torstai 7. maaliskuuta 2013

Ranskan kielen juhlaa


Joka vuosi 20. maaliskuuta juhlitaan kansainvälistä Frankofonia-päivää ympäri maailman. Suomessa on tänä vuonna yhdeksäs kerta, kun Frankofoniaa eli ranskankielistä maailmaa juhlistetaan ja promotaan eri kaupungeissa. Ohjelmaa riittää koko maaliskuuksi. Helsingissä, jossa toimii järjestävä taho Ranskan instituutti ja jossa Ranskan suurlähetystökin sijaitsee, on tapahtumia eniten: muun muassa elokuvia, näyttelyitä, konsertteja, teatteria, luentoja ja ohjelmaa koululaisille. (Täällä koko maaliskuun ohjelma)

Kotikaupungissakin on tarjolla kaikenlaista ranskisohjelmaa: ainakin chansoneita, nykyrunoutta, sarjakuvanäyttely, brunssitarjoilua...

Eikä siinä vielä kaikki! Esikoisen ranskankielinen päiväkotiryhmä juhlii yhdessä ranskankielisten koululuokkien kanssa kemuissa, jotka järjestetään opettajien, oppilaiden ja vanhempien yhteistyönä. Joka luokka-asteella on omat vastuunsa juhlassa, ja kaikki ryhmät tarhalaisista alkaen esittävät juhlassa ohjelmaa.

Viime vuonna emme päässeet mukaan juhliin lomamatkan takia, mutta etukäteisjärjestelyissä oltiin silloinkin mukana parhaamme mukaan. Toisten, kokeneempien vanhempien puheiden perusteella juhla on aina ollut hauska tapahtuma, jossa etenkin eri luokka-asteiden vanhempien loihtima buffet-pöytä on ihan uskomaton. Tarharyhmän lasten isien ja äitien kontolla on aktiviteettien järjestäminen lapsille juhlaan. Kasvomaalausta, temppurataa ja askartelua on suunnitteilla. Juuri tällä viikolla kokoustin toisten vanhempien kanssa juhla-asioista ja nakitin itseni ja miehen temppuradalle...

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Puhdasta ilmaa (ja kukkaron kevennystä..)

Talon säännölliseen huoltoon kuuluva ilmanvaihtokanavien puhdistus on vihdoin tilattu. Kirjoitin viime marraskuussa, että heräsimme puhdistuksen tarpeeseen sen myötä, että esikoisen pitkittynyt yskä vaati toimenpiteitä. Eikä puhdistusta ole talossa meidän aikanamme tehtykään, joten on jo aika, sillä monet lähteet suosittelevat puhdistusta 5-10 vuoden välein.

Yllättävän nihkeästi paikalliset alan firmat vastasivat tarjouspyyntöihini. Asia siis vain jäi ja jäi, kunnes joulukuussa sain eräältä yritykseltä hyvin informatiivisen tarjouksen, josta myös selvisi, että puhdistusta ei kannata tehdä ennen kuin ilmanvaihtokoneemme on vaihdettu (uusi kone kököttikin jo vaihtoa odottamassa takkahuoneessa). Sain tietää, että ilmanvaihtokoneen uusimisen yhteydessä on tärkeää tehdä ilmamäärien mittaus ja säätötyö, jotta talon ilmanvaihto toimii niin kuin pitää. Väärillä ilmamäärillä talosta voi poistua liikaa ilmaa, ja siitä aiheutuu energiahukkaa. Liian vähällä ilman poistolla taloon taas kertyy kosteutta, ja kosteus voi alkaa kerryttää mikrobikasvustoa, mistä voi seurata pitkällä aikavälillä esimerkiksi homeongelmia.

Ilmanvaihtokoneiden vaihtoa hoidettiin taloyhtiössä yhteistuumin, joten asennuksen ajankohta oli epäselvä. Ja taas kului aikaa...Lähdimme jo lomallekin ja koneen jättiläismäinen pahvilaatikko sulostutti edelleen sisustustamme.

