoisen uimahaluilla myös espace aquatique on hyvä retkikohde.
HopLopiin. Paikallinen HopLop olisi hauska nähdä. Sinne kun parkkeerataan muiden äitien ja pikkuviikareiden keskelle, voisin kuvitella että erilainen Ranskan-elämys on taattu. (Siitä saattavat takavuosien viinintäyteiset Pariisin-kulttuurikierrokseni olla melko kaukana.) Leikin tuoksinassa luulisi syntyvän myös sitä kaivattua ranskaksi kommunikointia.
Kouluun. Päiväkodin opettaja antoi vinkiksi, että voisimme pokkana marssia paikallisen päiväkodin/koulun, ts. maternellen, henkilökunnan juttusille ja kysyä, josko tarhalapsemme voisi leikkiä tai "opiskella" porukan mukana hetkisen aikaa päivästä vaikka pari kertaa viikossa.
Lastentapahtumiin ja -taloihin. Näistä en ole löytänyt tietoa netistä, mutta päästyämme perille käynti Perpignanin turistitoimistossa varmasti auttaa.
Kauppaan. Kaupasta haetaan kirjoja, joiden avulla ranskaa voidaan harjoitella kotona ollessakin. Tarhanope antoi näytille kirjasarjaa (kuvissa), jota saa Ranskassa marketeista. Kirjoissa on teemoja kellonaikojen ja kirjaimien opettelusta erilaisten muotojen piirtämiseen. Perpignanissa siis suunnataan Leclerciin tai Carrefouriin, joista kirjoja kuulemma löytyy huokeammalla hinnalla kuin kirjakaupoista.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Lentomatkailun iloja
Lentoasiat lienevät nyt vihdoin kunnossa, mutta kaikenlaista pientä selviteltävää vielä riittää. Pari päivää sitten lähetin vuokranantajalle sähköpostia kysyäkseni, voimmeko saada taloon käyttöömme vauvan matkasängyn. Olisipa sitten yksi matkatavarakin vähemmän. Vuokraemäntä onneksi vastasi, että sänky järjestyy. Loistavaa sikälikin, ettei omalla matkasängyllämme ole aina ollut kovin hyvä tuuri lentomatkustamisen suhteen. Kun matkustimme Floridaan esikoisen ollessa kaksivuotias, sänky ei saapunut muiden matkatavaroiden mukana perille. Sitä etsittiin maailman lentokentiltä koko lomamme ajan ja poitsu nukkui rauhattomasti keskellämme parisängyssä. Matkasänkyä ei kuulunut, ei näkynyt. Parin viikon päästä palasimme Suomeen ilman sitä. Muutaman päivän kuluttua paluustamme peti palasi liesusta - se tuotiin kotipihaan saakka taksin kyydillä! Oli sitten sänky tehnyt parin viikon reissun ihan itsekseen.
torstai 7. maaliskuuta 2013
Ranskan kielen juhlaa
Joka vuosi 20. maaliskuuta juhlitaan kansainvälistä Frankofonia-päivää ympäri maailman. Suomessa on tänä vuonna yhdeksäs kerta, kun Frankofoniaa eli ranskankielistä maailmaa juhlistetaan ja promotaan eri kaupungeissa. Ohjelmaa riittää koko maaliskuuksi. Helsingissä, jossa toimii järjestävä taho Ranskan instituutti ja jossa Ranskan suurlähetystökin sijaitsee, on tapahtumia eniten: muun muassa elokuvia, näyttelyitä, konsertteja, teatteria, luentoja ja ohjelmaa koululaisille. (Täällä koko maaliskuun ohjelma)
Kotikaupungissakin on tarjolla kaikenlaista ranskisohjelmaa: ainakin chansoneita, nykyrunoutta, sarjakuvanäyttely, brunssitarjoilua...
