Yrttitarha ruukuissa

Basilika, rucola, tilli, lehtipersilja, korianteri, minttu... Näitä heiniä tarttuu kaupasta mukaan harva se kerta ja joka kerta ajattelen, että tällä kerralla vihdoin istutan sen kaupan ruukun multaköntsän isompaan ruukkuun ja multiin, eikä enää tarvitse jatkuvasti heittää nuukahtaneita yrttipurkkeja pois. Saatika maksaa taas uudesta puskasta. Aina se istuttaminen kumminkin jää.

Mutta nyt on kesä! Ja kun ulkona oikein istuttamisen makuun pääsin (sain anopilta tuliaisiksi mustasilmäsusannan, 30 litraa multaa ja käskyn istuttaa kukka isompaan ruukkuun), perustin yrttiruukkupuutarhan terassille. Ensimmäiset tulokkaat  olivat äitini tuomat sitruunamelissa, basilika, tilli ja pienilehtinen salaatti, jossa on punaiset lehtiruodit. Hurraa äidit ja anopit! Mikähän muuten tuon pikkulehtisen salaatin nimi mahtaa olla?

Sitruunamelissa on ihan pirtsakanmakuinen yrtti, jota en kyllä paljonkaan ole käyttänyt. Ainakin siitä saa maistuvaa makuvettä lisäämällä muutamia oksia vesikannuun. Jos joku tietää sitruunamelissalle jonkin herkullisen käyttökohteen, saa vinkata!

P.S. Talvella, kun yrttipuutarha joutaa sisälle pakkasen armoilta, otan taas käyttöön Lähiömutsilta taannoin bongaamani yrttihyllykön (ihan loistava paikka niille kaupan purkeille!). Ja yritän muistaa kastella niitä. Minkähän takia ulkokasvien kastelun muistaminen on jotenkin helpompaa?? T. Nimim. Sisällä meillä elävät vain altakasteluruukuissa olevat kasvit...

Avokadoa leivällä ja lusikalla

Avokado on jännä hedelmä. Makuahan siinä ei oikeastaan ole, mutta siitä saa kuitenkin loihdittua vastustamattomia herkkuja, joissa avokado on ihan olennainen raaka-aine. Joskus lapsena en voinut sietää avokadoa, mutta nyt saan välillä avokadohimotuksia.

Monimutkaisin ruokalaji, jonka olen avokadosta tähän mennessä värkännyt, on se avokadopasta. Eikä se siis mikään monimutkainen ole. Mutta jos avokadoa haluaa heti ja äkkiä, ei tarvitse kuin halkaista se, poistaa kivi ja kaataa kiven jättämä kuoppa täyteen balsamicoa. Puolikas toiseen käteen, pikkulusikka toiseen - niiiin hyvää!

Astetta viitseliäämmän avokadohimotuksen tullessa teen ihanaa avokadoleipää. Näitä voisi syödä viikon. Tai ehkä jopa elää näillä!

Avokadoleivät
yhdelle

puolikas, kypsä avokado
2 palaa suosikkiruisleipää (omani on Vaasan jälkiuunipalat! Tai -napit, mutta ne on niin pieniä)
tuoreen sitruunan/limen mehua 
mustapippuria / pippurisekoitusta myllystä
sormisuolaa
(voita)

Siivuta avokado kuoressaan. Halutessasi voitele leivänpalat voilla. Jaa avokadosiivut leiville ja murskaa siivuja hiukan niinkuin voitelisit leipää niillä. Mausta leivät sitruuna- tai limemehulla, vastajauhetulla pippurilla ja sormisuolalla. Haukkaa ja nauti!

Mitäs muita herkkuja avokadosta voisi valmistaa, jos joskus jaksaisi odotella sen suuhun päätymistä vähän kauemmin?

Saint Cyprienin kanakauppias, feta-punajuurisalaatti ja muita ruokamuistoja

Ah, ranskalainen keittiö, la cuisine francaise! Klassikkoruokalajeja, Michelin-ravintoloita, huippuviinejä ja kuuden tunnin päivällisiä... Tuoreita raaka-aineita ja kivijalkakauppoja: boulangerie, crèmerie, boucherie, patisserie ja charcuterie joka kulman takana...

Ihan läpeensä ei ehditty ranskalaistua, kuukausi ei riittänyt. Esmes ruokailuajat pysyivät sitkeän suomalaisina, lasten takia nyt varsinkin, ja sen(kin) vuoksi ravintoloissa käytiin vähän - ehkä viidesti kuukauden aikana ja kolme niistäkin kerroista oli lounaita. Lisäksi loma oli "arkiloma", ja arkenahan sapuskat tehdään suurimmaksi osaksi kotona, vai mitä?