Nyt kone on vihdoin vaihdettu ja palasin puhdistuksen (aka nuohouksen) tilaamiseen. Olin lähettänyt neljä-viisi tarjouspyyntöä ja saanut yhden tarjouksen. Perushuollon hinta yhdessä ilmamäärien mittauksen ja säätötyön kanssa oli lähes kuusisataa euroa.

Tällainen iv-nuohous kun ei todellakaan kuulu Rouva K:n ydinosaamisalueisiin, oli todella mukavaa, kun tarjouksessa oli jopa lueteltu kaikki perushuollon työvaiheet. Ymmärtää ummikkokin edes suunnilleen, mitä taloon saapastelevat huoltomiehet värkkäävät.

1. Ilmanvaihtojärjestelmä alipaineistetaan.
2. Venttiilit irrotetaan ja tulpataan siten, että imu saadaan yhteen kanavaan kerrallaan.
3. Kanavat puhdistetaan yksitellen kahteen kertaan pyörivällä harjastolaitteella, jonka jälkeen irronnut lika ja pöly johdetaan alipaineistajan kautta talteen. 
4. Venttiilit pestään ja tiivisteet tarkastetaan.
5. Ilmanvaihtokone puhdistetaan, kotelo pestään ja lämmönvaihdinkennot irrotetaan ja pestään.
6. Ilmanvaihtokoneen moottorit puhdistetaan. Eli siivekkeet puhdistetaan sekä tarkistetaan mm. mahdolliset korroosiovauriot, laakerien kunto ja kondensiovesiputken toimivuus.
7. Työstä tehdään puhdistuspöytäkirja, josta ilmenee kaikki tarvittava informaatio työstä ja ilmanvaihdosta.
8. Liesikanava harjataan


Lähetin huvikseni tällä viikolla vielä yhden tarjouspyynnön. Ilokseni sain lähes samantien puhelun ja tarjouksen, jossa luvattiin puhdistus säätötöineen ja mittauksineen viidelläsadalla eurolla. Yhtä tyhjentävää työnkuvausta en kyllä saanut, mutta ripeä palvelu ja samantien ensi viikolle sovittu puhdistuksen ajankohta vakuuttivat. Satasen hintaerokin toki lämmittää. Ja siitähän saa sitten kotitalousvähennyksen!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Helppoa pekonipastaa

Aiemmin mainitsin keittokirjapostauksessa, että yksi kaikkien aikojen suosikkikeittokirjoistani on parinkymmenen vuoden takainen divarilöytö. En ole edelleenkään tehnyt kirjan 200 pastaruoasta kuin ehkä viittä, joten savottaa riittää! Ne reseptit, joita olen kokeillut, ovat kuitenkin niin herkkuja, että on vaikea siirtyä seuraavaan - mitä jos seuraavalla kerralla pettyy??




Tein taas muutaman kuukauden tauon jälkeen yhtä vakkaripastaa: Spaghetti with Eggs and Bacon, Spagettia munalla ja pekonilla höystettynä. Pasta on niin helppo ja herkullinen, että sitä on vaikea olla ahmimatta ähkyyn asti. Se onkin ko. ruokalajin ainoa vika. Niin ja ei se ihan mitään laihdutusruokaakaan ole.

Pekonipasta

30 ml oliiviöljyä
150 g pekonia ohuina suikaleina ("tulitikkuina")
1 valkosipulinkynsi, murskattu esim. veitsenlappeella
400 g spagettia
3 munaa huoneenlämpöisenä
75 g vastaraastettua parmesanjuustoa
suolaa, mustapippuria myllystä

Alla olevasta valokuvasta voi seurata kirjan kuvaohjeita yhdestä neljään, joissa kuvataan työvaiheita. Tekstiä niistä nyt ei ehkä oikein näe, joten heti kuvan alla omat suomennokseni!



1. Kuumenna öljy pannulla ja lisää pekonit ja valkosipulinkynsi. Paista kunnes pekonista irtoaa rasva ja se ruskistuu. Poista valkosipulinkynsi pekonin joukosta. Pidä pekoni rasvoineen lämpimänä.