Eikä siinä vielä kaikki! Esikoisen ranskankielinen päiväkotiryhmä juhlii yhdessä ranskankielisten koululuokkien kanssa kemuissa, jotka järjestetään opettajien, oppilaiden ja vanhempien yhteistyönä. Joka luokka-asteella on omat vastuunsa juhlassa, ja kaikki ryhmät tarhalaisista alkaen esittävät juhlassa ohjelmaa.
Viime vuonna emme päässeet mukaan juhliin lomamatkan takia, mutta etukäteisjärjestelyissä oltiin silloinkin mukana parhaamme mukaan. Toisten, kokeneempien vanhempien puheiden perusteella juhla on aina ollut hauska tapahtuma, jossa etenkin eri luokka-asteiden vanhempien loihtima buffet-pöytä on ihan uskomaton. Tarharyhmän lasten isien ja äitien kontolla on aktiviteettien järjestäminen lapsille juhlaan. Kasvomaalausta, temppurataa ja askartelua on suunnitteilla. Juuri tällä viikolla kokoustin toisten vanhempien kanssa juhla-asioista ja nakitin itseni ja miehen temppuradalle...
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Khao Lak / pieni matkustaja, paljon matkatavaraa
Tässäpä siis vauvamatkan ehdottomat hitit ja toisaalta myös hudit eli kamppeet, jotka olisi huoletta voinut unohtaa kotiin ainakin tältä matkalta.
Kaikenlaista tarviketta raijattiin mukanamme, mutta näille kaikille kyllä oli käyttöä:
Ruokapuolella seuraavista oli paljon iloa:
Kannellinen pakasterasia, jossa kuljettaa pieniä vauvanruokaeriä/valmistaa aamu-tai iltapuuro muun astian puuttuessa.
Vauvan puurojauhe. Myönnetään nyt sitten tässä julkisesti, että en tiennyt näistä jauheista ennen mittään. Esikoinen söi vauvana tavallista puuroa ja joskus valmispuuroa tetrasta. Mutta eihän Elovenasta saa liotetuksi puolessa minuutissa puuroa 60-asteiseen veteen, toisin kuin näistä jauheista! Puuron tekeminen helppoa hotellihuoneessa, lentokoneessa, ravintolassa ja missä vaan.
Tuubi-hedelmäsoseet. Vaikkei vauva vielä osaa imeskellä sosetta suoraan tuubista, sieltä saa kuitenkin kätevästi puristettua lusikkaan juuri sen määrän mitä tarvitaan, loppuun soseeseen ei tarvitse koskea eikä syöttökuppia tarvita erikseen.
Seitsenkuinen eli Thaimaan-reissunsa pelkästään Suomesta tuoduilla soseruoilla, joten periaatteessa tähän voisi lisätä vielä vauvanruoat. Ne kärrättiin kotoa mukaan, koska ennakkoon olin lukenut, ettei periltä löydä mitään järkeviä vauvanruokia. Vähän kuitenkin epäilen, onko asia ihan niinkään, kun kuitenkin paikallisissa marketeissa myydään esim. australialaisia elintarvikkeita. Olin vähän aikeissa käydä katsomassa kaupan tarjontaa, mutta se sitten jäi. Ja juuri siksihän noita tarvikkeita kotoa rahdataankin, ettei lomalla tarvitsisi vaivata itseään niitä etsimällä, hih.
Nämä vaatekappaleet olivat kovassa käytössä:
Pitkähihainen vaalea kangastunika. Ostin varta vasten ennen lähtöä vauvalle valkoisen kangastunikan, joka suojaa käsivarretkin auringolta olematta kuitenkaan läkähdyttävän kuuma, kuten trikoiset T-paidat. Sellaisissa en tykkää itsekään olla helteessä, ellei nyt pikkutoppeja lasketa. Muutenkin yritin valita mukaan kevyitä kangasmekkoja trikoovaatteiden sijaan. Alaosana toimi usein pelkkä vaippa. Tai sitten ylipäätään ainoana vaatetuksen osana, ainakin rattaiden suojassa.
