Näytetään tekstit, joissa on tunniste kausijuhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kausijuhlat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Lammasta ja (sahrami)couscousia

Pääsiäissunnuntaina kokkasin lammasta. Pidän kovasti lampaanlihasta, mutta tässä kun pohdiskelin, niin tajusin että valmistin sitä nyt ensimmäistä kertaa ihan itse. Vanhempani, jotka muuten sitä lammasta ovat lukemattomia kertoja tyttärelleen tarjonneet, muuttivat juuri pääsiäisviikonloppuna ja arvata saattaa, ettei  pääsiäispöytään ollut aikaa kutsua vieraita (jaa niin siis mihin pöytään? missä se pöytä on? joko se on muuttokuormassa? mihin tänne mahtuu pöytä???). Joten tyttärelle lusikka kauniiseen käteen. Tämä(kin) saattaa muuten olla merkki aikuistumisesta. Ennen sitä odotteli aina, että varmaan saa kutsun juhlapyhinä/viikonloppuna kotiinkotiin tai anoppilaan syömään, mutta nykyään niitä kutsuja esitän itsekin. Emäntä kätevöityy!


Mutta asiaan, asiaan. Anna Bergenströmin Joka kokin keittokirjan kovasti kulutetuilta sivuilta etsin lammasreseptin, joka osoittautui todella maistuvaksi.  Tätä voi tehdä ihan koska tahansa. Ja todellakaan lampaan keittämisessä ja lihojen irrottamisessa ei ole mitään vaikeaa (vähän jännitti etukäteen).

Lammasta ja sahramicouscousia
4-5 annosta

Lampaan keittäminen

1 - 1 1/4 kg lampaanrintaa tai muuta lampaanlihaa (mies toi lampaanpotkaa Kauppahallista)
n. 2 l vettä
1 rkl suolaa, mustapippuria

Pane liha kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen pataan. Vettä sen verran, että liha peittyy juuri ja juuri. Lisää muutama pippuri. Vähennä lämpöä ja keitä hiljalleen kannen alla 1 - 1 1/4 tuntia. Lihan tulee olle täysin kypsää. Kuori välillä harmaanruskea vaahto pois pinnalta. Keittämisen jälkeen liha on valmista laitettavaksi edelleen. Huom! Siivilöi keitinliemi, kun liha on kypsää, ja pane liha toistaiseksi sivuun. Irrota luut, kun liha on jäähtynyt ja leikkaa liha n. 3 sentin paloiksi.

Tässä vaiheessa laitoin irrotetut lihat ja siivilöidyn liemen jääkaappiin odottamaan varsinaisen ruokalajin valmistusta, joka tapahtui myöhemmin...

Keitetyt potkat luineen päivineen












Kasvikset lampaan kanssa

1 iso, karkeaksi pilkottu sipuli
1 pieni kuorittu porkkana pieninä tikkuina
n. 2 rkl öljyä paistamiseen
1 hyvin huuhdeltu ja suikaloitu purjo
1/2 viipaloitua fenkolia tai pieni kukkakaalinpää tai pari parsakaalin kukintoa (ostin fenkolin, mutta jätin sen kauppaan, joten mentiin parsakaalilla..)
1 keskisuuri kesäkurpitsa puolikuina
1/2 punaista/keltaista paprikaa ohuina suikaleina
n. 1 tl timjamia
kourallinen mustia oliiveja
sambalia tai tabascoa (sambal on hyvää!)

lampaan keitinlientä
puristettua valkosipulia
mustapippuria

Paista sipuli ja porkkana öljyssä melko kuumalla pannulla. Lisää purjo, kesäkurpitsa ja fenkoli/kukkakaali/parsakaali. Paista vielä pari minuuttia. Sekoita joukkoon paprika. Mausta timjamilla, puristetulla valkosipulilla ja mustapippurilla. Lisäksi vähän sambalia tai tabascoa. Lisää 1 - 2 dl lampaan keitinlientä ja luuttomat lihapalat sekä oliivit ja kuumenna pataa kannen alla 1-2 minuuttia. Maista ja lisää suolaa vain tarvittaessa.



Couscousiin

5 dl couscousryynejä
1/2 g (1 pakkaus) sahramia (ne laittavat, jotka muistavat ostaa, toim.huom..)
5 dl lampaan keittolientä
2 rkl voita tai öljyä

Hienonna sahrami kattilaan. Lisää liemi ja voi tai öljy. (Kuumenna kiehuvaksi, jos liemi on jääkaappikylmää kuten meillä oli.) Kaada joukkoon kuivat ryynit ja sekoita. Pane kansi kattilan päälle ja anna ryynien vetäytyä n. 5 min. Jos ryynit näyttävät vielä kuivilta, tarvitaan ehkä vähän lisää lientä tai kuumaa vettä. Möyhennä ryynejä haarukalla.

