Näytetään tekstit, joissa on tunniste talo Ranskassa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talo Ranskassa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Saint Cyprienin kanakauppias, feta-punajuurisalaatti ja muita ruokamuistoja





Ah, ranskalainen keittiö, la cuisine francaise! Klassikkoruokalajeja, Michelin-ravintoloita, huippuviinejä ja kuuden tunnin päivällisiä... Tuoreita raaka-aineita ja kivijalkakauppoja: boulangerie, crèmerie, boucherie, patisserie ja charcuterie joka kulman takana...

Ihan läpeensä ei ehditty ranskalaistua, kuukausi ei riittänyt. Esmes ruokailuajat pysyivät sitkeän suomalaisina, lasten takia nyt varsinkin, ja sen(kin) vuoksi ravintoloissa käytiin vähän - ehkä viidesti kuukauden aikana ja kolme niistäkin kerroista oli lounaita. Lisäksi loma oli "arkiloma", ja arkenahan sapuskat tehdään suurimmaksi osaksi kotona, vai mitä?

Esimerkiksi tällaista helppoa ja herkullista feta-punajuurisalaattia tehtiin Ranskan-kodissa, ainekset vain sekaisin keskenään:

esikeitettyjä punajuuria pilkottuna
fetajuustoa isoina muruina
mustapippuria ja balsamicoa



Vaikka Michelin-ravintolat ja maratonpäivälliset jäivät tällä kertaa uupumaan, saatiin kuitenkin nauttia ranskalaisen keittiön varsinaisesta kivijalasta - niistä tuoreista raaka-aineista. Ja vielä edullisesti. Meinasi vallan suu loksahtaa auki, kun kahden ison vihreän parsapuntin hinnaksi kerrottiin torilla 50 senttiä!

Se on kyllä kuitenkin myös todettava, että kaupungin pikkumarkettien valikoima oli kyllä ihan yhtä ankea ja nahistunut kuin valintaladon. Niihin joutui menemään, kun turistina sattui (kerran jos toisenkin) yrittämään vihanneskauppaan sen ollessa kiinni. Toista oli sitten, kun välillä pääsi keskustan ulkopuolelle hypermarkettiin - siinä taisi kalveta Stockakin.




Ranskalaisten luontevaa suhtautumista hyviin raaka-aineisiin itsestäänselvyytenä kuvaa hyvin se, miten vanhempi pariskunta jutusteli kanaostoksistamme kassajonossa. Mies oli käynyt nappaamassa kärryymme kokonaisen paistetun kanan ja valinnut kahdesta vaihtoehdosta - poulet traditionnel ja poulet fermier - halvemman, traditionnelin. Iloinen keskustelu meni suurinpiirtein näin:

Pariskunta: Aa, noista kanoista ei koskaan tiedä vaikka olisivat Kiinasta..
Minä: Aijaa? Ihanko totta? Ei oikein tiedetty mitä otetaan...Vai sellaista tämä traditionnel on?
Pariskunta: Poulet fermier (maalaiskana) on varmasti ranskalaista. Nuo halvemmat voi olla mitä vaan, niillä on niin heikot luutkin että ne voi pureskella poikki!
Toinen pariskunta naapurikassalta: Juu, hih, nehän saa ruokaveitsellä leikaten poikki!
Pariskunta: Jos haluatte erinomaista kanaa, menkää perjantaina Saint Cyprienin ruokatorille, siellä on eräs luotettava ja hyvä kauppias. Heti siinä vasemmalla kun tullaan torille!



Saint Cyprien on kylä Perpignanin vieressä, vajaan 20 kilometrin päässä. Musta on ihana ajatella, että ihmiset käyvät tiettynä viikonpäivänä hakemassa kanansa toisesta kaupungista, koska tietävät sen olevan erityisen hyvää. Ja luultavasti vielä onnellistakin. Kyllä siinä heikkoluinen markettikana ostajineen kalpenee.







perjantai 24. toukokuuta 2013

Välimeren tunnelmaa



Katalonialaisen Ranskan-talomme tunnelma ja henki on vielä vahvasti mielessä ja silmissä. Oli kiva viettää kuukausi niin erilaisessa miljöössä - kotona kun sisustus (ja talomme yleensäkin) on enemmänkin skandinaavisen käytännöllinen ja värien käyttö paljon rajoittuneempaa!