UV-suojattu aurinkohattu. Iso lieri toimii samalla aurinkovarjona silmille.
Huivi uimista varten. Hatussa uiminen ei oikein toiminut kun lieri dippasi veteen ja meni silmille, mutta päähän solmittu huivi suojasi hyvin kaljua altaassa :)
UV-suojattu uimapaita. Vähentää rasvoilla läträämistä ja suojaa vauvan tehokkaasti auringolta.
Muutama tarvike jäi kokonaan käyttämättä. Ehkä niitä tarvitaan joskus jollain muilla matkoilla muissa ympyröissä; nyt ne saivat vain meno-paluumatkan Thaimaahan.
Itkuhälytin. Etukäteen olin varma, että hälytintä käytettäisiin. Totuus oli toinen: hotellialue oli sen verran laaja ja rakennuksia oli niin paljon, että vehkeen kantomatka ei riittänyt hotellihuoneesta niin pitkälle, että vauvan olisi voinut jättää sinne nukkumaan ja itse oleilla jossain muualla. Uima-altaalle kantomatka itse asiassa kyllä riitti, mutta tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin - mitä jos siivooja menee huoneeseemme juuri, kun siellä on vain vauva rattaissa nukkumassa? Näköyhteyttä huoneeseen ei ollut.
Maissinaksut. Hyvä välipala, mutta jospa vaikka sitten, kun ollaan kotona ja paikkojen putsaaminen ja käsipesu sujuvat sutjakammin.
Aurinkolasit. Isolierisen hatun takia jäivät käyttämättä. Lasien käyttö varmaan myös vaatisi enemmän totuttelua; nyt niitä harottiin kovasti pois silmiltä.
tiistai 29. tammikuuta 2013
Lapset lennossa
Lapsia varten käsimatkatavaroihin pakataan kymmenen tunnin lennolle seuraavia asioita:
ISOLLE
- uusi, aloittamaton puuhakirja (perille säästetään vielä pari lisää!)
- pari itsevalittua lelua ja satukirjaa
- Ipad, jossa pelejä ja pari uutta, ennennäkemätöntä elokuvaa
- sisätossut, joilla voi hipsiä käytävillä ja vessaan
- vesipullo
- purkkaa
- pähkinöitä
- pari banaania
- hammasharja ja -tahna
- vaippoja ja sosepurkkeja (myös muutaman seuraavan päivän tarpeiksi, jos matkalaukku sattuu katoamaan..)
- pari lelua ja katselukirja
- kantoreppu (tarvitaan lennolla sylissä pitämiseen, lentokentällä kantamiseen ja tietenkin perillä kantamiseen)
- vaihtovaatteita - varauduttava sottaamiseen ja niskakakkoihin! Myös matkatavaroiden katoamiseen.
- neuletakit/hupparit tms. lämpimämmäksi vaatteeksi
- puhdistuspyyhkeitä kaikenlaiseen ruokkoamiseen
Unohtuikohan jotain? Mitä mieltä olet?
maanantai 28. tammikuuta 2013
Apteekin kautta matkalle
Ikinä en olekaan apteekkiin upottanut kerralla yli sata euroa...