Tarjoa heti vihannesta ja lampaanpalojen kanssa, ehkä lisäksi vähän lammaslientä (kannattaa ehdottomasti olla, koska tuo herkullista makua!). Pöytään sambalia tai tabascoa. Lisäksi mielellään kermaviiliä ja chutneyta. Meillä oli sambalia, kermaviiliä ja chutneytä, ja sopivat todella hyvin yhteen! Happamuutta, raikkautta ja tulisuutta.


Jälkiruoaksi leivoin Kilinkolin vatsasekaisin -blogin sitruunamarenkitortun. Aivan mahdottoman hyvää! Siitä tuli kertaheitolla kaikkien suosikki.




sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Ikuistetut munat


Päädyin pääsiäismunien maalausmietinnöissä siihen, että maalaamme tyhjiä munia, jotta niitä voisi ihailla vähän pidempään. Aikeena oli puhaltaa tyhjäksi viisi raakaa kananmunaa, mutta lopulta homma jäi kolmeen munaan. Neljäs muna olisi tasan poksauttanut verisuonen päästä tai silmästä, sen verran tuotti flunssaiselle tuskaa munan tyhjentäminen pienten reikien kautta. Reiät tein parsinneulalla, mutta niitä joutui hieman suurentamaan. Suurentamisessa sai olla tarkkana, ettei rikkonut reikää turhan isoksi. Kun muna oli tyhjennetty, huuhdottu vedellä sisältä ja ulkoa ja kuivatettu, työnsin rei'istä läpi grillitikut, joista kiinni pitämällä maalaus onnistui. Tikun piti paikallaan sinitarra.

















Tällä kertaa ei sitten värjättykään munia mustikalla tai muilla luomutuotteilla, vaikka siitä vähän haaveilin. Ensi kerralla sitten. Nyt välineinä oli vesivärejä ja esikoisen vaatimuksesta tussit. Ensimmäisen munansa poitsu värittikin tussilla (punaiselle pohjalle vihreitä palloja), mutta onneton muna menetti väreistään puolet jouduttuaan märkään rairuohoon. Siitä seurasi kauhea itku ja parku, mutta onneksi keksin, että munasta sai pesemällä tussit kokonaan pois, ja voilà, se sai uuden (ehkä hieman synkeämmän :) sini-musta-raidoituksen vesiväreillä. Yhden munan maalasimme yhteisvoimin punakeltaiseksi.








Yhden munan varasin kokonaan äidin omaksi. Siitä tuli sinipunainen. Kananmunan maalaaminen siveltimellä on muuten todella terapeuttista!





torstai 28. maaliskuuta 2013

Asiaa munista

Kappas, pääsiäinen on ovella! Viisivuotias on seurannut koko viikon innoissaan oman pikku rairuohonsa kasvua kotiintuodussa, maitotölkistä askarrellussa astiassa. Ohranversokylvön ehtimistä pääsiäiseksi jännitetään edelleen, kun tuttuun melkein eikä just -tapaani kylvin sen vasta maanantaina. Palmusunnuntaiksi kaivettiin esiin osa pääsiäiskoristeista, ja nyt keltaisia tipuja on siroteltu ympäri kämppää maalaistalo- ja muihin leikkeihin, vaikka äidin mielestä niiden paikka olisi nätisti pöydällä kynttilöiden ja virpomavitsamaljakon vieressä. Suklaamunia on saatu ja syöty jo niin, että toivoisin pääsiäispupun skippaavan meidän talon tulevana viikonloppuna tykkänään.

Mutta oikeita munia täytyy päästä maalaamaan! Esikoinen on siinä iässä, että nauttii suunnattomasti juhlapyhien ohjelmanumeroista ja sitä innostusta on ihana katsoa. En ole ihan vielä päättänyt, miten homma toteutetaan, mutta inspistä on Googlesta jo kaivettu. Kananmunien keittäminen maalaamista varten on helpompaa kuin raakojen puhaltaminen tyhjäksi. Tosin keitettyjen munien koristelu ei ole kovin pitkäikäinen. Ja pitääkö niitä sitten säilyttää jääkaapissa? Tyhjäksi puhaltamista puoltaisi se, että munankuoret saisi kätevämmin tikunnokkaan niin, etteivät pienenkään koristelijan hyppyset sotkisi valmiiksi maalattuja/väritettyjä kohtia.

Itse tahtoisin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilla munien kokovärjäämistä esimerkiksi kahvilla, mustikalla tai punajuurella. Voisihan niitä sitten koristella värinkin päälle. Mutta voi hyvää päivää, millaisia taideteoksia jotkut osaavat munista luoda! Iskee vallan munakateus. Vai mitä mieltä olette  Munaklubilaisten ja Lauran verstaan munatuotannosta? Home in HELin minimalistimunat ovat myös aika jees. Minimalismi (lue: musta tussi) voisikin olla mun valintani yhdistettynä johonkin herkullisenväriseen kokovärjäykseen. Innostuisikohan munamaalarikaverinikin tästä?

torstai 7. maaliskuuta 2013

Ranskan kielen juhlaa


Joka vuosi 20. maaliskuuta juhlitaan kansainvälistä Frankofonia-päivää ympäri maailman. Suomessa on tänä vuonna yhdeksäs kerta, kun Frankofoniaa eli ranskankielistä maailmaa juhlistetaan ja promotaan eri kaupungeissa. Ohjelmaa riittää koko maaliskuuksi. Helsingissä, jossa toimii järjestävä taho Ranskan instituutti ja jossa Ranskan suurlähetystökin sijaitsee, on tapahtumia eniten: muun muassa elokuvia, näyttelyitä, konsertteja, teatteria, luentoja ja ohjelmaa koululaisille. (Täällä koko maaliskuun ohjelma)

Kotikaupungissakin on tarjolla kaikenlaista ranskisohjelmaa: ainakin chansoneita, nykyrunoutta, sarjakuvanäyttely, brunssitarjoilua...