Esimerkiksi tällaista helppoa ja herkullista feta-punajuurisalaattia tehtiin Ranskan-kodissa, ainekset vain sekaisin keskenään:

esikeitettyjä punajuuria pilkottuna
fetajuustoa isoina muruina
mustapippuria ja balsamicoa

Vaikka Michelin-ravintolat ja maratonpäivälliset jäivät tällä kertaa uupumaan, saatiin kuitenkin nauttia ranskalaisen keittiön varsinaisesta kivijalasta - niistä tuoreista raaka-aineista. Ja vielä edullisesti. Meinasi vallan suu loksahtaa auki, kun kahden ison vihreän parsapuntin hinnaksi kerrottiin torilla 50 senttiä!

Se on kyllä kuitenkin myös todettava, että kaupungin pikkumarkettien valikoima oli kyllä ihan yhtä ankea ja nahistunut kuin valintaladon. Niihin joutui menemään, kun turistina sattui (kerran jos toisenkin) yrittämään vihanneskauppaan sen ollessa kiinni. Toista oli sitten, kun välillä pääsi keskustan ulkopuolelle hypermarkettiin - siinä taisi kalveta Stockakin.

Ranskalaisten luontevaa suhtautumista hyviin raaka-aineisiin itsestäänselvyytenä kuvaa hyvin se, miten vanhempi pariskunta jutusteli kanaostoksistamme kassajonossa. Mies oli käynyt nappaamassa kärryymme kokonaisen paistetun kanan ja valinnut kahdesta vaihtoehdosta - poulet traditionnel ja poulet fermier - halvemman, traditionnelin. Iloinen keskustelu meni suurinpiirtein näin:

Pariskunta: Aa, noista kanoista ei koskaan tiedä vaikka olisivat Kiinasta..
Minä: Aijaa? Ihanko totta? Ei oikein tiedetty mitä otetaan...Vai sellaista tämä traditionnel on?
Pariskunta: Poulet fermier (maalaiskana) on varmasti ranskalaista. Nuo halvemmat voi olla mitä vaan, niillä on niin heikot luutkin että ne voi pureskella poikki!
Toinen pariskunta naapurikassalta: Juu, hih, nehän saa ruokaveitsellä leikaten poikki!
Pariskunta: Jos haluatte erinomaista kanaa, menkää perjantaina Saint Cyprienin ruokatorille, siellä on eräs luotettava ja hyvä kauppias. Heti siinä vasemmalla kun tullaan torille!

Saint Cyprien on kylä Perpignanin vieressä, vajaan 20 kilometrin päässä. Musta on ihana ajatella, että ihmiset käyvät tiettynä viikonpäivänä hakemassa kanansa toisesta kaupungista, koska tietävät sen olevan erityisen hyvää. Ja luultavasti vielä onnellistakin. Kyllä siinä heikkoluinen markettikana ostajineen kalpenee.

Lammasta ja (sahrami)couscousia

Pääsiäissunnuntaina kokkasin lammasta. Pidän kovasti lampaanlihasta, mutta tässä kun pohdiskelin, niin tajusin että valmistin sitä nyt ensimmäistä kertaa ihan itse. Vanhempani, jotka muuten sitä lammasta ovat lukemattomia kertoja tyttärelleen tarjonneet, muuttivat juuri pääsiäisviikonloppuna ja arvata saattaa, ettei  pääsiäispöytään ollut aikaa kutsua vieraita (jaa niin siis mihin pöytään? missä se pöytä on? joko se on muuttokuormassa? mihin tänne mahtuu pöytä???). Joten tyttärelle lusikka kauniiseen käteen. Tämä(kin) saattaa muuten olla merkki aikuistumisesta. Ennen sitä odotteli aina, että varmaan saa kutsun juhlapyhinä/viikonloppuna kotiinkotiin tai anoppilaan syömään, mutta nykyään niitä kutsuja esitän itsekin. Emäntä kätevöityy!

Mutta asiaan, asiaan. Anna Bergenströmin Joka kokin keittokirjan kovasti kulutetuilta sivuilta etsin lammasreseptin, joka osoittautui todella maistuvaksi.  Tätä voi tehdä ihan koska tahansa. Ja todellakaan lampaan keittämisessä ja lihojen irrottamisessa ei ole mitään vaikeaa (vähän jännitti etukäteen).

