Yrttitarha ruukuissa

Basilika, rucola, tilli, lehtipersilja, korianteri, minttu... Näitä heiniä tarttuu kaupasta mukaan harva se kerta ja joka kerta ajattelen, että tällä kerralla vihdoin istutan sen kaupan ruukun multaköntsän isompaan ruukkuun ja multiin, eikä enää tarvitse jatkuvasti heittää nuukahtaneita yrttipurkkeja pois. Saatika maksaa taas uudesta puskasta. Aina se istuttaminen kumminkin jää.

Mutta nyt on kesä! Ja kun ulkona oikein istuttamisen makuun pääsin (sain anopilta tuliaisiksi mustasilmäsusannan, 30 litraa multaa ja käskyn istuttaa kukka isompaan ruukkuun), perustin yrttiruukkupuutarhan terassille. Ensimmäiset tulokkaat  olivat äitini tuomat sitruunamelissa, basilika, tilli ja pienilehtinen salaatti, jossa on punaiset lehtiruodit. Hurraa äidit ja anopit! Mikähän muuten tuon pikkulehtisen salaatin nimi mahtaa olla?

Sitruunamelissa on ihan pirtsakanmakuinen yrtti, jota en kyllä paljonkaan ole käyttänyt. Ainakin siitä saa maistuvaa makuvettä lisäämällä muutamia oksia vesikannuun. Jos joku tietää sitruunamelissalle jonkin herkullisen käyttökohteen, saa vinkata!

P.S. Talvella, kun yrttipuutarha joutaa sisälle pakkasen armoilta, otan taas käyttöön Lähiömutsilta taannoin bongaamani yrttihyllykön (ihan loistava paikka niille kaupan purkeille!). Ja yritän muistaa kastella niitä. Minkähän takia ulkokasvien kastelun muistaminen on jotenkin helpompaa?? T. Nimim. Sisällä meillä elävät vain altakasteluruukuissa olevat kasvit...

Avokadoa leivällä ja lusikalla

Avokado on jännä hedelmä. Makuahan siinä ei oikeastaan ole, mutta siitä saa kuitenkin loihdittua vastustamattomia herkkuja, joissa avokado on ihan olennainen raaka-aine. Joskus lapsena en voinut sietää avokadoa, mutta nyt saan välillä avokadohimotuksia.

Monimutkaisin ruokalaji, jonka olen avokadosta tähän mennessä värkännyt, on se avokadopasta. Eikä se siis mikään monimutkainen ole. Mutta jos avokadoa haluaa heti ja äkkiä, ei tarvitse kuin halkaista se, poistaa kivi ja kaataa kiven jättämä kuoppa täyteen balsamicoa. Puolikas toiseen käteen, pikkulusikka toiseen - niiiin hyvää!

Astetta viitseliäämmän avokadohimotuksen tullessa teen ihanaa avokadoleipää. Näitä voisi syödä viikon. Tai ehkä jopa elää näillä!

Avokadoleivät
yhdelle

puolikas, kypsä avokado
2 palaa suosikkiruisleipää (omani on Vaasan jälkiuunipalat! Tai -napit, mutta ne on niin pieniä)
tuoreen sitruunan/limen mehua 
mustapippuria / pippurisekoitusta myllystä
sormisuolaa
(voita)

Siivuta avokado kuoressaan. Halutessasi voitele leivänpalat voilla. Jaa avokadosiivut leiville ja murskaa siivuja hiukan niinkuin voitelisit leipää niillä. Mausta leivät sitruuna- tai limemehulla, vastajauhetulla pippurilla ja sormisuolalla. Haukkaa ja nauti!

Mitäs muita herkkuja avokadosta voisi valmistaa, jos joskus jaksaisi odotella sen suuhun päätymistä vähän kauemmin?