Jos joskus saisin mökin (jostain Välimeren rannalta..), voisin sisustaa siitä katalonialais-provencelaisen. Väreillä - tai sitten vähemmän.

Tuota ylläolevaa "leipägiljotiinia" ei käytetty kertaakaan, mutta se oli yllättävyydessään yksi talon sisustuksen hauskoista yksityiskohdista!

Takapihamme, jossa asui kilpikonnia...
Pääsisäänkäynti ja orvokkiruukut...
















Ja huumaavan tuoksuiset violetit kukkatertut pihapöydän yllä...


Ah, c'était magnifique!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Ranskalaisessa keittiössä

Psst. Rouva K on nyt Ranskassa. Koska Ruuhkavuoden käsikirja on vain asiajuttujen blogi (?), niin kaikki vähemmän asiallinen asia löytyy blogista Bébétalo. Sinne jo päivitinkin tunnelmia Ranskan talosta, joka on oleva kotimme vielä kuukauden päivät.

Jahka ehdin, päivitän muutaman postauksen myös Ruuhkavuoden käsikirjaan täällä ollessa. Ollaan sentään ranskalaisen keittiön parissa! Niin kirjaimellisesti kuin henkisestikin.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Sää siellä ja sään mukaisesta vaatetuksesta

Kun tähyää ulos eilen sataneeseen loska-Winter Wonderlandiin, tuntuu aina vain hienommalta lähteä Ranskan kevääseen. Vaikkei nyt ihan hellevaatetta heti heitetäkään ylle, tuntuu kuitenkin ihanan vapauttavalta tietää, että loppuviikosta päästään vihdoin talvihaalareiden uumenista ulos!  Perpignanin sääennuste näyttää 18 astetta. Muutenkin sään pitäisi olla keskimäärin juuri tuossa kahdenkympin tienoilla huhti-toukokuulla.

Välttelen parhaillaan pakkaamisen aloittamista. Matkalaukut ammottavat lähes tyhjyyttään. Jostakin on kohta aloitettava. Kuukauden kamppeet itselle ja kahdelle lapselle! Takkeja, kenkiä, sandaaleja, paitoja, housuja, mekkoja, uikkareita...En edes enää muista, mitä vaatetta kaapeistamme löytyy parinkympin lämpötiloihin.

Varmistelin muuten hiljattain talomme vuokraemännältä, että kuvissa pihassa näkyvä uima-allas on todella käytössämme. Hän vastasi, että toki, mutta on aivan liian kylmä eikä allasta ole vielä hoidettu käyttökuntoon. Hei kuulkaapas nyt ranskikset. Kyllähän me nyt uima-allas tarvitaan, kun lämpöäkin on 20 astetta ja aurinko paistaa. Suomen kesä!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

On parle français

Puhutaan ranskaa!


Yksi iso syy perheemme tulevaan "arkilomaan" Ranskassa on kieli. Oma ruostuva ranskani kaipaa kipeästi päivittämistä, ja lisäksi mahdollisuus ja tarkoitus olisi, että esikoisen koulutie tulee olemaan osittain ranskankielinen. Ensi syksynä alkaa eskari, jossa ranskaa jo puhutaan paljon enemmän kuin nyt päiväkodissa.



Ranskassa ollessamme hankkiudutaan ihmisten, siis lasten, ilmoille niin paljon kuin mahdollista. Jos ei muuta, niin kökötetään lähileikkipuistossa ja bongataan leikkikavereita. Arki on arkea Perpignanissakin, ja nähtävyyksissä kiertämisen sijaan (tai lisäksi) keskitymme elämään sitä, pienillä lapsiarjen huvituksilla höystettynä (sanakirja takataskussa).



Uimaan. Kotomaassa käymme paljon lasten kanssa uimassa, joten sitä lystiä varmaan kokeillaan myös Perpignanissa. Rannalle mennään tietenkin, koska kelit sen jo varmasti sallivat huhti-toukokuussa, mutta (v)esikoisen uimahaluilla myös espace aquatique on hyvä retkikohde.