2. Keitä spagetti al denteksi kuplivan kiehuvassa, suolatussa vedessä. (Tässä ei muuten ohjeisteta, paljonko suolaa spagettiin pitäisi laittaa, mutta itse olen oppinut vasta vähän aikaa sitten Alexander Gullichsenilta, että pastaveden tulee olla niin hyvin suolattua, että se maistuu merivedelle. Ja kas, sen jälkeen spagetti on ollut verrattomasti maistuvampaa!)

3. Sillä aikaa kun pasta kiehuu, lämmitä suuri tarjoilukulho (esimerkiksi täyttämällä se kuumalla vedellä hetkeksi) ja riko sinne kanamunat. Sekoita haarukalla juustoraaste kanamunien joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla. (Jos pasta on hyvin suolattu, niin omasta mielestäni suolalisää ei tässä tarvitse.)

4. Kun spagetti on kypsää, valuta se nopeasti ja kaada tarjoilukulhoon. Sekoita pasta muna-juustoseokseen. Lisää myös pekoni ja sekoita hyvin. Kuuma spagetti ja pekonirasva kypsentävät kananmunaseoksen. Tarjoile heti.

Tarjoilin heti. Ja viisivuotiaskin normitavoistaan poiketen tarttui haarukkaansa heti eikä joo, ihan kohta!



















maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kaappitilaa/löytöjä kirppistelyllä

Pitkän aikaa on pitänyt saada aikaiseksi hankkia kirppispöytä ja tehdä tilaa vaatehuoneeseen ja -kaappeihin. Vihdoin on ihme tapahtunut, ja raijasin vaatteita ja kenkiä kahdeksi viikoksi Jonnan kirppikselle!

Rajasin valikoiman nyt vain omiin kuteisiini ja popoihini. Tosin kenkätarjontaa kasvatti kiitettävästi äitini, joka parhaillaan seuloo omakotitalon tavaroita muuttoa varten. Siinä onkin muuten duunia, huh! Ja miten mä pystyn kieltäytymään lapsuudenkodin kivoista astioista ja kirjoista?? Saati kivoista kengistä ja vaatteista, joita ihana äitini tietysti tarjoaa ensin mulle...Nyt meille on jo muuttanut kassillinen kirjoja ja valkoinen kahviserviisi. Ja Iittalan Ultima Thule -vati. Ja laseja.

Oli siis enemmän kuin tarpeen, että hankin kirppispöydän, jotta uutta romppoolia mahtuu sisään. (Mieheni käyttämä ilmaisu tavarasta :) Eilen kävin siivoamassa pöytää ja löysin samalla naapuripöydästä itselleni farkut ja saapikkaat. Niillekin löytyy sitten kaappitilaa...ehkä.

Lastenvaatteistakin pitäisi luopua. Suurta osaa esikoisen vaatteista toki säästetään vauvalle, ja monet niistä ovat koukanneet nuorempien serkkujen käytössä, mutta selkeät poikien vaatteet voisi jo laittaa kiertoon.



Muutaman vaatteen olen myynyt Facebookin lastenvaateryhmässä, mutta seuraavaksi ajattelin viedä vaatteita lastenvaatekirpputorille. Tänne on avattu uusi lastenvaatekirppis Minimii, joka vaikuttaa juuri sopivan mutkattomalta paikalta myydä lasten kamppeita: vaatteita ei tarvitse käydä järjestelemässä välillä, vaan Minimii pitää huolen esillepanosta.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Tuorepuuro!


Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni tuorepuuron tekoa, kun innostuin Thaimaan-lomalla iltapäivälehdessä näkemästäni reseptistä. Valitettavasti ko. resepti ei kulkeutunut mukaani, kun en kehdannut repiä sitä lainalehdestä ja käsin kopiointi laiskotti. Onneksi meillä on kuitenkin tämä ihmeellinen internet, josta reseptejä löytyy pilvin pimein!