Saint Cyprienin kanakauppias, feta-punajuurisalaatti ja muita ruokamuistoja

Ah, ranskalainen keittiö, la cuisine francaise! Klassikkoruokalajeja, Michelin-ravintoloita, huippuviinejä ja kuuden tunnin päivällisiä... Tuoreita raaka-aineita ja kivijalkakauppoja: boulangerie, crèmerie, boucherie, patisserie ja charcuterie joka kulman takana...

Ihan läpeensä ei ehditty ranskalaistua, kuukausi ei riittänyt. Esmes ruokailuajat pysyivät sitkeän suomalaisina, lasten takia nyt varsinkin, ja sen(kin) vuoksi ravintoloissa käytiin vähän - ehkä viidesti kuukauden aikana ja kolme niistäkin kerroista oli lounaita. Lisäksi loma oli "arkiloma", ja arkenahan sapuskat tehdään suurimmaksi osaksi kotona, vai mitä?

Esimerkiksi tällaista helppoa ja herkullista feta-punajuurisalaattia tehtiin Ranskan-kodissa, ainekset vain sekaisin keskenään:

esikeitettyjä punajuuria pilkottuna
fetajuustoa isoina muruina
mustapippuria ja balsamicoa

Vaikka Michelin-ravintolat ja maratonpäivälliset jäivät tällä kertaa uupumaan, saatiin kuitenkin nauttia ranskalaisen keittiön varsinaisesta kivijalasta - niistä tuoreista raaka-aineista. Ja vielä edullisesti. Meinasi vallan suu loksahtaa auki, kun kahden ison vihreän parsapuntin hinnaksi kerrottiin torilla 50 senttiä!

Se on kyllä kuitenkin myös todettava, että kaupungin pikkumarkettien valikoima oli kyllä ihan yhtä ankea ja nahistunut kuin valintaladon. Niihin joutui menemään, kun turistina sattui (kerran jos toisenkin) yrittämään vihanneskauppaan sen ollessa kiinni. Toista oli sitten, kun välillä pääsi keskustan ulkopuolelle hypermarkettiin - siinä taisi kalveta Stockakin.

Ranskalaisten luontevaa suhtautumista hyviin raaka-aineisiin itsestäänselvyytenä kuvaa hyvin se, miten vanhempi pariskunta jutusteli kanaostoksistamme kassajonossa. Mies oli käynyt nappaamassa kärryymme kokonaisen paistetun kanan ja valinnut kahdesta vaihtoehdosta - poulet traditionnel ja poulet fermier - halvemman, traditionnelin. Iloinen keskustelu meni suurinpiirtein näin:

Pariskunta: Aa, noista kanoista ei koskaan tiedä vaikka olisivat Kiinasta..
Minä: Aijaa? Ihanko totta? Ei oikein tiedetty mitä otetaan...Vai sellaista tämä traditionnel on?
Pariskunta: Poulet fermier (maalaiskana) on varmasti ranskalaista. Nuo halvemmat voi olla mitä vaan, niillä on niin heikot luutkin että ne voi pureskella poikki!
Toinen pariskunta naapurikassalta: Juu, hih, nehän saa ruokaveitsellä leikaten poikki!
Pariskunta: Jos haluatte erinomaista kanaa, menkää perjantaina Saint Cyprienin ruokatorille, siellä on eräs luotettava ja hyvä kauppias. Heti siinä vasemmalla kun tullaan torille!

Saint Cyprien on kylä Perpignanin vieressä, vajaan 20 kilometrin päässä. Musta on ihana ajatella, että ihmiset käyvät tiettynä viikonpäivänä hakemassa kanansa toisesta kaupungista, koska tietävät sen olevan erityisen hyvää. Ja luultavasti vielä onnellistakin. Kyllä siinä heikkoluinen markettikana ostajineen kalpenee.

Välimeren tunnelmaa

Katalonialaisen Ranskan-talomme tunnelma ja henki on vielä vahvasti mielessä ja silmissä. Oli kiva viettää kuukausi niin erilaisessa miljöössä - kotona kun sisustus (ja talomme yleensäkin) on enemmänkin skandinaavisen käytännöllinen ja värien käyttö paljon rajoittuneempaa!