Eikä siinä vielä kaikki! Esikoisen ranskankielinen päiväkotiryhmä juhlii yhdessä ranskankielisten koululuokkien kanssa kemuissa, jotka järjestetään opettajien, oppilaiden ja vanhempien yhteistyönä. Joka luokka-asteella on omat vastuunsa juhlassa, ja kaikki ryhmät tarhalaisista alkaen esittävät juhlassa ohjelmaa.

Viime vuonna emme päässeet mukaan juhliin lomamatkan takia, mutta etukäteisjärjestelyissä oltiin silloinkin mukana parhaamme mukaan. Toisten, kokeneempien vanhempien puheiden perusteella juhla on aina ollut hauska tapahtuma, jossa etenkin eri luokka-asteiden vanhempien loihtima buffet-pöytä on ihan uskomaton. Tarharyhmän lasten isien ja äitien kontolla on aktiviteettien järjestäminen lapsille juhlaan. Kasvomaalausta, temppurataa ja askartelua on suunnitteilla. Juuri tällä viikolla kokoustin toisten vanhempien kanssa juhla-asioista ja nakitin itseni ja miehen temppuradalle...

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Blinit niinkuin Strömsössä

Blinejä. Blinejä siellä, blinejä täällä. Ravintoloiden bliniviikot. Blogistanian ja FB:n blinihehkutukset. Eihän tässä ihminen enää muuta voi kuin tehdä blinejä, koska kauhea himo iski!

Ja sehän sopii hyvin, kun ollaan kevättä kohden menossa. Russiapedia kertoo, että pyöreä blini symboloi aurinkoa ja niitä on perinteisesti tarjottu venäläisen pakanallisen juhlan, maslenitsan,  aikaan. Maslenitsaa juhlitaan ennen pääsiäisen aikaa ja sillä juhlistetaan aurinkoa ja talven loppumista.

Hirrrrveen hyvän blinitaikinan reseptin löysin Strömsöstä.



Blinien päälle lastattiin näitä:

- pieneksi hakattuja kapriksia
- pieneksi kuutioitua ohuenohutta ilmakuivattua härkää
- sienisalaattia
- muikunmätiä
- pieneksi hakattua sipulia
- smetanaa

Kokeiluluontoisesti tein myös anjovisseosta, johon tuli mm. keitettyä perunaa ja tilliä (resepti tuon blinitaikinan yhteydessä), mutta se ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Anjovista ei ollut kaupassa, joten otin sardiineja öljyssä. Kun en ole koskaan anjoviksista mitään tehnyt, niin ruokavieraat sitten kertoivat, että ne maistuvat vähän kuin sillille. Tietty etikkaisuus jäi siis puuttumaan sardiiniversiosta, mutta kapriksilla sai vähän korjattua asiaa! 




Vakaat aikeet oli ottaa ensimmäisestä omatekoisesta bliniateriasta kuvia. Otinkin, mutta vain lisukkeista.  Kun blinit kannettiin pöytään, siinä ei jäänytkään aikaa ottaa niistä - mums - blineistä - mums - yhtä ainutta kuvaa - röyh. Nam.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Joulu meni jo, mutta silti

Naurattaa oikein, kuinka ajan hermolla meikäläinen taas onkaan... Joulu meni jo ajat sitten, tiedetään, mutta onneksi se tulee kai ensi vuonnakin. Siispä ei ole liian myöhäistä tallettaa tänne joulun tunnelmakuvia inspikseksi tälle vuodelle. Samalla voi fiiwistellä, kuinka ihana onkaan miehen joululahjaksi ostama kamera (Olympus PEN Lite)! Kolmas ja neljäs kuva itse asiassa on vanhalla kameralla otettuja (en tiennyt Olympuksesta vielä mitään :), ja kyllä sen huomaa valon sävystä.

Joulun kattausta ja koristusta...




Filemon mukana jouluvalmisteluissa


Herkkuja paketissa ja pöydässä...









lauantai 15. joulukuuta 2012

Postia pukilta ja pukille

Ihan vaan note to self ensi jouluksi. Jos haluaa kirjeen joulupukilta Korvatunturilta, sen voi tilata Postin sivuilta! Heräsin tähän kivaan ideaan eilen ostettuani joulumerkkiarkin, jossa tuota pukin kirjettä mainostettiin. Tänä vuonna perheen 5-vee ei harmi kyllä vielä kirjettä saa, sillä pukille olisi pitänyt jättää tilaus viimeistään 9. joulukuuta. Ensi vuonna sitten tarkkana!