Lammasta ja sahramicouscousia

4-5 annosta

Lampaan keittäminen

1 - 1 1/4 kg lampaanrintaa tai muuta lampaanlihaa (mies toi lampaanpotkaa Kauppahallista)

n. 2 l vettä

1 rkl suolaa, mustapippuria

Pane liha kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen pataan. Vettä sen verran, että liha peittyy juuri ja juuri. Lisää muutama pippuri. Vähennä lämpöä ja keitä hiljalleen kannen alla 1 - 1 1/4 tuntia. Lihan tulee olle täysin kypsää. Kuori välillä harmaanruskea vaahto pois pinnalta. Keittämisen jälkeen liha on valmista laitettavaksi edelleen. Huom! Siivilöi keitinliemi, kun liha on kypsää, ja pane liha toistaiseksi sivuun. Irrota luut, kun liha on jäähtynyt ja leikkaa liha n. 3 sentin paloiksi.

Tässä vaiheessa laitoin irrotetut lihat ja siivilöidyn liemen jääkaappiin odottamaan varsinaisen ruokalajin valmistusta, joka tapahtui myöhemmin...

Keitetyt potkat luineen päivineen

Kasvikset lampaan kanssa

1 iso, karkeaksi pilkottu sipuli

1 pieni kuorittu porkkana pieninä tikkuina

n. 2 rkl öljyä paistamiseen

1 hyvin huuhdeltu ja suikaloitu purjo

1/2 viipaloitua fenkolia tai pieni kukkakaalinpää tai pari parsakaalin kukintoa (ostin fenkolin, mutta jätin sen kauppaan, joten mentiin parsakaalilla..)

1 keskisuuri kesäkurpitsa puolikuina

1/2 punaista/keltaista paprikaa ohuina suikaleina

n. 1 tl timjamia

kourallinen mustia oliiveja

sambalia tai tabascoa (sambal on hyvää!)

lampaan keitinlientä

puristettua valkosipulia

mustapippuria

Paista sipuli ja porkkana öljyssä melko kuumalla pannulla. Lisää purjo, kesäkurpitsa ja fenkoli/kukkakaali/parsakaali. Paista vielä pari minuuttia. Sekoita joukkoon paprika. Mausta timjamilla, puristetulla valkosipulilla ja mustapippurilla. Lisäksi vähän sambalia tai tabascoa. Lisää 1 - 2 dl lampaan keitinlientä ja luuttomat lihapalat sekä oliivit ja kuumenna pataa kannen alla 1-2 minuuttia. Maista ja lisää suolaa vain tarvittaessa.

Couscousiin

5 dl couscousryynejä

1/2 g (1 pakkaus) sahramia (ne laittavat, jotka muistavat ostaa, toim.huom..)

5 dl lampaan keittolientä

2 rkl voita tai öljyä

Hienonna sahrami kattilaan. Lisää liemi ja voi tai öljy. (Kuumenna kiehuvaksi, jos liemi on jääkaappikylmää kuten meillä oli.) Kaada joukkoon kuivat ryynit ja sekoita. Pane kansi kattilan päälle ja anna ryynien vetäytyä n. 5 min. Jos ryynit näyttävät vielä kuivilta, tarvitaan ehkä vähän lisää lientä tai kuumaa vettä. Möyhennä ryynejä haarukalla.

Tarjoa heti vihannesta ja lampaanpalojen kanssa, ehkä lisäksi vähän lammaslientä (kannattaa ehdottomasti olla, koska tuo herkullista makua!). Pöytään sambalia tai tabascoa. Lisäksi mielellään kermaviiliä ja chutneyta. Meillä oli sambalia, kermaviiliä ja chutneytä, ja sopivat todella hyvin yhteen! Happamuutta, raikkautta ja tulisuutta.

Jälkiruoaksi leivoin Kilinkolin vatsasekaisin -blogin sitruunamarenkitortun. Aivan mahdottoman hyvää! Siitä tuli kertaheitolla kaikkien suosikki.

Sitruunaista kanaa

Joskus keittiössä onnistuu ihan vahingossa, ilman että on ennakkoon valmistautunut reseptillä ja kauppareissulla. Sitä tyytyväisyyden määrää! Niinkuin muutama päivä sitten, kun ruoanlaiton lähtökohta oli maustamaton kanafilepaketti ja sekalaiset jämä- ja kaappiainekset. Löysin herkulliselta kuulostavan marokkolaisen sitruunakanan reseptin netistä ja luettuani sen totesin, että meiltähän löytyy melkein muttei just oikeita raaka-aineita. Niinpä sitruunakanasta tuli vähän sinne päin, mutta lopputulos keräsi kehuja. Itseltäni. Ja mieheltä, joka ei todellakaan kehu jos ei ole kehumista. Uskon, että alkuperäisohjekin on ennenkuulumattoman hyvä, joten jos seuraavalla kerralla sitten ihan by the book.