HopLopiin. Paikallinen HopLop olisi hauska nähdä. Sinne kun parkkeerataan muiden äitien ja pikkuviikareiden keskelle, voisin kuvitella että erilainen Ranskan-elämys on taattu. (Siitä saattavat takavuosien viinintäyteiset Pariisin-kulttuurikierrokseni olla melko kaukana.) Leikin tuoksinassa luulisi syntyvän myös sitä kaivattua ranskaksi kommunikointia.

Kouluun. Päiväkodin opettaja antoi vinkiksi, että voisimme pokkana marssia paikallisen päiväkodin/koulun, ts. maternellen, henkilökunnan juttusille ja kysyä, josko tarhalapsemme voisi leikkiä tai "opiskella" porukan mukana hetkisen aikaa päivästä vaikka pari kertaa viikossa.


Lastentapahtumiin ja -taloihin. Näistä en ole löytänyt tietoa netistä, mutta päästyämme perille käynti Perpignanin turistitoimistossa varmasti auttaa.

Kauppaan. Kaupasta haetaan kirjoja, joiden avulla ranskaa voidaan harjoitella kotona ollessakin. Tarhanope antoi näytille kirjasarjaa (kuvissa), jota saa Ranskassa marketeista. Kirjoissa on teemoja kellonaikojen ja kirjaimien opettelusta erilaisten muotojen piirtämiseen. Perpignanissa siis suunnataan Leclerciin tai Carrefouriin, joista kirjoja kuulemma löytyy huokeammalla hinnalla kuin kirjakaupoista.





tiistai 12. maaliskuuta 2013

Lentomatkailun iloja

Ranskaan lähtö häämöttää taas lähempänä! Lentoaikataulut muuttuivat äskettäin ja piti pähkäillä, riittääkö sen seurauksena Pariisissa siirtymäaika kenttien välillä. (Lentoreittimme kulkee niin, että Pariisissa on välilasku ja kentänvaihto Charles de Gaullelta Orlyyn.) Guugeloin pitkin ja poikin (esim. Lonely Planetin foorumilla) ja totesin, ettei kolmen tunnin siirtymäaika ole tarpeeksi - laukut on odotettava hihnalta ja kuljetettava toiselle kentälle itse bussissa, junassa tai taksissa. Lapset ja lasten yllättävät tarpeet huomioon ottaen ko. siirtyminen ei välttämättä mene kuin elokuvissa, eikä yhdenkään liikennevälineen matka-aika kentältä toiselle ole kiveen hakattu. Ilman ruuhkia taksilla tai bussilla voisi ehtiä tunnissa. Mutta ehtiikö shuttle bussiin vai pitääkö odottaa seuraavaa puoli tuntia, paljonko Pariisissa on ruuhkaa, ja jos menee junalla on vaihdettava lopussa bussiin...Menee säätämiseksi ja melko varmasti paniikin puolelle, jos aikaa on vain kolme tuntia. Suosilla siis rukkasimme lentoväliä niin, että vaikka vähän töpeksittäisinkin jossain tai laukut viipyisivät, ehdimme silti taatusti seuraavalle lennolle. Mieluummin tylsistyn tunnin-pari lentokentällä kuin kiristelen itku silmässä raahaten matkatavaroita ja lapsia lennolle, jolta tod.näk. olen jo myöhässä.

Lentoasiat lienevät nyt vihdoin kunnossa, mutta kaikenlaista pientä selviteltävää vielä riittää. Pari päivää sitten lähetin vuokranantajalle sähköpostia kysyäkseni, voimmeko saada taloon käyttöömme vauvan matkasängyn. Olisipa sitten yksi matkatavarakin vähemmän. Vuokraemäntä onneksi vastasi, että sänky järjestyy. Loistavaa sikälikin, ettei omalla matkasängyllämme ole aina ollut kovin hyvä tuuri lentomatkustamisen suhteen. Kun matkustimme Floridaan esikoisen ollessa kaksivuotias, sänky ei saapunut muiden matkatavaroiden mukana perille. Sitä etsittiin maailman lentokentiltä koko lomamme ajan ja poitsu nukkui rauhattomasti keskellämme parisängyssä. Matkasänkyä ei kuulunut, ei näkynyt. Parin viikon päästä palasimme Suomeen ilman sitä. Muutaman päivän kuluttua paluustamme peti palasi liesusta - se tuotiin kotipihaan saakka taksin kyydillä! Oli sitten sänky tehnyt parin viikon reissun ihan itsekseen.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Ranskan lähtövalmisteluja / lennot