Viisivuotias muuten aloitti suurella innolla oman kirjeensä joulupukille jo pari viikkoa sitten - siihen piti kirjata kaikki joululahjatoiveet äidin kirjoittamaa mallia seuraten. (Toiveet siis olivat poitsun ihan omia kuitenkin :) Jossain vaiheessa into kuitenkin hiipui - oli niin pitkiä sanoja! Kuten Hevisaurus-pehmolelu. Kirjettä ei ole vielä saatu postiin. Jos se nyt kuitenkin vielä valmistuisi ennen joulua, joulupukille voisi laittaa postia osoitteeseen

Joulupukin Pääposti
Joulupukin Pajakylä
96930 NAPAPIIRI

Houhou!

*Muoks 18.12.
Näköjään joulupukki tekee yhteistyötä parinkin eri firman kanssa... Mikähän se tällainen Santa Claus Greeting Center on? Sivuilla ei kerrota, koska on viimeinen tilauspäivä jouluksi, mutta lähetin juuri pukille kysymyksen asiasta.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulukortit - omalla vastuulla!

Jaha, kätevä emäntä postitti juuri joulukortit päivän myöhässä aiotusta. Postissakin todettiin, että niiden jouluksi ehtiminen 60 sentin joulumerkillä "on sitten teidän omalla vastuullanne". Mutta viis siitä! Kaikki saavat kuin saavatkin omatekoiset joulukortit, ja askarteluntarpeeni on taas hetkeksi tyydytetty. Kohta tuleekin aika siirtyä joulupaketteihin...


Tänä vuonna käytin puisia hiutale-, joulukuusi- ja joulukelloleimasimia, jotka löysin joskus kesällä kirppikseltä. Kun etsin askartelumaalia leimaamista varten, äitini johdatti meidät puolivahingossa aivan ihanaan skräppäyskauppaan! Kuulemma avattu kesällä, aiemmin jo toiminut verkkokauppana. Siellähän meinasin seota sukkiini. Kokosin kuitenkin itseni ja ostin vain hopeaiset ja valkohelmiäiset askartelumaalit leimaamiseen sekä kauniin yksinkertaisia lahjapakettikortteja, joita myös käytin tämän vuoden korteissa. Ai niin ja viininpunaista teippiä! Muut aineet - valkoiset pitsiteipit, niininaru, vaaleat ja mustat paperit sekä valkoiset pahvit löytyivät jo  kotoa.

Nuo pakettikortit muuten kiinnitin pienillä kaksipuolisilla pehmoteipeillä - sillä tavalla ne sai mukavasti jäämään koholle pohjapaperista. Sellaiset (ilmeisesti skräppäykseen) tarkoitetut pikku teipinpalatkin ovat olleet yllättävän hyvä ostos, vaikka muistan, kun muinoin pähkäilin, että tekeekö sellaisilla yhtikäs mitään. Niille on ollut käyttöä jo monessa kortissa!





keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Joululahjapakettiin ja pöydälle/kaulaan

Joululahjastressi ei ole vielä iskenyt, mutta on jo ihan selvästi ovella (niinkuin itse joulukin jo joidenkin hätähousujen mielestä..)...Stressin tuloa selättämään on ihan hyvä tehdä listoja siitä, mitä kullekin on ajatellut hankkivansa. Siis pahinta ja turhauttavintahan on joutua lahjaostoksille ilman mitään koordinaatteja ja ideoita. Ylipäänsäkin lahjaostokset olisi kiva pystyä välttämään - varsinkin aikuisille kaikkein parhaat lahjat ovat itsetehtyjä. Tätä mieltä olen - ajatuksena ne omatekoiset lahjat lapsillekin ovat kauhean kivoja, mutta omat taidot eivät kyllä riitä kuin pehmeisiin paketteihin, ja kovat paketithan ne aina lapsista parhaita ovat!

Hahtuvaliina ja kaarnahiutaleet

Aikuisille sen sijaan voi leipoa, askarrella ja näpertää kaikenlaista. Jo tekemisestä saa hyvän mielen, ja jos omasta paketistani löydän jotain toisten itse tekemää, olen ihan myyty!

Viime joulun alla ystäväni opetti tekemään hahtuvalangasta hurmaavan harsoisen huovutetun kaitaliinan, joka sopii myös hartia- tai kaulaliinaksi. Ihana (ja ihanan helppotekoinen) liina jäi omaan käyttöön ja somistikin viime vuonna joulupöytäämme, mutta täksi jouluksi ajattelin näpertää liinan tai kaksi myös pukinkonttiin. 

Tarvikkeet:
hahtuvalankaa 
lakanakangasta
pyykinpesukone


 1. Levitä lakanakangas pitkälle ruokapöydälle tai vaikka lattialle.


2. Hahmottele,  minkä levyisen ja -pituisen liinan haluat tehdä. Mitään merkintöjä ei tarvitse välttämättä tehdä, ellei ole jotkut tarkat mitat.