Rouva K:n sitruunatipu

4 kpl ohuita kanafileitä

2 rkl öljyä

voita

1 sipuli

3 valkosipulin kynttä

1 tl raastettua inkivääriä

1 mieto chilipalko, siemenet poistettu

1 sitruunan raastettu kuori ja mehu

jauhettua juustokuminaa

paprikajauhetta

kanelijauhetta

2 tl suolaa

mustapippuria myllystä

iso kourallinen tavallisia rusinoita

iso kourallinen cashew-pähkinöitä

2,5 dl vettä

iso kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna

iso kourallinen tuoretta rucolaa silputtuna

mustia kivettömiä oliiveja

Ruskista kanafileet kevyesti öljy-voiseoksessa. Siirrä broileripalat pataan tai tagine-astiaan. Kunhan on

joku kannellinen (uuninkestävä) astia. Ruskista silputut sipulit, valkosipuli, chili ja inkivääri. Lisää joukkoon mausteet, rusinat, cashew-pähkinät ja vesi sekä silputut yrtit ja oliivit. Kaada seos pataan broileripalojen päälle. Kypsennä ruokaa padassa miedolla lämmöllä tai 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Tarjoa couscousin kanssa.

Huomenna pääsiäisvieraille tehdään lammasta ja sahramicouscousia. Resepti on lempikeittokirjailijani Anna Bergenströmin. Keitän ruokaa varten ekaa kertaa elämässäni lammasta. Yleensä ei kai ole järkevää tarjota vieraille mitään ruokia harjoittelematta/maistamatta niitä ensin, mutta Bergenström ei ole kyllä ikinä pettänyt. Eikä kai se lampaan keittäminen nyt niin vaikeaa voi olla? (Mitä mä onnistuin tekemään tälle tekstin asettelulle?)

Tyrnillä hellitty aamupuuro

Puuro, tuo suomalaisen aamupalapöydän vakiopöperö. Siihen liittyviä muistoja lienee jokaisella. Lapsuuden puuro oli melkein aina kaurapuuroa. Joskus ruispuuroa. Ruispuuro kutitti kurkussa enkä tykännyt siitä. Kutittaa se vieläkin vähän - en tykkää tehdä aamupuuroa pelkistä ruishiutaleista. Kaurapuuro oli aina hyvää ja parhaalta se maistui hienosokerilla hunnutettuna.

Mummulassa kaurapuuroa hämmennettiin kaikessa rauhassa eikä se koskaan palanut pohjaan. Vielä aika isonakin aamupuuron sai syödä mummun sylissä ja mummun syöttämänä. Sama perinne jatkuu nyt esikoisellani, jota oma äitini hemmottelee "syöttämispalvelulla", hih.

Kaurapuuro valmistuu meillä monta kertaa viikossa. Mikro- ja pussipuuron teko on jotenkin hengetöntä puuhaa eikä puuro maistukaan yhtä hyvältä, joten tiskistä huolimatta heitän hiutaleet mieluiten kattilaan.    Kaurapuurosta tulee ihanan täyteläistä vesihauteessa höyrykattilassa, eikä keitosta tarvitse hämmentää valmistumisen aikana lainkaan. Täydellinen kattila mulle - jos puuroa pitäisi koko ajan hämmentää, saisin skrapata sen kattilan pohjasta tod.näk. joka kerta...

Hienosokerilla kuorrutettu puuro on edelleen lempparini ja ideaköyhän aamun pelastus, mutta vaihtelun, terveellisyyden ja mielenkiinnon vuoksi näin aikuisiällä nakkaan puuroon kaikenlaista muutakin. Hillojen ja tuoreiden tai pakastemarjojen lisäksi puuroa mehevöittää joskus voisilmä, joskus vaikkapa cashew-pähkinät. Oman pihamme tyrnimarjoista saa ihan superhyvän, hyperhelpon ja megaterveellisen puuron! Onnistuu varmasti myös kaupan tyrnimehusta. Löysin googlaamalla Vinkkilän luomutuotteen, joka valmistaa muun muassa käteviä jääpalakokoisia tyrnipakasteita - prikulleen kuten meidän tyrnimme on säilötty jo parina vuonna.