Useista resepteistä yhdistelemällä laitoin eilen illalla tekeytymään oman versioni tattarituorepuurosta:

Rouva K:n tattarituorepuuro
4-5 annosta

2 dl tattarisuurimoita
kourallinen kuorimattomia manteleita
kourallinen auringonkukansiemeniä
kuusi kuivattua, kivetöntä taatelia
vettä
hunajaa
ripaus suolaa
2 dl metsävadelmia pakastimesta sulatettuna

Illalla...
Huuhtele tattarisuurimot hyvin siivilässä. Kaada suurimot, mantelit, auringonkukansiemenet ja mantelit astiaan ja lisää vettä niin paljon, että ainekset peittyvät ja vettä on jonkin verran niiden päälläkin. Anna liota yön yli.

Aamulla surauta seos mössöksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja hunajalla oman maun mukaan ja sekoita joukkoon vadelmat tai muut marjat. Lisää vielä lautaselle vähän vadelmia puuron päälle.

....aamulla!
Puurosta tuli hyvää! Ruokaisa puuro suorastaan rakastaa noita raikkaita marjoja. Jossain ohjeessa oli puuroon lisätty vain kuivattuja hedelmiä/marjoja tai banaania, mutta itse kyllä luulen, että tuoremarjat tasapainottavat parhaiten puuron maun.



Tuorepuuro ei jäänyt vain kokeiluksi - seuraavaksi taidan tuunata reseptiä vaihtamalla vadelmat mustikoihin tai mustaherukoihin, kun niitäkin on pakastimessa. Kanelia voisi kokeilla mausteena.

Ja nam - löysin myös älyttömän herkulliselta kuulostavan kauratuorepuuron ohjeen, jota täytyy kokeilla! Se voisi jopa maistua viisivuotiaalle ruokapoliisillekin.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Khao Lak / pieni matkustaja, paljon matkatavaraa

Khao Lakin perhematkamme on lähes onnistuneesti takana (matkan vaiheista voi lukea Bébétalon puolelta!). Tuskaisen huolellinen valmistelu muun muassa apteekkireissuineen ja lasten lentokone-tarvikelistoineen kyllä kannatti!

Tässäpä siis vauvamatkan ehdottomat hitit ja toisaalta myös hudit eli kamppeet, jotka olisi huoletta voinut unohtaa kotiin ainakin tältä matkalta.

Kaikenlaista tarviketta raijattiin mukanamme, mutta näille kaikille kyllä oli käyttöä:


Lusikat. Omia syöttölusikoita oli pari mukana, ja ne kulkivat käsiveskassa matkassa minne mentiinkin. Ei tarvinnut kähveltää hotellin teelusikoita :) 

Minigrip-pussit. Erikokoisiin minigrippeihin sullottiin niin lusikat, lentokoneen vaihtovaatekerrat, vauvan lelut kuin lääkkeetkin. Aivan loistavia! Niistä näkee läpi, mitä missäkin on ja tavarat pysyvät erillään ja puhtaina.

Astianpesuainetta ja pesusieni/-harja. Pikkutiskiä lusikoista ja kipoista tuli joka päivä ja kun oli oma minitiskiainepullo ja sieni mukana, vessan lavuaari muuttui kätevästi tiskialtaaksi.

Matkatuubi pyykinpesuainetta. Jotta suosikkivaatteista sai nopsaan nyrkkipyykissä sosetahrat seuraavaa käyttöä varten. 