Apteekin tuliaiset kahdelle aikuiselle ja viisi- sekä puolivuotiaille pienhenkilöille Thaimaan matkaa varten:
- Lasten Havrix-rokote x 2 (yksi shotti 5-veelle nyt ennen lähtöä neuvolassa ja toinen jääkaappiin odottamaan puoleksi vuodeksi)
- maitohappobakteeritabletteja aikuisille ja 5-veelle/maitohappobakteeritippoja imeväiselle otettavaksi ennen matkaa ja päivittäin matkalla
- suppoja vauvalle särkyyn/kuumeeseen
- poretabletteja neste- ja suolatasapainon säätelyyn aikuisille/5-veelle ripulitapauksiin
- vauvoille sopivaa ripulijuomajauhetta ilman keinotekoisia makeutusaineita
- suolaliuostippoja vauvalle nenän tukkoisuuteen
- matkakokoinen käsidesi x 2
- muoviruisku annosteluun
- D-vitskut kaikille
- särkylääkkeet isommille
torstai 10. tammikuuta 2013
Mattimyöhäiset matkakuumeessa
Joulun alla heräsimme (tai siis töissä käyvä mieheni heräsi, mä olin muistutellut asiasta jo jankuttamiseen asti) siihen, että on korkea aika varata matka, jos jonnekin vielä aikoo talvipakkasia pakoon tammi-helmikuun vaihteessa. Äitiyslomalaisena on helppo lähteä matkaan milloin vain, mutta miehen työ on sen luonteista, että sopivaa lomahetkeä joutuu kyttäämään niin, ettei varoaikaa juuri jää. En nyt itsekään ole sensorttinen, että haluaisin lyödä lukkoon matkoja vuoden varoitusajalla, mutta on myönnettävä, että oman siipan spontaaniudelle jään ihan kakkoseksi...
Kahden viikon matkoja kysellessä joulukuun lopulla tarjontaa oli jäljellä (muistaakseni) Thaimaahan, Kuubaan, Intiaan, Kanarialle ja Meksikoon. Vaikka Thaimaa onkin jo tuttu matkakohde lähes kymmenen vuoden takaa ja viime reissu on maaliskuulta 2012, siihen päädyttiin ihan käytännön syistä. Kun kahden viikon matkaamme oli yhdistettävä myös mummujen viikon loma*, ei ihan joka paikka enää onnistunutkaan, sillä osaan kohteista tehdään vain kahden viikon matkoja. Lisäksi kun oltiin viime tingassa varausta tekemässä, ei luonnollisestikaan enää ollut vapaita paikkoja kuin satunnaisesti. Muita valintaperusteita (tai valitsematta jättämisen perusteita) näillä pelimerkeillä:
KYLLÄ Thaimaalle: koska turistitarjontaa on, infrastruktuuri ja hotellitarjonta sopivat mainiosti rentoon lomaan lasten kanssa, tietty "valmiiksi pureskelu" ei ollenkaan haittaa viisi- ja puolivuotiaiden matkalaisten kanssa!
KYLLÄ Thaimaalle: suorat lennot (siis charter-lennot Phuketiin)
KYLLÄ Thaimaalle: vähemmän negatiivisten yllätysten mahdollisuuksia, koska tuttu paikka (vaikka emme menekään samaan hotelliin/kaupunkiin kuin aiemmin)
KYLLÄ Thaimaalle: Iki-ihana ruoka! Ja edullinen!
KYLLÄ Thaimaalle: no siellä nyt vaan tiukkapipoisen ja kylmästä kangistuneen ihmisen mieli ja keho lepää...
EI Intialle: Goa, vaikka kiva matkakohde onkin ja miehen kanssa on sinne matkattu, ei ole yhtä hyvä lapsikohde. Ainakaan nyt ei osunut kohdalle hotellia, joka olisi houkutellut lasten jutuilla. Iso juttu on myös vatsataudin melko suuri mahdollisuus. Ei kerta kaikkiaan viitsi ottaa riskiä, että joutuu lomalla hoitamaan itseään/puolisoaan/lapsiaan ripulin kourissa.
EI Kanarialle: nää on näitä makuasioita...Mutta ei koskaan pidä sanoa ei koskaan. Onhan Kanarialla vankat lapsiperhekannattajansa, kuten Inahdus-kirjablogissakin todetaan. (Pitäisi muuten lukea tuo Lapsiperheen matkakäsikirja!) Vähänpä minäkin tiesin esimerkiksi kolmen viikon reppumatkalla Thaimaassa viime vuosikymmenellä, että karsastamassani Phuketissa viettäisin iloisesti kaksi viikkoa maaliskuussa 2012 mieheni, poikani ja isovanhempien kanssa.