Helppo tyrni-kaurapuuro

paksua, sokeroitua tyrnimarjamehua jääpalana tai pullosta

kaurapuuro ohjeen mukaan valmistettuna (meillä aina veteen)

Valmista puuro. Heitä sekaan kattilaan tai jokaiselle lautaselle erikseen haluttu määrä tyrnimehua ja sekoita puuroon. Lisää halutessasi sokeria päälle ja maitoa kaveriksi ja nauti!

Helppoa pekonipastaa

Aiemmin mainitsin keittokirjapostauksessa, että yksi kaikkien aikojen suosikkikeittokirjoistani on parinkymmenen vuoden takainen divarilöytö. En ole edelleenkään tehnyt kirjan 200 pastaruoasta kuin ehkä viittä, joten savottaa riittää! Ne reseptit, joita olen kokeillut, ovat kuitenkin niin herkkuja, että on vaikea siirtyä seuraavaan - mitä jos seuraavalla kerralla pettyy??

Tein taas muutaman kuukauden tauon jälkeen yhtä vakkaripastaa: Spaghetti with Eggs and Bacon, Spagettia munalla ja pekonilla höystettynä. Pasta on niin helppo ja herkullinen, että sitä on vaikea olla ahmimatta ähkyyn asti. Se onkin ko. ruokalajin ainoa vika. Niin ja ei se ihan mitään laihdutusruokaakaan ole.

Pekonipasta

30 ml oliiviöljyä

150 g pekonia ohuina suikaleina ("tulitikkuina")

1 valkosipulinkynsi, murskattu esim. veitsenlappeella

400 g spagettia

3 munaa huoneenlämpöisenä

75 g vastaraastettua parmesanjuustoa

suolaa, mustapippuria myllystä

Alla olevasta valokuvasta voi seurata kirjan kuvaohjeita yhdestä neljään, joissa kuvataan työvaiheita. Tekstiä niistä nyt ei ehkä oikein näe, joten heti kuvan alla omat suomennokseni!

1. Kuumenna öljy pannulla ja lisää pekonit ja valkosipulinkynsi. Paista kunnes pekonista irtoaa rasva ja se ruskistuu. Poista valkosipulinkynsi pekonin joukosta. Pidä pekoni rasvoineen lämpimänä.

2. Keitä spagetti al denteksi kuplivan kiehuvassa, suolatussa vedessä. (Tässä ei muuten ohjeisteta, paljonko suolaa spagettiin pitäisi laittaa, mutta itse olen oppinut vasta vähän aikaa sitten Alexander Gullichsenilta, että pastaveden tulee olla niin hyvin suolattua, että se maistuu merivedelle. Ja kas, sen jälkeen spagetti on ollut verrattomasti maistuvampaa!)

3. Sillä aikaa kun pasta kiehuu, lämmitä suuri tarjoilukulho (esimerkiksi täyttämällä se kuumalla vedellä hetkeksi) ja riko sinne kanamunat. Sekoita haarukalla juustoraaste kanamunien joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla. (Jos pasta on hyvin suolattu, niin omasta mielestäni suolalisää ei tässä tarvitse.)

4. Kun spagetti on kypsää, valuta se nopeasti ja kaada tarjoilukulhoon. Sekoita pasta muna-juustoseokseen. Lisää myös pekoni ja sekoita hyvin. Kuuma spagetti ja pekonirasva kypsentävät kananmunaseoksen. Tarjoile heti.

Tarjoilin heti. Ja viisivuotiaskin normitavoistaan poiketen tarttui haarukkaansa heti eikä joo, ihan kohta!

Tuorepuuro!

Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni tuorepuuron tekoa, kun innostuin Thaimaan-lomalla iltapäivälehdessä näkemästäni reseptistä. Valitettavasti ko. resepti ei kulkeutunut mukaani, kun en kehdannut repiä sitä lainalehdestä ja käsin kopiointi laiskotti. Onneksi meillä on kuitenkin tämä ihmeellinen internet, josta reseptejä löytyy pilvin pimein!

Useista resepteistä yhdistelemällä laitoin eilen illalla tekeytymään oman versioni tattarituorepuurosta:

Rouva K:n tattarituorepuuro
4-5 annosta

2 dl tattarisuurimoita
kourallinen kuorimattomia manteleita
kourallinen auringonkukansiemeniä
kuusi kuivattua, kivetöntä taatelia
vettä
hunajaa
ripaus suolaa
2 dl metsävadelmia pakastimesta sulatettuna

Illalla...