 

Jos joskus saisin mökin (jostain Välimeren rannalta..), voisin sisustaa siitä katalonialais-provencelaisen. Väreillä - tai sitten vähemmän.

 

Tuota ylläolevaa "leipägiljotiinia" ei käytetty kertaakaan, mutta se oli yllättävyydessään yksi talon sisustuksen hauskoista yksityiskohdista!

Takapihamme, jossa asui kilpikonnia...

Pääsisäänkäynti ja orvokkiruukut...

Ja huumaavan tuoksuiset violetit kukkatertut pihapöydän yllä...

Ah, c'était magnifique!

Tulppaanien aika

Kotoinen arki on taas alkanut, Ranskanmaalta palattu. Postaus la cuisinesta on vielä työn alla; Rouva K:n ranskalainen minä ei oikein ollut bloggaustuulella.

Nyt sen sijaan on ihasteltava ja merkittävä muistiin kevään tulosta, että syksyllä istuttamani tulppaaninsipulit kukkivat  nyt takapihalla! Ihan itse istutin, se tässä niin hienolta tuntuu kun viherpeukaloni on ihan idulla vaan.

Viime puutarhapostauksessa on kuva samasta kohdasta pihaa 10. huhtikuuta. Aika eri maisema 16. toukokuuta, jolloin tulppaanikuvat on otettu! Tänä keväänä muuten jäi sitten kalkitsematta piha. En muistanut muistuttaa siitä miestä, vaikka suunnitelmissa oli. Ensi vuonna sitten...

Ranskalaisessa keittiössä

Psst. Rouva K on nyt Ranskassa. Koska Ruuhkavuoden käsikirja on vain asiajuttujen blogi (?), niin kaikki vähemmän asiallinen asia löytyy blogista Bébétalo. Sinne jo päivitinkin tunnelmia Ranskan talosta, joka on oleva kotimme vielä kuukauden päivät.

Jahka ehdin, päivitän muutaman postauksen myös Ruuhkavuoden käsikirjaan täällä ollessa. Ollaan sentään ranskalaisen keittiön parissa! Niin kirjaimellisesti kuin henkisestikin.

Kalkkipäivä

Näin alku(?)keväällä vaikka tuota luntakin vielä on, olisi hyvä alkaa jo hoitaa pihaa. Siis puutarhaa. Keväällä voi esimerkiksi kalkita maan, koska kalkitseminen on kätevä tehdä lumen päälle. Kalkki liukenee parhaiten kostessa maassa, ja lumen sulamisvedet kuljettavat kalkin tehokkaasti kasvien juuristolle. Kalkkipäivä on siis än-yy-tee-nyt!

Kalkitseminen vähentää maan happamuutta ja auttaa kasveja paremmin saamaan ravinteita, sillä happamassa maassa ravinteet liukenevat huonosti.* Kalkitus nostaa maan ph-arvoa ja lisää pieneliöiden aktiivisuutta, mikä taas tehostaa ravinteiden kiertoa ja tekee maan kuohkeaksi ja ilmavaksi. Kun maa kalkitaan aikaisin keväällä, kasvit pystyvät paremmin käyttämään hyväkseen kevätlannoitteen ravintoaineet. Siis jos sellaista niille annetaan.

Viime vuonna ei ehditty eikä muistettu kalkita ennen lumien sulamista, ja niin käy tänäkin vuonna. Nyt on liian kiire pakkaamisen kanssa, ei pysty! Onneksi aviomies, joka palaa matkaltamme kotiin jo huhtikuun puolella, voi sitten heitellä kalkit lumettomaan maahan. (Eihän tuota valkoista ainetta enää huhtikuun lopulla voi olla maassa!) Pitänee sitten värvätä mies siihen lannoitukseenkin.

Istutin muuten tulppaaninsipuleita viime syksynä takapihalle. (Juuri tuohon heinäseipäiden ja ulkovalon tienoille.) Ranskasta palatessa meitä toivon mukaan odottaa tulppaanien toukokuinen väriloisto! Samaten jännittää, ovatko pallotuijat ruukuissaan enää hengissä.