Matkarattaat JA kantoreppu. Ei siis joko-tai, vaan sekä-että. Rattaissa vauva veteli päiväuniaan siellä sun täällä hotellialueella ja ravintoloissa sillä välin, kun vanhemmat loikoilivat/lukivat/söivät/liikkuivat paikasta toiseen. Hotellihuoneessakin matkarattaat toimivat päiväunipaikkana. Kantoreppu taas oli ihan ehdoton lentokentällä kun rattaat oli viety ruumaan, tai kun liikuttiin esim. hiekkarannalla. Kantorepulla käytiin myös retkellä luonnonpuistossa, jossa oli paljon rappuja ja pikku polkuja. Tuk-tukissa vauva oli kantorepussa edes hiukan turvallisemmin kyydissä, kun häntä ei tarvinnut pelkin käsivoimin pitää sylissä. Päiväsaikaan, kun oli kuuma varjossakin, oli kuitenkin tosi ikävä mennä mihinkään kantorepulla - siinä kiemurteli niin vauva kuin äiti hikisenä. Eipä siinä rataskyytikään paljon jeesannut, mutta toisin kuin repussa, rattaissa saa vauvan auringolta suojaan niin, ettei varjostavaa kangasta tms. tarvitse kiinnittää suoraan vauvan iholle, jolloin olo on vieläkin tukalampi.

Rattaiden uv-suojattu hyttysverkko. Yhdistetty hyttysverkko ja uv-suojattu aurinkolippa oli tosi tarpeellinen - kuomulla sai "jatkettua" rattaiden kuomua pidemmälle vauvan kasvojen ja vartalon suojaksi. Vetskarillisen hyttysverkon sai kätevästi auki ja kiinni, ja verkon alla vauva oli suojassa ötököiltä - niitä hyttysiä tosiaan riitti iltaisin. (Täällä vähän vastaavanlainen verkko - samasta kaupasta meidänkin verkkomme on ostettu, muttei löytynyt kuvaa.)

Piknik-viltti. Meillä oli kotona suhteellisen pieneksi taittuva toiselta puolelta muovitettu pinik-viltti, joka osoittautui tosi hyväksi alustaksi konttaamista harjoittelevalle niin sisällä kuin ulkona. Kylmälle laattalattialle oli ikävä päästää vauvaa konttaamaan, ja ulkona taas oli hiekkaa ja nurmikkoa, mikä ei sekään ollut hyvä alusta. Hotellialueella oli oleskelukatos, jossa oli kiva varjossa lukea lehteä - sinnekin välillä levitin viltin ja päästin vauvan jumppailemaan. Altaallakin (alkuillan tullen) oli paljon mukavampia olla, kun ei tarvinnut vahtia, pysyykö kekkaloiva vauva aurinkotuolin päällä: viltti vaan nurtsille ja voilà!



Vauvan uimarengas. Tokihan vauvaa voi uittaa uima-altaassa ilmankin, mutta kun samalla haluaisi vähän seurata yhden viisivuotiaan menoa ja lepuuttaa hartioitaankin, Swimtrainer-uimarengas on ihan ykkönen! Oikeaoppinen uima-asento tulee siinä kuin luonnostaan, ja renkaassa luvataankin, että se antaa lapselle mahdollisuuden harjoitella uimapotkuja. Ainakin meidän typymme oli aivan pähkinöinä renkaassaan ja potkutteli jaloilla hyvin vakuuttavasti. Swimtrainer-vinkistä pisteet ja kiitokset Lähiömutsille.



Lääkeruisku. Lääkeruisku oli osa matka-apteekkiamme. Ajattelin ennen lähtöä, että jos ripulijuomaa on annettava - paitsi että eihän me sairastuta - niin vauva ei sitä varmasti mistään nokkamukista suostu juomaan. No, ripulia ei tullut, mutta tuli oksennustauti koko perheelle - myös vauvalle. Ilo se oli silloin pienikin ilo, että ruisku oli mukana ja sain ujutettua juomaa pieneen suuhun!


Ruokapuolella seuraavista oli paljon iloa:

Kannellinen pakasterasia, jossa kuljettaa pieniä vauvanruokaeriä/valmistaa aamu-tai iltapuuro muun astian puuttuessa.

Vauvan puurojauhe. Myönnetään nyt sitten tässä julkisesti, että en tiennyt näistä jauheista ennen mittään. Esikoinen söi vauvana tavallista puuroa ja joskus valmispuuroa tetrasta. Mutta eihän Elovenasta saa liotetuksi puolessa minuutissa puuroa 60-asteiseen veteen, toisin kuin näistä jauheista! Puuron tekeminen helppoa hotellihuoneessa, lentokoneessa, ravintolassa ja missä vaan.