Huuhtele tattarisuurimot hyvin siivilässä. Kaada suurimot, mantelit, auringonkukansiemenet ja mantelit astiaan ja lisää vettä niin paljon, että ainekset peittyvät ja vettä on jonkin verran niiden päälläkin. Anna liota yön yli.

Aamulla surauta seos mössöksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja hunajalla oman maun mukaan ja sekoita joukkoon vadelmat tai muut marjat. Lisää vielä lautaselle vähän vadelmia puuron päälle.

....aamulla!

Puurosta tuli hyvää! Ruokaisa puuro suorastaan rakastaa noita raikkaita marjoja. Jossain ohjeessa oli puuroon lisätty vain kuivattuja hedelmiä/marjoja tai banaania, mutta itse kyllä luulen, että tuoremarjat tasapainottavat parhaiten puuron maun.

Tuorepuuro ei jäänyt vain kokeiluksi - seuraavaksi taidan tuunata reseptiä vaihtamalla vadelmat mustikoihin tai mustaherukoihin, kun niitäkin on pakastimessa. Kanelia voisi kokeilla mausteena.

Ja nam - löysin myös älyttömän herkulliselta kuulostavan kauratuorepuuron ohjeen, jota täytyy kokeilla! Se voisi jopa maistua viisivuotiaalle ruokapoliisillekin.

Blinit niinkuin Strömsössä

Blinejä. Blinejä siellä, blinejä täällä. Ravintoloiden bliniviikot. Blogistanian ja FB:n blinihehkutukset. Eihän tässä ihminen enää muuta voi kuin tehdä blinejä, koska kauhea himo iski!

Ja sehän sopii hyvin, kun ollaan kevättä kohden menossa. Russiapedia kertoo, että pyöreä blini symboloi aurinkoa ja niitä on perinteisesti tarjottu venäläisen pakanallisen juhlan, maslenitsan,  aikaan. Maslenitsaa juhlitaan ennen pääsiäisen aikaa ja sillä juhlistetaan aurinkoa ja talven loppumista.

Hirrrrveen hyvän blinitaikinan reseptin löysin Strömsöstä.

Blinien päälle lastattiin näitä:

- pieneksi hakattuja kapriksia
- pieneksi kuutioitua ohuenohutta ilmakuivattua härkää
- sienisalaattia
- muikunmätiä
- pieneksi hakattua sipulia
- smetanaa

Kokeiluluontoisesti tein myös anjovisseosta, johon tuli mm. keitettyä perunaa ja tilliä (resepti tuon blinitaikinan yhteydessä), mutta se ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Anjovista ei ollut kaupassa, joten otin sardiineja öljyssä. Kun en ole koskaan anjoviksista mitään tehnyt, niin ruokavieraat sitten kertoivat, että ne maistuvat vähän kuin sillille. Tietty etikkaisuus jäi siis puuttumaan sardiiniversiosta, mutta kapriksilla sai vähän korjattua asiaa! 

Vakaat aikeet oli ottaa ensimmäisestä omatekoisesta bliniateriasta kuvia. Otinkin, mutta vain lisukkeista.  Kun blinit kannettiin pöytään, siinä ei jäänytkään aikaa ottaa niistä - mums - blineistä - mums - yhtä ainutta kuvaa - röyh. Nam.

Joulu meni jo, mutta silti

Naurattaa oikein, kuinka ajan hermolla meikäläinen taas onkaan... Joulu meni jo ajat sitten, tiedetään, mutta onneksi se tulee kai ensi vuonnakin. Siispä ei ole liian myöhäistä tallettaa tänne joulun tunnelmakuvia inspikseksi tälle vuodelle. Samalla voi fiiwistellä, kuinka ihana onkaan miehen joululahjaksi ostama kamera (Olympus PEN Lite)! Kolmas ja neljäs kuva itse asiassa on vanhalla kameralla otettuja (en tiennyt Olympuksesta vielä mitään :), ja kyllä sen huomaa valon sävystä.

Joulun kattausta ja koristusta...

Filemon mukana jouluvalmisteluissa

Herkkuja paketissa ja pöydässä...