3. Keri lankakerää auki hahmottelemasi liinan kokoiselle alueelle niin, että langasta muodostuu lakanan päälle verkkomaista kuviota, jossa langat "risteilevät" toistensa päältä. Lankaa siis levitellään lakanan päälle auki vähän sikin sokin, mutta sitä voi myös toki asetella haluamallaan tavalla säännöllisemmin. Kannattaa katsoa, ettei mihinkään kohtaan "liinaa" jää isoa reikää, ts. aluetta, johon ei ole levitetty lankaa.


HUOM! Koska liina saa muotonsa ja kuvionsa siitä, että risteävät ja päällekkäin menevät langat huopuvat toisiinsa kiinni, kannattaa katsoa, etteivät langat jää kovin monessa kohtaa irralleen viereisistä langoista. Varsinkin liinan reunoissa on hyvä olla tarkkana, muuten tulee kovin risareunainen liina.

4. Kun lanka on aseteltu halutulla tavalla, kääri varovasti lakana tiukalle rullalle niin, että lankasommitelma eli tuleva liina/huivi jää sen sisään.

5. Solmi lakanapötkö tiukasti parista kolmesta kohdasta langalla kiinni. Tämä lanka voi olla mitä tahansa lankaa.

6. Pese pötkylä pesukoneessa vähintään kuudessakympissä.
7. Katkaise/avaa langat lakanapötkön ympäriltä ja avaa pötkö varovasti! Jostain kohdin hahtuvalanka on voinut jäädä lakanakankaaseen kiinni ja se pitää irrottaa niin, ettei samalla kuitenkaan vahingossa repäise reikää liinan verkkokuvioon.
8. Voilà - omatekoinen käsityösi on valmis! Jos haluaa, valmiin liinan voi prässätä kostean kankaan alla silitysraudalla.



maanantai 5. marraskuuta 2012

Lastenkutsujen aika!

Esikoiseni, pieni kultapoikaseni täytti viikonloppuna viisi vuotta. Viisivuotiailla on jo jos jonkinlaisia mielipiteitä synttäreistä, lahjoista ja juhlistaan, ja niinpä tästä suuresta tapahtumasta keskusteltiin jo parin kuukauden ajan ennen varsinaista h-hetkeä..

Kun päivänsankarilta kysyttiin, tarhakavereille järjestettävien synttärijuhlien tarjottavalista oli tällainen:

Angry Birds -limpparia, mehua, vettä ja maitoa
Raparperi-valkosuklaamuffinsseja (näitä oli juuri tehty kotona, sairaan hyviä!)
Angry Birds -kakku (mansikka tai päärynä, ja kakussa oltava marsipaani-Angry Birds päällä)
Muumi-keksejä, suklaakeksejä, Domino-keksejä
Angry Birds -karkkia, suklaata
suolatikkuja, popcornia

Ja tällaisia äiti sitten toteutti:

Punaista mehua merirosvojuomapulloissa
Puutarhamustikka-mansikka-kiiwi-Pavlovakakku
Vanilja-, suklaa- ja marjajäätelöä omavalintaisilla strösseleillä
Domino-keksejä, kauralastuja
Lihapulla-juusto-viinirypäle-cocktailpaloja
Angry Birds -karkkeja, vaahtokarkkeja
Suolatikkuja, popcornia


Empiirisen tutkimukseni mukaan kakku tai muut itse hirveällä vaivalla tehdyt leivonnaiset eivät juuri viisivuotiaille juhlissa maistu, vaikka sitä ehkä ulkonäön vuoksi lapataankin lautaselle (Jee! Kakku on Angry Birdsin/leijonan/merirosvolaivan/xxx:n mallinen!). Helppo ja herkullinen pavlova siis toimi lähinnä kynttilöiden puhallusalustana, ja paikalla olevat aikuiset pistelivät sitä hyvällä halulla. Tarhavieraiden yleinen kommentti oli "ei ole kovin hyvää" :) Myöskään kauralastuja ei juuri kukaan halunnut, mutta dominot rohmuttiin loppuun.

Kaikenkaikkiaan natiaiset olivat niin pieniruokaisia, että kaikkea jäi kamalasti yli. Ruoan puolesta helpot kestit, sanoisin: vieraille riitti, kun saivat pupeltaa poppareita, suolatikkuja, karkkeja ja keksejä. (Ja vähän heitellä niitä). Ihan hukkaan menevät rakkaudella väkerretyt herkut, kaupan hyllyltä saa viisivuotiaiden lempimätöt.


Kattauksesta muuten: lasten juhlarekvisiitta - servetit, mukit ja pöytäliinat - tuntuu olevan suurelta osin aivan karmeaa! Oikein silmiin sattuu se kikerrys ja kukerrus ja huonolaatuisuus. Kaunista kattausta niistä ei saa erkkikään. Kuka oikeasti haluaisi itse kattaukseensa muovikassiaineesta tehdyn psykedeelisen Spiderman-pöytäliinan, käsi ylös! Niin joo, ja vihaiset linnut loistivat poissaolollaan, ei ollut servetin servettiä - Roviolle vinkiksi! Mutta ei muovikassipöytäliinoja, kiitos.

torstai 1. syyskuuta 2011

Helan går!