* Happamasta maasta tykkääviä kasveja ei pidä kalkita, esim. alppiruusut, havut, atsaleat, hortensiat ja pensasmustikat. Tietääkseni meillä ei ole mitään näistä, t. nimim. Todella kätevä puutarhuri.

Sää siellä ja sään mukaisesta vaatetuksesta

Kun tähyää ulos eilen sataneeseen loska-Winter Wonderlandiin, tuntuu aina vain hienommalta lähteä Ranskan kevääseen. Vaikkei nyt ihan hellevaatetta heti heitetäkään ylle, tuntuu kuitenkin ihanan vapauttavalta tietää, että loppuviikosta päästään vihdoin talvihaalareiden uumenista ulos!  Perpignanin sääennuste näyttää 18 astetta. Muutenkin sään pitäisi olla keskimäärin juuri tuossa kahdenkympin tienoilla huhti-toukokuulla.

Välttelen parhaillaan pakkaamisen aloittamista. Matkalaukut ammottavat lähes tyhjyyttään. Jostakin on kohta aloitettava. Kuukauden kamppeet itselle ja kahdelle lapselle! Takkeja, kenkiä, sandaaleja, paitoja, housuja, mekkoja, uikkareita...En edes enää muista, mitä vaatetta kaapeistamme löytyy parinkympin lämpötiloihin.

Varmistelin muuten hiljattain talomme vuokraemännältä, että kuvissa pihassa näkyvä uima-allas on todella käytössämme. Hän vastasi, että toki, mutta on aivan liian kylmä eikä allasta ole vielä hoidettu käyttökuntoon. Hei kuulkaapas nyt ranskikset. Kyllähän me nyt uima-allas tarvitaan, kun lämpöäkin on 20 astetta ja aurinko paistaa. Suomen kesä!

Kaappien kätköistä

Ihana vanha Arabian kahvikuppi oli vielä pari vuotta sitten suosikkikuppini. Kunnes se putosi.

Säilytin kupinriekaletta kaapissa, koska halusin ennen poisheittämistä selvittää kahvikupin mallin, jotta voisin sellaisen vielä joskus hankkia. Kaksi vuotta torso kuppi tätä selvitystyötä saikin venailla, mutta nyt tiedän kuppikaunokaisen nimen, kiitos Designmuseon kokoelmien! Arabian Fiestasta haluan vielä joskus taas ryystää aamukahvini.

Musta on ykskaks kuoriutunut keramiikka- ja lasikeräilijä. Ei tässä näin pitänyt käydä. Mutta kuinka ihminen voisi kylmästi kieltäytyä omalle mummulleen kuuluneesta maitokannusta? Johon on lapsena omin silmin nähnyt kaadettavan suoraan navetasta haettua, vielä lämmintä, kermaista maitoa? Tai sen maitokannun kavereista? Entä vanhempiensa kuuskytluvulla häälahjaksi saamista kynttilänjaloista? Saati kultareunaisesta, ihanasta punakukallisesta kahviserviisistä, jonka kuppeihin mahtuu desi kahvia kerralla ja joka on katettu monet vuodet lapsuudenkodin juhlapöytään? Ei mitenkään.

Tässä ei nyt järjellä ole mitään sanansijaa. Nostalgia, juuret ja rakkaus kauniisiin esineisiin tekivät tehtävänsä (ja karmea jemmaamisvietti), kun haalin talteen esineitä, jotka vanhempieni muuttaessa olisivat muuten joutuneet kirppiksille ja myyntiin. Ensin yritin kieltäytyä kaikesta uudesta (tai siis vanhasta) romppoolista, mutta niin vaan menetin pelin sisäiselle jemmarilleni. Äitini, joka noita kaikkia kippoja ja kappoja on tähän asti vaalinut, oli silminnähden tyytyväinen. Muistoilla säilyy kiintopiste. Kaikilla esineillä on omat tarinansa, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Joillain on perintöhopeat, meillä kannut, hih.