Langennut vegaaniruokakokeilu

Törmäsin ystävän kautta Vegaanihaasteeseen. Hyvä keksintö jakaa blogissa päivittäin uusi vegaaninen ruokaresepti! Jos vastaisin vain omasta ruokahuollostani, ts. en olisi perheellinen, niin nyt kyllä ottaisin haasteen vastaan ja ryhtyisin kuukauden ajaksi kokeilemaan. Liha kuuluu aika mutkattomasti ruokavaliooni, mutta kyllä sen syöminen tekee aika ajoin olon epämukavaksi - ei missään nimessä makunsa, mutta eettisyytensä puolesta. Ostankin mieluiten kaikki eläinkunnan tuotteet luomuna. Meillä kaikki on kuitenkin yleensä vaan melkein eikä just, niin kuin nyt sitten tässäkin asiassa...

Eilen illalla oli määrä tehdä ruokaa vain itselleni (kun edellinen ruoka ei riittänyt) ja muistui mieleeni Vegaanihaasteessa julkaistu Keittiö ja puutarha- blogin Pikainen pastakastike. Ainekset löytyivät kaapeista sattumalta. No, näinhän tämä menee, että lapsiperheen kaapeissa on kaikenlaista vanhentuvaa, jota sitten yrittää hyödyntää, jottei tulisi ruokaroskaa...Orastava vegaaniuteni saikin juustoisen lopun - ainakin toistaiseksi. Hyvä ja todella nopea pasta!

Pikainen pastakastike langenneille vegaanikoille :)
reilu annos kahdelle

spagettia tai muuta pastaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 porkkana
öljyä paistamiseen
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
pizzamaustetta (oregano, basilika, timjami)
suolaa 
mustapippuria
n. 1 dl Pecorino-juustoa hienona raasteena
vaaleaa balsamiviinietikkaa
persiljaa

Laita pastavesi kiehumaan ja mausta reilusti suolalla.Kuori ja pilko pieniksi sipulit ja porkkanat ja kuullota pannulla öljyssä muutama minuutti. 
Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää pavut liemineen sekä yrtit. Anna kiehua muutama minuutti. Lisää jossain välissä pastat veteen kypsymään. Kun pastan keittoaikaa on jäljellä n. 5 min, lisää juustoraaste, pippuri sekä tarvittaessa suolaa. Kastike on valmista, kun vihannekset ovat sopivasti pehmenneet. Tarjoile heti pastan kera ja ripota annoksen päälle vaaleaa balsamicoa sekä koristeeksi persiljaa.

Keittiön (tulevat) kulmakivet?

Aiemmassa postauksessa kävin läpi keittokirjoja, jotka ovat jääneet omassa keittiössäni vakiokäyttöön. Aina kuitenkin julkaistaan uusia, ihania keittokirjoja, joita olisi pakko saada kokeilla! Vaikka muuten kannatankin kirjojen lainaamista kirjastosta, keittokirjojen lainaaminen ei tunnu ollenkaan oikealta. Reseptien ylöskirjoittaminen jäisi näin laiskalta ihmiseltä tekemättä (ja niistä reseptilappusista tulisi ihan rumiakin), eikä meillä ole skanneria, jolla voisi sukkelaan kopsata lemppariohjeita.

Pitemmittä puheitta toivelistani keittiön tulevista kulmakivistä:

Anna ja Fanny Bergenströmin Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla. Anna Bergenströmin Joka kokin keittokirja kuuluu jo keittiöni vakiokalustoon, ja jos tämä olisi puoliksikin niin hyvä kuin JKK, meidän perheen ruoka-asiat olisivat pitkäksi aikaa (ainakin inspiraationlähteiden puolesta) herkullisella mallilla. Ainakin kirjasta löytyvä Pastasalaatti à la Gina on hurmannut yhden jos toisenkin. Itse testasin ko. reseptin löydettyäni sen Marian blogista.*

Michael Björklundin Lähiruokaa.
Aamulehdestä bongasin tämän kirjan arvostelun ja kaksi esimerkkireseptiä: Paistetut sinappimarinoidut silakat ja Lihapullat kermakastikkeessa, joita kehuttiin. Kuulemma kirjasta löytyy myös ohjeita kampasimpukoille, joita haluaisin osata valmistaa. Paistettuja silakoita tein ensimmäistä kertaa elämässäni tuolla Björklundin reseptillä ja ai että maistuivat hyviltä! Uudet silakkafileet on jo ostettu...

Hanna ja Alexander Gullichsenin Safkaa. No hei, tämän kirjan tekijöiltä on peräisin mainetta niittänyt Avokadopasta! Lisäksi kirjaa on kehuttu suosikkiblogissani Project Mama. Yhtään reseptiä en ole vielä kokeillut, en edes avokadopastaa, mutta luottamukseni on sokea.