Otetaas taas - eiku otetaas uusiksi tarkoitin, meinaan rapujuhlamenu. Taannoinhan kerroin järjestäväni työporukalle rapukestit, mutta silloin oli vielä menu aika hakusessa. Nyt on juhlat juhlittu ja ravut sekä muut herkut taiteiltu masuihin, joten tässä vielä toteutunut ruokatarjoilu. Kaikki ruuat saivat kovasti kehuja! Meitä oli yhteensä yhdeksän, mutta alla menu neljälle.

Rapuillallinen

Alkuruoka
Vuohenjuusto-porkkanakeitto
(Ohje OLI lehdestä, mutta nyt jouduin kyllä vetämään sen hatusta...Hukkasin näköjään sen naistenlehden jo.)

800g porkkanoita
1 sipuli
7 dl kasvislientä
125 g vuohen tuorejuustoa (Chavroux)
suolaa, mustapippuria

Kuullota sipulikuutiot kattilassa öljyssä. Lisää mukaan porkkanat paloina ja keitä pehmeiksi kasvisliemessä. Kun vihannekset ovat pehmenneet, lisää sekaan tuorejuusto ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi ja hienoksi. Mausta ja tarjoile esim. tuoreen, rapeakuorisen vaalean leivän kanssa.

Pääruoka I
Suomalaisia täplärapuja (5 rapua / ruokailija) Täällä rapujen keitto-ohje
silputtua tilliä
paahtoleipää
voita

P.S. Meillä ei muuten noita rapuleipiä tehty...Kaikki söivät pyrstö- ja saksilihansa kyllä saman tien, kun saivat ne raksittua ulos. Ei siinä paljon rapuleipiä maltettu kokoilla!

Pääruoka II
Lohta ja vihanneksia inkiväärillä maustetussa kastikkeessa
(Ja taas kerran: hukkasin alkuperäisen ohjeen jo ennen näitä juhlia, mutta hyvä oli näin!)

1 lohifileen annospala nahkoineen/ruokailija
1 purjosipuli
3-4 banaanishalottisipulia lohkoina
1 dl tuoretta, silputtua korianteria
1/2 vihreä chili

Maustekastike:
n. 1 rkl raastettua inkivääriä
1/2 dl soijakastiketta
3/4 dl vaaleaa balsamicoa
hiukan sokeria

Anna maustekastikkeen kiehua hiljalleen 10 min. Leikkaa sillä aikaa sipulit (purjo renkaiksi ja sipuli pieniksi lohkoiksi) ja korianteri ja sekoita ne keskenään kulhossa. Lisää joukkoon siivutettu chili, josta on poistettu siemenet. Siivilöi maustekastikkeesta inkivääri pois. Kaada kuuma kastike kulhoon muiden ainesten päälle ja sekoita.

Leikkaa foliosta ja voi- tai leivinpaperista reilunkokoisia "neliöitä". Ota esim. syvä lautanen, johon laitat folioneliön alimmaiseksi ja voipaperin sen päälle. Kokoa syvennykseen yhden syöjän annos: lohipala kahdessa osassa nahka alaspäin, ja päälle sipuliseosta ja kastiketta. Tee tällainen nyytti jokaiselle ruokailijalle, ja paista nyytit uunissa 225 asteessa puolisen tuntia. (P.S. Leikkaa nyyttien leivinpaperitupsut niin lyhyiksi, etteivät ne syty palamaan uunissa!! Nimim. Meinasin polttaa keittiöni)

Voit tarjota esim perunoiden kanssa (meillä mentiin ilman, mutta leipää ja luomukirnuvoita oli!)

Jälkiruoka
Roseeviinillä hyytelöityjä mansikoita ja appelsiinivaniljavaahtoa
(Tämä ohje on Kotivinkistä, kokki Henri Alénin käsialaa)

Mansikat:
200 g mansikoita
3 dl roseeviiniä
1 dl vettä
1 dl sokeria
4 liivatelehteä

1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Poista mansikoista kanta ja leikkaa marjat lohkoiksi.
2. Kiehauta vesi ja sokeri kattilassa. Lisää joukkoon roseeviini ja liivatelehdet. Sekoita seosta varovasti lusikalla, kunnes liivakot ovt sulaneet nesteeseen.
3. Lisää kattilaan mansikat ja anna niiden imeä itseensä lientä huoneenlämmössä noin 10 minuuttia.
4. Annostele marjat laseihin. Laita lasit hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.

Appelsiini-vaniljavaahto:
2 dl kermaa
100 g mascarponejuustoa
1/dl appelsiinimehua
2 rkl sokeria
yhden appelsiinin raastettu kuori

1. Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Vaahdota toisessa kulhossa mascarpone, appelsiinimehu, sokeri ja appelsiininkuori keskenään.
2. Yhdistä vaahdot toisiinsa varovasti sekoittaen.