EI Kuuballe: tääkin on vähän mielikuvajuttuja, mutta Kuubaan matkustaisin kyllä mieluummin ilman lapsia, tai ainakin vasta, kun ovat vanhempia. Maa kiehtoo etenkin historiallaan ja tanssikulttuurillaan, mutta mielikuvissani lasten kanssa Kuubaan matkustaminen olisi hengailua all inclusivessa ja vatsataudin välttämistä. Ehkä Lapsiperheen matkakäsikirja voisi valistaa mua tässäkin?
Ja bubbling under:
KYLLÄ Meksikolle: Yllätyksekseni lentoaika on vain 10 tuntia mennessä ja 12 palatessa, ei siis ihan ylitsepääsemätöntä.
KYLLÄ Meksikolle: Meksikossa emme ole vielä käyneet ja paikka vaikuttaa kiinnostavalta ja lapsiperhelomailuunkin sopivalta.
Meksikon "ongelma" taisi olla juuri vähäiset jäljellä olevat matkapaikat mattimyöhäisille. Kalliimmaksikin se olisi tullut kuin Thaimaa, joten jätetään Meksiko hautumaan!
* Mummut/papat matkaseurana on ihan ykkösiä!
lauantai 15. joulukuuta 2012
Postia pukilta ja pukille
Viisivuotias muuten aloitti suurella innolla oman kirjeensä joulupukille jo pari viikkoa sitten - siihen piti kirjata kaikki joululahjatoiveet äidin kirjoittamaa mallia seuraten. (Toiveet siis olivat poitsun ihan omia kuitenkin :) Jossain vaiheessa into kuitenkin hiipui - oli niin pitkiä sanoja! Kuten Hevisaurus-pehmolelu. Kirjettä ei ole vielä saatu postiin. Jos se nyt kuitenkin vielä valmistuisi ennen joulua, joulupukille voisi laittaa postia osoitteeseen
Joulupukin Pääposti
Joulupukin Pajakylä
96930 NAPAPIIRI
Houhou!
*Muoks 18.12.
Näköjään joulupukki tekee yhteistyötä parinkin eri firman kanssa... Mikähän se tällainen Santa Claus Greeting Center on? Sivuilla ei kerrota, koska on viimeinen tilauspäivä jouluksi, mutta lähetin juuri pukille kysymyksen asiasta.
maanantai 19. marraskuuta 2012
Talo Ranskassa
Ensi huhtikuussa nelihenkinen perheemme muuttaa Etelä-Ranskaan kuukaudeksi. Ja miten, se selviää jatkossa...C'est super, une maison en France!
* kaikki päiväkotia koskevat postaukset löytyvät tunnisteella kielet!
maanantai 5. marraskuuta 2012
Lastenkutsujen aika!
Kun päivänsankarilta kysyttiin, tarhakavereille järjestettävien synttärijuhlien tarjottavalista oli tällainen:
Angry Birds -limpparia, mehua, vettä ja maitoa
Raparperi-valkosuklaamuffinsseja (näitä oli juuri tehty kotona, sairaan hyviä!)
Angry Birds -kakku (mansikka tai päärynä, ja kakussa oltava marsipaani-Angry Birds päällä)
Muumi-keksejä, suklaakeksejä, Domino-keksejä
Angry Birds -karkkia, suklaata
suolatikkuja, popcornia
Ja tällaisia äiti sitten toteutti:
Punaista mehua merirosvojuomapulloissa
Puutarhamustikka-mansikka-kiiwi-Pavlovakakku
Vanilja-, suklaa- ja marjajäätelöä omavalintaisilla strösseleillä
Domino-keksejä, kauralastuja
Lihapulla-juusto-viinirypäle-cocktailpaloja
Angry Birds -karkkeja, vaahtokarkkeja
Suolatikkuja, popcornia
Empiirisen tutkimukseni mukaan kakku tai muut itse hirveällä vaivalla tehdyt leivonnaiset eivät juuri viisivuotiaille juhlissa maistu, vaikka sitä ehkä ulkonäön vuoksi lapataankin lautaselle (Jee! Kakku on Angry Birdsin/leijonan/merirosvolaivan/xxx:n mallinen!). Helppo ja herkullinen pavlova siis toimi lähinnä kynttilöiden puhallusalustana, ja paikalla olevat aikuiset pistelivät sitä hyvällä halulla. Tarhavieraiden yleinen kommentti oli "ei ole kovin hyvää" :) Myöskään kauralastuja ei juuri kukaan halunnut, mutta dominot rohmuttiin loppuun.