Keittiönkaappien päällä tönöttää nyt samanmoinen rivi kannuja ja voipyttyjä kuin hetki sitten lapsuudenkodissani. Tai oikeastaan osa niistä sai paikkansa vähän alempaa, niin että kannuja voi oikeasti käyttääkin. Ja käytetäänkin. Kuinkahan moni vielä saa miljoona kertaa kuulla talon rouvan jaarituksen lapsuuden navettareissusta?

Lammasta ja (sahrami)couscousia

Pääsiäissunnuntaina kokkasin lammasta. Pidän kovasti lampaanlihasta, mutta tässä kun pohdiskelin, niin tajusin että valmistin sitä nyt ensimmäistä kertaa ihan itse. Vanhempani, jotka muuten sitä lammasta ovat lukemattomia kertoja tyttärelleen tarjonneet, muuttivat juuri pääsiäisviikonloppuna ja arvata saattaa, ettei  pääsiäispöytään ollut aikaa kutsua vieraita (jaa niin siis mihin pöytään? missä se pöytä on? joko se on muuttokuormassa? mihin tänne mahtuu pöytä???). Joten tyttärelle lusikka kauniiseen käteen. Tämä(kin) saattaa muuten olla merkki aikuistumisesta. Ennen sitä odotteli aina, että varmaan saa kutsun juhlapyhinä/viikonloppuna kotiinkotiin tai anoppilaan syömään, mutta nykyään niitä kutsuja esitän itsekin. Emäntä kätevöityy!

Mutta asiaan, asiaan. Anna Bergenströmin Joka kokin keittokirjan kovasti kulutetuilta sivuilta etsin lammasreseptin, joka osoittautui todella maistuvaksi.  Tätä voi tehdä ihan koska tahansa. Ja todellakaan lampaan keittämisessä ja lihojen irrottamisessa ei ole mitään vaikeaa (vähän jännitti etukäteen).

Lammasta ja sahramicouscousia

4-5 annosta

Lampaan keittäminen

1 - 1 1/4 kg lampaanrintaa tai muuta lampaanlihaa (mies toi lampaanpotkaa Kauppahallista)

n. 2 l vettä

1 rkl suolaa, mustapippuria

Pane liha kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen pataan. Vettä sen verran, että liha peittyy juuri ja juuri. Lisää muutama pippuri. Vähennä lämpöä ja keitä hiljalleen kannen alla 1 - 1 1/4 tuntia. Lihan tulee olle täysin kypsää. Kuori välillä harmaanruskea vaahto pois pinnalta. Keittämisen jälkeen liha on valmista laitettavaksi edelleen. Huom! Siivilöi keitinliemi, kun liha on kypsää, ja pane liha toistaiseksi sivuun. Irrota luut, kun liha on jäähtynyt ja leikkaa liha n. 3 sentin paloiksi.

Tässä vaiheessa laitoin irrotetut lihat ja siivilöidyn liemen jääkaappiin odottamaan varsinaisen ruokalajin valmistusta, joka tapahtui myöhemmin...

Keitetyt potkat luineen päivineen

Kasvikset lampaan kanssa

1 iso, karkeaksi pilkottu sipuli

1 pieni kuorittu porkkana pieninä tikkuina

n. 2 rkl öljyä paistamiseen

1 hyvin huuhdeltu ja suikaloitu purjo

1/2 viipaloitua fenkolia tai pieni kukkakaalinpää tai pari parsakaalin kukintoa (ostin fenkolin, mutta jätin sen kauppaan, joten mentiin parsakaalilla..)