Annostele reilu nokare vaahtoa mansikoiden päälle ja tarjoile!

Juomaksi
valkoviiniä (laatuja aika monta eri, koska oli nyyttäriperiaate - ainakin Rieslingiä ja Petit Chablis'ta vieraat toivat)
snapsia pyrstöille
olutta
vettä
vichyä
jälkiruoan kanssa romanialaista Murfatlar Late Harvest Chardonnayta


Juomalauluja

Helan går!

Helan går
sjung hoppfalleri fallerallala,
helan går
sjung hoppfallerallala.
Och den som inte helan tar
han heller inte halvan får.
Helan går!
Sjung hoppfallerallalej!

Mörri-Möykyn pullo

Korpikuusen kannon alla
on Mörri-Möykyn kolo.
Siellä on piilo ja piilossa pullo, peikolla hilpeä olo.
Piti pau piti pau
pili pali pippan,
piisaako pullossa nestettä, Mörri-Möykky se pienet ottaa aina, kun ei ole estettä.

Täältä niitä löytyy lisää!

maanantai 15. elokuuta 2011

Rosvopaistijuhlissa

Viikonloppuna olin siippani kanssa ystäväpariskunnan kutsumana rosvopaistijuhlissa. Ajeltuamme kaksi tuntia juhlapaikalle tuttaviemme suvun kesäpaikkaan istuimme iloisen, nelikymmenpäisen juhlaseurueen joukkoon, ja siinä vierähtikin ilta aamukolmeen. Ilta ja yö ulkona nuotion ja ruokapöydän ääressä istuen väsyttivät miehen siihen malliin, että vaimon oli tartuttava sunnuntaiaamuna kotiinlähdön tullessa rattiin...Hyvillä viiden tunnin yöunilla. Mutta oli se sen väärtiäkin! (Tänä aamuna meinasi vähän lipsahtaa töihin ja päiväkotiin lähtö hienoisen pommiinnukkumisen takia.)

Paitsi että juhlaseura oli loistavaa, sitä oli myös tarjoilu. Viinit, oluet ja muut juomat oli hankittu paikalle nyyttäriperiaatteella, ja pöytään kannettiin jos jonkinmoisia herkkuvateja, joiden sisällön valmistamiseen oli osallistunut niin naapureita kuin sukulaisiakin. Pihamaalla porotti rosvopaistihauta, jossa kypsyi omissa paketeissaan possua, lammasta, kaurista, poroa, hirveä sekä perunaa, porkkanaa, naurista ja punajuurta. Alkupaloina ja -snackseinä saimme rapuja, dippivihanneksia sekä nachojen kanssa kahta omatekoista salsaa, jotka veivät kerta kaikkiaan kielen mennessään! Täytyy pyytää resepti.


Kun rosvopaisti oli kaivettu tulikuumasta haudastaan, lihojen ja juuresten lisäksi syötiin erilaisia salaatteja. Lihat olivat kerrassaan suussasulavia, varsinkin possu, lammas ja poro. Toiset olisivat ehkä vaatineet pidemmän kypsytysajan, ainakin kauris, joka oli aika sitkeää. Vai liekö ollut liian kuivana haudassa?


Jälkiruokapöytä oli mieletön runsaudensarvi - meinasi mennä vaikeaksi pystyä maistamaan joka sorttia siinä vaiheessa ateriaa! Mansikkapavlovaa, porkkanakakkua, limekakkua, tiramisua, muffinsseja...


Ennenkuin kuolen nälkään miettiessäni niitä kaikkia herkkuja, siirrytään vielä tuohon rosvopaistiin. Kokkikolmonen kertoo, että aito, alkuperäinen rosvopaisti oli varastettu lammas, joka paistettiin haudassaan villoineen päivineen. Lampaan turkki hierottiin saveen, lammas suolattiin sisältä ja paistettiin sitten kuopassaan. Tuntimäärä riippui tietenkin siitä, oliko kyseessä karitsa vai pässi. Kun aika oli kypsä, lammas kaivettiin esille, ja savi oli kuivunut sen ympärille "ruukuksi". Ruukku kajautettiin rikki lampaan ympäriltä, ja voilà, lammas oli saanut karvojen poiston...Aika ekstriimiä touhua! Nykyään riittää, kun hakee lihat kaupasta. Suolan määrän ja paistoajan optimointi jäävät varmaan hankalimmaksi asiaksi. Rosvopaistikokkien ja -vieraiden vakiovitsinaiheisiin kuuluukin lähimmän pizzerian sijainnin miettiminen siltä varalta, että koko ruoka on kärähtänyt hautaan. Mutta niin ei onneksi käynyt näissäkään rosvopaistikekkereissä!

perjantai 12. elokuuta 2011

(Älä) Syö (k)rapu(lassa)

Ravut, te järvien saksiniekat. Kömpikää lautaselleni! Syksyn tullen herää aina himo saada nauttia rapuillallinen hyvässä seurassa. Maiskutella ja imeskellä, raksutella kuoria rikki, siemailla viiniä ja snapsia ja jutella joka vuosi tutun turvallisia mukavia rapujen syönnin oikeasta toimintatavasta ja siitä, mistä kohtaa vatsapanssari pitikään avata.