Heti, kun asuntomme Perpignanissa varmistui viime elo-syyskuulla, päätin, että lennotkin ostetaan saman tien. Ettei tule ikäviä yllätyksiä lentopaikkojen tai yhteyksien suhteen. Lisäksi matkassa on perheemme lisäksi myös isovanhempia, joten lentojen varailu meni helmikuisen Thaimaan-matkan tapaan ihan face-to-face-asioinniksi matkatoimistossa. Matkaan lähtiessä olemme liikkeellä oman perheen kesken, mutta mies palaa töihinsä Suomeen jo reilun viikon jälkeen, ja lapset ja minä saamme seuraksemme isovanhemmat, jotka sitten lentävät meidän kanssamme takaisin kotiin.

Etelä-Ranskan Perpignaniin ei ole Suomesta suoria lentoyhteyksiä, mutta kaupungissa on kyllä lentokenttä. Ryanairkin sinne näyttää lentävän Lontoosta. Ensin tietenkin tuli mieleen, että mitä jos lentäisimme Tampereelta Lontooseen ja sieltä Perpignaniin, c'est simple! Ryanairilta ei kuitenkaan voinut edes tsekata lentoyhteyksiä 8 kuukautta etukäteen. Loppujen lopuksi ei myöskään houkuttanut ajatus lentoreitistä, jossa lentoja ei ole ketjutettu toisiinsa - jos jokin lento myöhästyy, menee seuraavakin sivu suun ilman korvauksia. 

Muut punnittavat vaihtoehdot olivat 1) lento Pariisiin ja sieltä junalla Perpignaniin, 2) lento Pariisiin ja edelleen Perpignaniin tai 3) lento Barcelonaan ja junalla perille. Mikään vaihtoehto ei vaikuttanut aivan täydelliseltä. Paitsi tietenkin silkassa aikuisseurassa olisi ollut ihan helppoa päättää, että mikäs sen mutkattomampaa kuin ottaa lento Pariisiin tai Barcelonaan, hipsiä lentokentältä juna-asemalle ja ostaa liput seuraavaan lähtevään junaan...Junamatka Barcelonasta ei näet kestä Perpignaniin kuin pari-kolme tuntia, Pariisista viisi! Pariisiin ja Barcaan on suorat lennot, eivätkä junalippujen hinnat päätä huimaa. Viisi- ja puolivuotiaiden matkalaisten ja kuukauden matkatavaroiden takia luovuin kuitenkin tästä ajatuksesta tykkänään. Lennot suoraan Perpignaniin siis! Tai siis Pariisin kautta koukaten. Täydellinen ei tämäkään reitti ole, koska Pariisissa on vaihdettava lentokoneen lisäksi kenttää Charles de Gaullelta Orlyyn. Helpompi kuitenkin niin, että matkalaukkuja ei tarvitse kanniskella takseissa ja juna-asemilla. Senkuin lastaamme itsemme kenttien välillä kulkevaan shuttle bussiin ja ça y est!

torstai 17. tammikuuta 2013

Ranskan lähtövalmisteluja / talo

Talo Ranskassa -projekti on taas pitkästä aikaa mielessä. Lähtö lähestyy! Huhtikuussa ollaan jo muilla mailla. Meidän kotikaupunkimme kuukauden ajan on Etelä-Ranskan Perpignan, noin 120 000 asukkaan kaupunki kolmisenkymmentä kilometriä Espanjan rajalta.



Olin niin täpinöissäni, kun lähtöajankohdalle vihdoin saatiin varmuus elokuussa 2012, että halusin hoitaa taloasian samantien valmiiksi, jotta ei tarvitse stressata asuinpaikasta. Sama juttu lentojen kanssa - nekin oli kiva saada ajoissa ostetuksi, jotta voi vielä itse päättää, miten ja millä siirrämme perheen tavaroineen uuteen kotiin. Tässä koontia tähänastisista asumisvalmisteluista.