Kaikenkaikkiaan natiaiset olivat niin pieniruokaisia, että kaikkea jäi kamalasti yli. Ruoan puolesta helpot kestit, sanoisin: vieraille riitti, kun saivat pupeltaa poppareita, suolatikkuja, karkkeja ja keksejä. (Ja vähän heitellä niitä). Ihan hukkaan menevät rakkaudella väkerretyt herkut, kaupan hyllyltä saa viisivuotiaiden lempimätöt.
Kattauksesta muuten: lasten juhlarekvisiitta - servetit, mukit ja pöytäliinat - tuntuu olevan suurelta osin aivan karmeaa! Oikein silmiin sattuu se kikerrys ja kukerrus ja huonolaatuisuus. Kaunista kattausta niistä ei saa erkkikään. Kuka oikeasti haluaisi itse kattaukseensa muovikassiaineesta tehdyn psykedeelisen Spiderman-pöytäliinan, käsi ylös! Niin joo, ja vihaiset linnut loistivat poissaolollaan, ei ollut servetin servettiä - Roviolle vinkiksi! Mutta ei muovikassipöytäliinoja, kiitos.
perjantai 5. lokakuuta 2012
Lastenkulttuuria
Melkein viisivuotiaan esikoisen kanssa on ihana käydä teatterissa, museoissa ja muissa kulttuuritapahtumissa. Parhaimmillaan ne ovat elämyksiä äidille ja pojalle molemmille. Jo pelkkä lapsen innostuksen näkeminen tuo hyvän olon.
Poikasen kanssa on käyty lastenteatteriesityksissä muun muassa Teatteri Mukamaksessa ja pääkirjastossa. Kesällä kävimme katsomassa kaksistaan Komediateatterin 101 Dalmatialaista, josta riitti juttua vielä kotonakin, ja näytelmäjuliste piti saada seinälle. Kesällä teimme myös puolipäiväreissun Sastamalaan Herra Hakkaraisen taloon. Koko perheen suosikkijuttuja ovat olleet Sorin Sirkuksen joulushowt ja Sirkus Finlandia. Olin ihan pettynyt tänä vuonna, kun en itse voinut vauvanhoidolta lähteä Sirkus Finlandiaan pojan ja isin kanssa!
Tänä syksynä pitää järjestää, että päästään pikkujätkän kanssa kahdestaan katsomaan Mimmi-lehmä ja Varis sekä Viirun ja Pesosen joulu Ahaa-teatteriin. Lastenkulttuurikeskus Rullassakin on aina jotain vaihtuvia, kivoja näyttelyitä, joita voi käydä katsastamassa vaikka tarhapäivän jälkeen..Koko perheen voisi tänä syksynä myös roudata vaikka vähän pidemmälle ja käydä ihmettelemässä tiedekeskus Heurekaa...Nyt meni jo tieteen puolelle, mutta lasten maailmassa se tuskin haittaa!