Gwyneth Paltrow'n My Father's Daughter ja/tai Notes From My Kitchen Table. Kukahan kertoisi, onko näissä nyt kyse kahdesta eri kirjasta vai joistakin eri painoksista tai maaversioista? Niin, ja onko todella saatavilla vain englanninkieliset versiot? Anyway, olen lukenut kehuja Gwynethin resepteistä siellä sun täällä blogistaniassa ja lehdissä. Gwynethin inspiroimana ja keittokirjaa (vai
-kirjoja??) vielä edes selailematta laitan lähipäivinä tomaatinpuolikkaat oliiviöljyllä siveltyinä uuniin kolmeksi tunniksi 140 asteeseen, ja voilà - siinä kotitekoiset, tuoreet ainekset aurinkokuivattuja tomaatteja kaipaaviin resepteihin..Pastaa..Salaattia..Yrttejä..Vaikka Pastasalaatti à la Gina!

* Alkuperäisohjeen tuore timjami ja jamón serrano korvattiin katkaravuilla. Ruohot ja outorakenteinen kinkku olisivat olleet tasan liikaa perheen ruokapoliisille eli viisivuotiaalle. Mutta katkarapuversiona meni täydestä! Kyllä ne makuhermot pikkuhiljaa kehittyvät!

Lastenkutsujen aika!

Esikoiseni, pieni kultapoikaseni täytti viikonloppuna viisi vuotta. Viisivuotiailla on jo jos jonkinlaisia mielipiteitä synttäreistä, lahjoista ja juhlistaan, ja niinpä tästä suuresta tapahtumasta keskusteltiin jo parin kuukauden ajan ennen varsinaista h-hetkeä..

Kun päivänsankarilta kysyttiin, tarhakavereille järjestettävien synttärijuhlien tarjottavalista oli tällainen:

Angry Birds -limpparia, mehua, vettä ja maitoa
Raparperi-valkosuklaamuffinsseja (näitä oli juuri tehty kotona, sairaan hyviä!)
Angry Birds -kakku (mansikka tai päärynä, ja kakussa oltava marsipaani-Angry Birds päällä)
Muumi-keksejä, suklaakeksejä, Domino-keksejä
Angry Birds -karkkia, suklaata
suolatikkuja, popcornia

Ja tällaisia äiti sitten toteutti:

Punaista mehua merirosvojuomapulloissa
Puutarhamustikka-mansikka-kiiwi-Pavlovakakku
Vanilja-, suklaa- ja marjajäätelöä omavalintaisilla strösseleillä
Domino-keksejä, kauralastuja
Lihapulla-juusto-viinirypäle-cocktailpaloja
Angry Birds -karkkeja, vaahtokarkkeja
Suolatikkuja, popcornia

Empiirisen tutkimukseni mukaan kakku tai muut itse hirveällä vaivalla tehdyt leivonnaiset eivät juuri viisivuotiaille juhlissa maistu, vaikka sitä ehkä ulkonäön vuoksi lapataankin lautaselle (Jee! Kakku on Angry Birdsin/leijonan/merirosvolaivan/xxx:n mallinen!). Helppo ja herkullinen pavlova siis toimi lähinnä kynttilöiden puhallusalustana, ja paikalla olevat aikuiset pistelivät sitä hyvällä halulla. Tarhavieraiden yleinen kommentti oli "ei ole kovin hyvää" :) Myöskään kauralastuja ei juuri kukaan halunnut, mutta dominot rohmuttiin loppuun.

Kaikenkaikkiaan natiaiset olivat niin pieniruokaisia, että kaikkea jäi kamalasti yli. Ruoan puolesta helpot kestit, sanoisin: vieraille riitti, kun saivat pupeltaa poppareita, suolatikkuja, karkkeja ja keksejä. (Ja vähän heitellä niitä). Ihan hukkaan menevät rakkaudella väkerretyt herkut, kaupan hyllyltä saa viisivuotiaiden lempimätöt.

Kattauksesta muuten: lasten juhlarekvisiitta - servetit, mukit ja pöytäliinat - tuntuu olevan suurelta osin aivan karmeaa! Oikein silmiin sattuu se kikerrys ja kukerrus ja huonolaatuisuus. Kaunista kattausta niistä ei saa erkkikään. Kuka oikeasti haluaisi itse kattaukseensa muovikassiaineesta tehdyn psykedeelisen Spiderman-pöytäliinan, käsi ylös! Niin joo, ja vihaiset linnut loistivat poissaolollaan, ei ollut servetin servettiä - Roviolle vinkiksi! Mutta ei muovikassipöytäliinoja, kiitos.