Ravustuskausi alkoi 21. heinäkuuta ja päättyy lokakuun lopussa. Tänä vuonna illallisrapumme hankitaan ravustajalta, mutta monena vuonna on ravut hommattu ihan omin pikku kätösin mökkirannasta. Lapsena en tiennyt jännempää puuhaa kuin käydä kokemassa rapumertoja taskulampun kanssa hämärässä rannassa. Itse ravustaminen onkin osa kokemusta, ja parhaat rapuillalliset on varmaankin nautittu oman mökin pirttikaluston ääressä.


Menee se rapuillallinen hätätilanteessa kaupungissakin, ja tänä vuonna tarjoilenkin tilatut rapulaiset työkavereille illanvietossa. Rapuja riittänee kuutisen kappaletta per ruokailija, mikä lieneekin sopiva määrä varsinkin aloittelijoille.  Ravunlihojen esiinsaaminen varsinkaan täpläravuilta ei ole mikään iisi juttu, tiedän. Mutta kärsivällisyys ja sitkeys palkitaan!

Rapuillallinen

Alkuruoka
Alkukeitto (vielä harkinnassa, mikä)
tuoretta, rapeakuorista vaaleaa leipää

Pääruoka I
Suomalaisia täplärapuja (6 rapua / ruokailija) Täällä rapujen keitto-ohje
silputtua tilliä
paahtoleipää
voita

Pääruoka II
Lohta ja vihanneksia inkiväärillä maustetussa kastikkeessa
(Ohje OLI tallessa, mutta nyt jouduin kyllä vetämään sen hatusta...Hukkasin näköjään sen naistenlehden jo.)

Tässä ohje neljälle:

1 lohifileen annospala nahkoineen/ruokailija
1 purjosipuli
3-4 kevätsipulia varsineen (saako niitä vielä..?)
1 dl tuoretta, silputtua korianteria

Maustekastike:
n. 1 rkl raastettua inkivääriä
1/2 dl soijakastiketta
3/4 dl vaaleaa balsamicoa
ehkä sokeria ja suolaa..

Anna maustekastikkeen kiehua hiljalleen 10 min. Leikkaa sillä aikaa sipulit (purjo renkaiksi ja kevätsipuli pieniksi lohkoiksi, varsi suikaleiksi) ja korianteri ja sekoita ne keskenään kulhossa. Siivilöi maustekastikkeesta inkivääri pois. Kaada kastike kulhoon muiden ainesten päälle ja sekoita.

Leikkaa foliosta ja voi- tai leivinpaperista reilunkokoisia "neliöitä". Ota esim. syvä lautanen, johon laitat folioneliön alimmaiseksi ja voipaperin sen päälle. Kokoa syvennykseen yhden syöjän annos: lohipala kahdessa osassa nahka alaspäin, ja päälle sipuliseosta ja kastiketta. Tee tällainen nyytti jokaiselle ruokailijalle, ja paista nyytit uunissa 225 asteessa puolisen tuntia. Tarjoa esimerkiksi perunoiden kanssa.

Jälkiruoka
Marjainen pavlova
(Luotto-ohjeeni on Anna Bergenströmin Joka kokin keittokirjasta. Ihan paras keittokirja muuten!)

4 munanvalkuaista
2 dl sokeria
1 tl väkiviinaetikkaa
1 rkl maissijauhoja
3 dl kuohukermaa
4 kiiviä
1 l mansikoita
tai jotakin muita marjoja hedelmiä, saa nyt nähdä mitä!

Voitele leivinpaperille 26-28-senttinen ympyrä pehmeällä voilla. Jauhota se vehnäjauhoilla ja ravistele vähän, jotta jauhot pysyvät ympyrän sisällä.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sokeri ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kiiltävää ja jää lusikoitaessa keoiksi. Lisää maissijauhot ja etikka ja sekoita hyvin.
Lusikoi valkuaisvaahto jauhotetulle ympyrälle. Paista uunissa 140 asteessa 1 tunti 15 minuuttia. Ota lämpö pois päältä ja anna torun olla uunissa vähintään pari tuntia tai yön yli. Koristele kermavaahdolla ja marjoilla tai hedelmillä.

Juomaksi
valkoviiniä
snapsia
vettä
vichyä

Ai niin. Blogauksen vitsikäs otsikko on muuten peräisin mökin ulkohuusista, johon äitini oli ripustanut lehdestä leikkaamansa ravunsyöntiohjeet - "Syö rapu".  Yhteen aikaan vietin kaveriporukalla juhannuksia mökillämme, minkä seurauksena jonain vuonna hyyskään oli joku lyijykynällä tehnyt omat lisäyksensä tekstiin. Voi olla, että siinä juhannuspäivän aikaan olikin ihan tosi neuvo kyseessä.