Talomme on vuokrattu HouseTrip.comin kautta. Ystäväni oli käyttänyt palvelua etsiessään pariksi viikoksi asuntomajoitusta Pariisista, ja oli ollut tyytyväinen palveluun ja vuokraamaansa ihanaan keskusta-asuntoon. Ideana on, että rekisteröityneet vuokranantajat voivat ilmoittaa vuokrakohteistaan sivustolla, ja yhteydenpito ajankohtakyselyineen ja varauksineen hoidetaan HouseTripin kautta. Myös vuokra maksetaan HouseTripille, joka luovuttaa rahan vuokranantajalle vasta sitten, kun vuokralainen on saapunut asuntoon ja kaiken on todettu olevan ok (niin kuin että asunto on olemassa, heh). Toinen varteenotettava palvelu olisi ollut HomeAway, josta löysinkin aivan täydellisen talon, joka sijaitsi 20 minuutin junamatkan päässä Pariisista! Aika kaukana kuitenkin Etelä-Ranskasta, jonne kovasti halajan. Ehkä ensi kerralla sitten...



Sijainniksi valikoitui Perpignan ihan siitä syystä, että siinä sattui yhdistymään kaikki: löysin juuri meille sopivan talon, sopivaan hintaan ja sopivalla sijainnilla. Etelä-Ranska oli siis ehdoton suunta, ja kalustetusta talosta piti löytyä kaikki mukavuudet: kunnon keittiö, pyykinpesukone sekä televisio. Arkeahan sinne on tarkoitus lähteä viettämään (plus kauniimpi sää ja ah, niin ihana ranskan kieli), joten varustuksen on oltava lähes kuin kotona! En halunnut, että perheemme on riippuvainen autosta (jota siis ei haluttu joutua vuokraamaan), joten asunnon oli myös sijaittava kävely- tai bussimatkan päässä palveluista ja jostakin keskuksesta. Nyt meillä on juuri sellainen talo, jonne mahtuu myös majoittamaan ystäviä. Talossa on paljon tilaa myös pihassa, ja kirsikkana kakun päällä ulkouima-allas sekä naapurissa sijaitseva lasten leikkipuisto, jonne minä ja esikoinen pääsemme ranskaa sorauttelemaan. Perpignanin keskusta palveluineen on aivan lähellä, ja Välimeren rannalle on matkaa alle kymmenen kilometriä. (Rantajutuista: löysin irkkublogin, jossa luetellaan parhaat rantakohteet Perpignanin lähistöllä! Ainakin lähimpiin, kuten Canet en Roussilloniin pääsee bussilla tai junalla Perpignanista.)

Ensi postauksessa sitten lennoista!

Kuvat Perpignania halkovasta La Tet -joesta sekä Ranskan kartasta http://www.creme-de-languedoc.com ja Google Maps.




maanantai 19. marraskuuta 2012

Talo Ranskassa

Kuinka viedään perhe kuukaudeksi ulkomaille arkea elämään? Ja miksi?

Kuten olen hieman valottanut aiemmissa postauksissa (mm. tässä)*, perheemme esikoinen on neljän vuoden iästä asti käynyt ranskankielistä päiväkotia. Takana on siis kohta puolitoista vuotta arkista päiväkotiranskaa. Jos kaikki menee kielen puolesta hienosti, kaupungissamme on mahdollisuus jatkaa myös ranskankieliseen perusopetukseen. Koska perheemme on täysin suomenkielinen, tuntuu, että lisäharjoitusta kielen oppimiselle tarvitaan, että "lisäkielestä" voisi lapselle oikeasti tulla muutakin kuin putkeen luetellut viikonpäivät ja numerot 1-10.

Tänä vuonna syntyi päätös: kerätään kimpsut ja kampsut ja lähdetään Ranskaan! Mikä olisi sen parempi ja luonnollisempi tapa saada kunnon kielikylpy. Psst. Esikoisen lisäksi kielikylvyn tarpeessa on myös äiti. Enkä pistä yhtään pahakseni pidentää kevättä (ja pinnaa) Välimeren tuntumassa...

Ensi huhtikuussa nelihenkinen perheemme muuttaa Etelä-Ranskaan kuukaudeksi. Ja miten, se selviää jatkossa...C'est super, une maison en France!


* kaikki päiväkotia koskevat postaukset löytyvät tunnisteella kielet!