torstai 22. syyskuuta 2011
Uusia taitoja
tiistai 6. syyskuuta 2011
Lastenhoitoa en francais
Nyt päiväkodin kautta tuli ilmoitus, että ranskalainen opiskelijatyttö etsii töitä ja voisi pitää lapsille ranskanopetusta tai ihan vaan toimia ranskalaisena lastenvahtina. Sitä olin ajatellut jo itsekin: olisi hyvä saada ranskanpuhumista arkeen vielä vähän lisää. Ei nyt ehkä opetusta alle nelivuotiaalle, mutta parin tunnin leikkisessio viikossa ranskaksi voisi tehdä kielitaidon kehittymiselle ihmeitä! Enkä muuten nyt puhu vain pojasta - olisi lapsenlikan seura hyödyksi myös äidin ruostuneelle ranskalle...
tiistai 16. elokuuta 2011
Takapakkia tarhassa
Ehditäänköhän siellä edes jutella kunnolla jokaisen lapsen kanssa päivittäin? Hirveintä on juuri ajatus, että lapsiparka joutuisi pettymään joka päivä siihen, ettei kukaan kuuntele tai katso (vaikka sitä dinosaurusta, joka oli pakko saada kotoa mukaan näytille). Vanhassa hoitopaikassa kun oli vain neljä lasta, ja heitä hoiti maailman ihanin, puheliain ja toimeliain perhepäivähoitaja. Kun vielä kesälomankin on lapsi saanut rauhassa pulista juttujaan kotona oman perheen kesken, voin kuvitella, miten karua on joutua tottumaan siihen, että omaa vuoroa saa odottaa. Ja odottaa.
Ei kai tässä äitinä voi muuta kuin pitää reipasta mielialaa yllä. Ja ehkä se kahden kuukauden tottumisaika ei sitten olekaan kovin kaukana totuudesta...
perjantai 12. elokuuta 2011
Pihalla puutarhassa
On muuten uskomatonta, miten pikkuihmiset saavat vaikutteita ja toimivat joskus yllättävällä tavalla: salaattia syömätön jätkänpätkämme halusi ihan itse riipiä pienestä salaattipuskastamme monta lehteä mukaansa ja söi yhtäkkiä ne kaikki, koska "pupu haluaa nyt lempiruokaansa". No, äiti ei todellakaan pane vastaan, kiitokset kaikille pupuille!
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Bonjour, à demain
Ja kylläpä äitiä on jännittänyt! Eikä vähiten se, että päiväkotiryhmä on ranskankielinen. Päätös vieraskielisestä päiväkodista on kyllä syntynyt jo vuosia sitten (ennen kuin lapsi oli nähnyt päivänvalon). Olen nimittäin vahvasti sitä mieltä, että ensimmäisen vieraan kielen opettelu on syytä aloittaa jo paljon aiemmin kuin koulun kolmannella luokalla - siinä on jo hukattu monta hyvää vuotta juurruttaa pikkupilttiin kielitaitoa ja ylipäänsä tottumusta erikuuloiseen ja -rakenteiseen kieleen. Tästä varmaan kirjoitan enemmän myöhemmin.
No, olisihan tuossa kielessä jo todellakin muutosta kerrakseen, ja kun siihen lisätään uudet hoitajat ja nelinkertainen määrä hoitokavereita entiseen verrattuna, äidin jänskätys nousi tarhaan mennessä huippulukemiin.
Poikanen on klaarannut ensimmäisen viikkonsa uudessa hoidossa hienosti ja nousujohteisesti. Vaikeinta taisi olla toisena päivänä, jolloin kotona vähän itkeskeltiin aamulla. (Huomasin muuten, että lomalta töihin palatessakin oli toinen päivä vaikein!?) Tarhaan mennessä itkut oli kuitenkin jo itketty. Ujostelu ja vanhempien ikävöinti on selvästi jo vähän helpottanut, mutta kyllähän tuo tottuminen aikaa vie. Ranskalainen hoitosetä lohdutteli, että "pari kuukautta siinä menee". Kääk. Jatketaan kuulostelua. Hienoa on sitten, kun ja jos kysymykseen "oliko kiva päivä?" saa jonkinlaisen muun vastauksen kuin "Ei ollu, kun odotin vaan koska sä tuut/isi tulee"...









