keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Puhdasta ilmaa (ja kukkaron kevennystä..)
Yllättävän nihkeästi paikalliset alan firmat vastasivat tarjouspyyntöihini. Asia siis vain jäi ja jäi, kunnes joulukuussa sain eräältä yritykseltä hyvin informatiivisen tarjouksen, josta myös selvisi, että puhdistusta ei kannata tehdä ennen kuin ilmanvaihtokoneemme on vaihdettu (uusi kone kököttikin jo vaihtoa odottamassa takkahuoneessa). Sain tietää, että ilmanvaihtokoneen uusimisen yhteydessä on tärkeää tehdä ilmamäärien mittaus ja säätötyö, jotta talon ilmanvaihto toimii niin kuin pitää. Väärillä ilmamäärillä talosta voi poistua liikaa ilmaa, ja siitä aiheutuu energiahukkaa. Liian vähällä ilman poistolla taloon taas kertyy kosteutta, ja kosteus voi alkaa kerryttää mikrobikasvustoa, mistä voi seurata pitkällä aikavälillä esimerkiksi homeongelmia.
Ilmanvaihtokoneiden vaihtoa hoidettiin taloyhtiössä yhteistuumin, joten asennuksen ajankohta oli epäselvä. Ja taas kului aikaa...Lähdimme jo lomallekin ja koneen jättiläismäinen pahvilaatikko sulostutti edelleen sisustustamme.
Nyt kone on vihdoin vaihdettu ja palasin puhdistuksen (aka nuohouksen) tilaamiseen. Olin lähettänyt neljä-viisi tarjouspyyntöä ja saanut yhden tarjouksen. Perushuollon hinta yhdessä ilmamäärien mittauksen ja säätötyön kanssa oli lähes kuusisataa euroa.
Tällainen iv-nuohous kun ei todellakaan kuulu Rouva K:n ydinosaamisalueisiin, oli todella mukavaa, kun tarjouksessa oli jopa lueteltu kaikki perushuollon työvaiheet. Ymmärtää ummikkokin edes suunnilleen, mitä taloon saapastelevat huoltomiehet värkkäävät.
1. Ilmanvaihtojärjestelmä alipaineistetaan.
2. Venttiilit irrotetaan ja tulpataan siten, että imu saadaan yhteen kanavaan kerrallaan.
3. Kanavat puhdistetaan yksitellen kahteen kertaan pyörivällä harjastolaitteella, jonka jälkeen irronnut lika ja pöly johdetaan alipaineistajan kautta talteen.
4. Venttiilit pestään ja tiivisteet tarkastetaan.
5. Ilmanvaihtokone puhdistetaan, kotelo pestään ja lämmönvaihdinkennot irrotetaan ja pestään.
6. Ilmanvaihtokoneen moottorit puhdistetaan. Eli siivekkeet puhdistetaan sekä tarkistetaan mm. mahdolliset korroosiovauriot, laakerien kunto ja kondensiovesiputken toimivuus.
7. Työstä tehdään puhdistuspöytäkirja, josta ilmenee kaikki tarvittava informaatio työstä ja ilmanvaihdosta.
8. Liesikanava harjataan
Lähetin huvikseni tällä viikolla vielä yhden tarjouspyynnön. Ilokseni sain lähes samantien puhelun ja tarjouksen, jossa luvattiin puhdistus säätötöineen ja mittauksineen viidelläsadalla eurolla. Yhtä tyhjentävää työnkuvausta en kyllä saanut, mutta ripeä palvelu ja samantien ensi viikolle sovittu puhdistuksen ajankohta vakuuttivat. Satasen hintaerokin toki lämmittää. Ja siitähän saa sitten kotitalousvähennyksen!
torstai 15. marraskuuta 2012
Ilmanvaihtokanavat puhtaaksi!
Sisäilmamestareiden sivuilta:
Puhdas ja toimiva ilmastointijärjestelmä on puhtaan sisäilman perusedellytys. Ilmastointijärjestelmän tarkoitus on poistaa syntyneet epäpuhtaudet rakennuksesta ja tuoda raikasta ja puhdasta ilmaa hengitettäväksi.
Epäpuhtauksia sisäilmaan syntyy esimerkiksi ihmisten toimintojen seurauksena, huonekaluista ja rakennusaineista vapautuneina kemikaaleina, sekä maaperästä vapautuvina kaasuina kuten radonina. Riittämättömien tai likaisten suodattimien johdosta voi sisäilmaan päästä ulkoilman epäpuhtauksia ja siitepölyjä.
Huonon sisäilman aiheuttamat terveyshaitat ilmenevät erilaisina oireina ja sairauksina. Näitä ovat esimerkiksi hengitysteiden, silmien ja ihon ärsytys, päänsärky, väsymys, kuumeilu ja hengitystieinfektiot sekä pitkäaikaissairaudet, kuten astma.