1 keskisuuri kesäkurpitsa puolikuina

1/2 punaista/keltaista paprikaa ohuina suikaleina

n. 1 tl timjamia

kourallinen mustia oliiveja

sambalia tai tabascoa (sambal on hyvää!)

lampaan keitinlientä

puristettua valkosipulia

mustapippuria

Paista sipuli ja porkkana öljyssä melko kuumalla pannulla. Lisää purjo, kesäkurpitsa ja fenkoli/kukkakaali/parsakaali. Paista vielä pari minuuttia. Sekoita joukkoon paprika. Mausta timjamilla, puristetulla valkosipulilla ja mustapippurilla. Lisäksi vähän sambalia tai tabascoa. Lisää 1 - 2 dl lampaan keitinlientä ja luuttomat lihapalat sekä oliivit ja kuumenna pataa kannen alla 1-2 minuuttia. Maista ja lisää suolaa vain tarvittaessa.

Couscousiin

5 dl couscousryynejä

1/2 g (1 pakkaus) sahramia (ne laittavat, jotka muistavat ostaa, toim.huom..)

5 dl lampaan keittolientä

2 rkl voita tai öljyä

Hienonna sahrami kattilaan. Lisää liemi ja voi tai öljy. (Kuumenna kiehuvaksi, jos liemi on jääkaappikylmää kuten meillä oli.) Kaada joukkoon kuivat ryynit ja sekoita. Pane kansi kattilan päälle ja anna ryynien vetäytyä n. 5 min. Jos ryynit näyttävät vielä kuivilta, tarvitaan ehkä vähän lisää lientä tai kuumaa vettä. Möyhennä ryynejä haarukalla.

Tarjoa heti vihannesta ja lampaanpalojen kanssa, ehkä lisäksi vähän lammaslientä (kannattaa ehdottomasti olla, koska tuo herkullista makua!). Pöytään sambalia tai tabascoa. Lisäksi mielellään kermaviiliä ja chutneyta. Meillä oli sambalia, kermaviiliä ja chutneytä, ja sopivat todella hyvin yhteen! Happamuutta, raikkautta ja tulisuutta.

Jälkiruoaksi leivoin Kilinkolin vatsasekaisin -blogin sitruunamarenkitortun. Aivan mahdottoman hyvää! Siitä tuli kertaheitolla kaikkien suosikki.

Ikuistetut munat

Päädyin pääsiäismunien maalausmietinnöissä siihen, että maalaamme tyhjiä munia, jotta niitä voisi ihailla vähän pidempään. Aikeena oli puhaltaa tyhjäksi viisi raakaa kananmunaa, mutta lopulta homma jäi kolmeen munaan. Neljäs muna olisi tasan poksauttanut verisuonen päästä tai silmästä, sen verran tuotti flunssaiselle tuskaa munan tyhjentäminen pienten reikien kautta. Reiät tein parsinneulalla, mutta niitä joutui hieman suurentamaan. Suurentamisessa sai olla tarkkana, ettei rikkonut reikää turhan isoksi. Kun muna oli tyhjennetty, huuhdottu vedellä sisältä ja ulkoa ja kuivatettu, työnsin rei'istä läpi grillitikut, joista kiinni pitämällä maalaus onnistui. Tikun piti paikallaan sinitarra.

Tällä kertaa ei sitten värjättykään munia mustikalla tai muilla luomutuotteilla, vaikka siitä vähän haaveilin. Ensi kerralla sitten. Nyt välineinä oli vesivärejä ja esikoisen vaatimuksesta tussit. Ensimmäisen munansa poitsu värittikin tussilla (punaiselle pohjalle vihreitä palloja), mutta onneton muna menetti väreistään puolet jouduttuaan märkään rairuohoon. Siitä seurasi kauhea itku ja parku, mutta onneksi keksin, että munasta sai pesemällä tussit kokonaan pois, ja voilà, se sai uuden (ehkä hieman synkeämmän :) sini-musta-raidoituksen vesiväreillä. Yhden munan maalasimme yhteisvoimin punakeltaiseksi.

Yhden munan varasin kokonaan äidin omaksi. Siitä tuli sinipunainen. Kananmunan maalaaminen siveltimellä on muuten todella terapeuttista!