Tuubi-hedelmäsoseet. Vaikkei vauva vielä osaa imeskellä sosetta suoraan tuubista, sieltä saa kuitenkin kätevästi puristettua lusikkaan juuri sen määrän mitä tarvitaan, loppuun soseeseen ei tarvitse koskea eikä syöttökuppia tarvita erikseen.

Seitsenkuinen eli Thaimaan-reissunsa pelkästään Suomesta tuoduilla soseruoilla, joten periaatteessa tähän voisi lisätä vielä vauvanruoat. Ne kärrättiin kotoa mukaan, koska ennakkoon olin lukenut, ettei periltä löydä mitään järkeviä vauvanruokia. Vähän kuitenkin epäilen, onko asia ihan niinkään, kun kuitenkin paikallisissa marketeissa myydään esim. australialaisia elintarvikkeita. Olin vähän aikeissa käydä katsomassa kaupan tarjontaa, mutta se sitten jäi. Ja juuri siksihän noita tarvikkeita kotoa rahdataankin, ettei lomalla tarvitsisi vaivata itseään niitä etsimällä, hih.

Nämä vaatekappaleet olivat kovassa käytössä:

Pitkähihainen vaalea kangastunika. Ostin varta vasten ennen lähtöä vauvalle valkoisen kangastunikan, joka suojaa käsivarretkin auringolta olematta kuitenkaan läkähdyttävän kuuma, kuten trikoiset T-paidat. Sellaisissa en tykkää itsekään olla helteessä, ellei nyt pikkutoppeja lasketa. Muutenkin yritin valita mukaan kevyitä kangasmekkoja trikoovaatteiden sijaan. Alaosana toimi usein pelkkä vaippa. Tai sitten ylipäätään ainoana vaatetuksen osana, ainakin rattaiden suojassa.

UV-suojattu aurinkohattu. Iso lieri toimii samalla aurinkovarjona silmille.



Huivi uimista varten. Hatussa uiminen ei oikein toiminut kun lieri dippasi veteen ja meni silmille, mutta päähän solmittu huivi suojasi hyvin kaljua altaassa :)

UV-suojattu uimapaita. Vähentää rasvoilla läträämistä ja suojaa vauvan tehokkaasti auringolta.

Muutama tarvike jäi kokonaan käyttämättä. Ehkä niitä tarvitaan joskus jollain muilla matkoilla muissa ympyröissä; nyt ne saivat vain meno-paluumatkan Thaimaahan.

Itkuhälytin. Etukäteen olin varma, että hälytintä käytettäisiin. Totuus oli toinen: hotellialue oli sen verran laaja ja rakennuksia oli niin paljon, että vehkeen kantomatka ei riittänyt hotellihuoneesta niin pitkälle, että vauvan olisi voinut jättää sinne nukkumaan ja itse oleilla jossain muualla. Uima-altaalle kantomatka itse asiassa kyllä riitti, mutta tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin - mitä jos siivooja menee huoneeseemme juuri, kun siellä on vain vauva rattaissa nukkumassa? Näköyhteyttä huoneeseen ei ollut.

Maissinaksut. Hyvä välipala, mutta jospa vaikka sitten, kun ollaan kotona ja paikkojen putsaaminen ja käsipesu sujuvat sutjakammin.

Aurinkolasit. Isolierisen hatun takia jäivät käyttämättä. Lasien käyttö varmaan myös vaatisi enemmän totuttelua; nyt niitä harottiin kovasti pois silmiltä.



keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Blogihaaste

Sain yllättäen blogihaasteen, kiitos Kultainen sydän ja palava mieli! Vastaan siihen mielelläni toisen blogini, Bébétalon, puolella. Pysyy siten käsikirjan sisältö (edes vähän) asiallisempana, jos se nyt on mitenkään mahdollista. Että jos haluatte tietää rouva K:sta kaikenlaista asiatonta, pyyhkikää jalkanne ja astukaa taloon!