Köh ja höh. Lähetin pari tarjouspyyntöä eri firmoihin ja nyt odotellaan vastauksia. Yhden yrityksen sivuilla oli kätsy laskuri, jolla voi laskea palvelun hinnan heidän tekemänään. Yli viisisataa euroa tuli hinnaksi, ja kotitalousvähennyksen jälkeen maksettavaa jäisi himpun verran alle neljäsataa. Saas nähdä, mitä muilla!
maanantai 1. lokakuuta 2012
(This is) How Stuff Works
Astianpesukone hajosi viime viikolla. Se pysäytti pesuohjelman junnaamaan kesken kaiken ja vilkutti numerokoodia, joka tarkoittaa, että kone tihkuttaa vettä jonnekin uumeniinsa. Great! Sitten vaan huoltomiestä tilaamaan. Pari päivää pestiin tiskejä käsin - tai siis pestiin, kun vettä ylipäätään tuli. Meidän tiellä tehdään nimittäin tietöitä, joiden takia vesi on poikki harva se päivä. Oikein lapsiperheen unelmatilanne!
Tiskikonemies tuli, ja kuuntelin arvion vaihtoa kaipaavista osista yrittäen parhaani mukaan tehdä muistiinpanoja töissä olevaa aviomiestä varten. (Mä en ole meidän perheessä se, joka ymmärtää tekniikkaa.) Kuulemma "nousuputki" ja "sivutasku" ainakin piti vaihtaa. Arvio oli, että koneenkorjaus kaikkinensa maksaa 480 euroa! Huh. Tästä tiedosta ja tarkistuskäynnistäkin köyhdyttiin jo sata euroa. Seitsemän vuotta vanhan AEG Favoritin korjaus tuohon hintaan ei tuntunut kovin hyvältä diililtä, kun tällainen normi humanistinplanttukin tietää, että nykykoneet on suunniteltu hajoamaan lopullisesti tietyn ajan jälkeen, mistä syystä AEG:llä ei liene kuitenkaan enää monta vuotta elinaikaa jäljellä. Koneenkorjaajakin vain myönteli, kun esitin tämän asiantuntija-arvioni hänelle. Samaa mieltä oli sitten aviomieskin, ja hän meinasi lähteä siltä seisomalta ostamaan meille uuden astianpesukoneen, kun uusi maksaa vain satasen tai kaksi enemmän kuin korjauksen hinnan.
Dippainssimiehelleni tuli kumminkin vielä mieleen itse katsoa, mitä kone on syönyt ja mistä se vuotaa. Viiden-kuudensadan euron menoerä kummasti motivoi! How Stuff Works -sivustolta löytyi osio tiskikoneenkorjauksesta, ja lopputuloksena oli, että mies irrotti ja puhdisti vaihtoa kaivanneen sivutaskun ja seurasi sitten pesuohjelma käynnissä, vuotaako kone. Parit pesuohjelmat on nyt testattu, ja kone on toiminut moitteettomasti. Aika näyttää, saiko AEG pari vuotta lisää ikää tee-se-itse-huollolla.
Pitäisi varmaan koputtaa puuta. Mutta tuntuu kyllä aika härskiltä, että huoltofirma ei korjausvaihtoehtona tarjonnut lainkaan vanhojen osien huoltoa, vaikka (tai jos) sillä olisi mahdollista pidentää vanhan vehkeen käyttöikää. Vai olisiko perusteellinen huoltotyö sitten maksanut vielä enemmän kuin uudet osat ja niiden vaihtaminen?
Kyllä on tavallisen ihmisen ja varsinkin minunlaiseni tekniikan ihmelapsen vaikea ymmärtää tämmöistä. Mutta onneksi on mies, joka osaa korjata kaikkea! Hienoa on myös, että tee-se-itse-ihmisiä varten on olemassa sellaisia nettisivuja kuin How Stuff Works!
tiistai 16. elokuuta 2011
Tuulensuojaa terassilla
Kyllähän noita remontin ja parannuksen kohteita riittää - viimeisin juttu ovat terassin lasit. Olisi kiva voida pidentää terassikautta molemmista päistä (ja illoista), kun ei tarvitsisi välittää pienistä sateista tai tuulista. Ystävien mökin kuistia ihastellessa päätimme, että jospa ensi kesäksi olisi meidän terassin aika saada lasitus. Millähän sitä ensi huhtikuussa muistaisi tilata ne? (Mitenkäs tänne Bloggeriin saa lisätyksi kalenterin? Just sellaista tällainen nykypäivän lahopää emäntä tarvitsisi..)
Tässä pari mallikuvaa lasituksesta ystäviemme ihanaisesta kesäpaikasta:

