maanantai 8. huhtikuuta 2013

Sää siellä ja sään mukaisesta vaatetuksesta

Kun tähyää ulos eilen sataneeseen loska-Winter Wonderlandiin, tuntuu aina vain hienommalta lähteä Ranskan kevääseen. Vaikkei nyt ihan hellevaatetta heti heitetäkään ylle, tuntuu kuitenkin ihanan vapauttavalta tietää, että loppuviikosta päästään vihdoin talvihaalareiden uumenista ulos!  Perpignanin sääennuste näyttää 18 astetta. Muutenkin sään pitäisi olla keskimäärin juuri tuossa kahdenkympin tienoilla huhti-toukokuulla.

Välttelen parhaillaan pakkaamisen aloittamista. Matkalaukut ammottavat lähes tyhjyyttään. Jostakin on kohta aloitettava. Kuukauden kamppeet itselle ja kahdelle lapselle! Takkeja, kenkiä, sandaaleja, paitoja, housuja, mekkoja, uikkareita...En edes enää muista, mitä vaatetta kaapeistamme löytyy parinkympin lämpötiloihin.

Varmistelin muuten hiljattain talomme vuokraemännältä, että kuvissa pihassa näkyvä uima-allas on todella käytössämme. Hän vastasi, että toki, mutta on aivan liian kylmä eikä allasta ole vielä hoidettu käyttökuntoon. Hei kuulkaapas nyt ranskikset. Kyllähän me nyt uima-allas tarvitaan, kun lämpöäkin on 20 astetta ja aurinko paistaa. Suomen kesä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti