Sitruunaista kanaa

Joskus keittiössä onnistuu ihan vahingossa, ilman että on ennakkoon valmistautunut reseptillä ja kauppareissulla. Sitä tyytyväisyyden määrää! Niinkuin muutama päivä sitten, kun ruoanlaiton lähtökohta oli maustamaton kanafilepaketti ja sekalaiset jämä- ja kaappiainekset. Löysin herkulliselta kuulostavan marokkolaisen sitruunakanan reseptin netistä ja luettuani sen totesin, että meiltähän löytyy melkein muttei just oikeita raaka-aineita. Niinpä sitruunakanasta tuli vähän sinne päin, mutta lopputulos keräsi kehuja. Itseltäni. Ja mieheltä, joka ei todellakaan kehu jos ei ole kehumista. Uskon, että alkuperäisohjekin on ennenkuulumattoman hyvä, joten jos seuraavalla kerralla sitten ihan by the book.

Rouva K:n sitruunatipu

4 kpl ohuita kanafileitä

2 rkl öljyä

voita

1 sipuli

3 valkosipulin kynttä

1 tl raastettua inkivääriä

1 mieto chilipalko, siemenet poistettu

1 sitruunan raastettu kuori ja mehu

jauhettua juustokuminaa

paprikajauhetta

kanelijauhetta

2 tl suolaa

mustapippuria myllystä

iso kourallinen tavallisia rusinoita

iso kourallinen cashew-pähkinöitä

2,5 dl vettä

iso kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna

iso kourallinen tuoretta rucolaa silputtuna

mustia kivettömiä oliiveja

Ruskista kanafileet kevyesti öljy-voiseoksessa. Siirrä broileripalat pataan tai tagine-astiaan. Kunhan on

joku kannellinen (uuninkestävä) astia. Ruskista silputut sipulit, valkosipuli, chili ja inkivääri. Lisää joukkoon mausteet, rusinat, cashew-pähkinät ja vesi sekä silputut yrtit ja oliivit. Kaada seos pataan broileripalojen päälle. Kypsennä ruokaa padassa miedolla lämmöllä tai 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Tarjoa couscousin kanssa.

Huomenna pääsiäisvieraille tehdään lammasta ja sahramicouscousia. Resepti on lempikeittokirjailijani Anna Bergenströmin. Keitän ruokaa varten ekaa kertaa elämässäni lammasta. Yleensä ei kai ole järkevää tarjota vieraille mitään ruokia harjoittelematta/maistamatta niitä ensin, mutta Bergenström ei ole kyllä ikinä pettänyt. Eikä kai se lampaan keittäminen nyt niin vaikeaa voi olla? (Mitä mä onnistuin tekemään tälle tekstin asettelulle?)

Asiaa munista

Kappas, pääsiäinen on ovella! Viisivuotias on seurannut koko viikon innoissaan oman pikku rairuohonsa kasvua kotiintuodussa, maitotölkistä askarrellussa astiassa. Ohranversokylvön ehtimistä pääsiäiseksi jännitetään edelleen, kun tuttuun melkein eikä just -tapaani kylvin sen vasta maanantaina. Palmusunnuntaiksi kaivettiin esiin osa pääsiäiskoristeista, ja nyt keltaisia tipuja on siroteltu ympäri kämppää maalaistalo- ja muihin leikkeihin, vaikka äidin mielestä niiden paikka olisi nätisti pöydällä kynttilöiden ja virpomavitsamaljakon vieressä. Suklaamunia on saatu ja syöty jo niin, että toivoisin pääsiäispupun skippaavan meidän talon tulevana viikonloppuna tykkänään.

Mutta oikeita munia täytyy päästä maalaamaan! Esikoinen on siinä iässä, että nauttii suunnattomasti juhlapyhien ohjelmanumeroista ja sitä innostusta on ihana katsoa. En ole ihan vielä päättänyt, miten homma toteutetaan, mutta inspistä on Googlesta jo kaivettu. Kananmunien keittäminen maalaamista varten on helpompaa kuin raakojen puhaltaminen tyhjäksi. Tosin keitettyjen munien koristelu ei ole kovin pitkäikäinen. Ja pitääkö niitä sitten säilyttää jääkaapissa? Tyhjäksi puhaltamista puoltaisi se, että munankuoret saisi kätevämmin tikunnokkaan niin, etteivät pienenkään koristelijan hyppyset sotkisi valmiiksi maalattuja/väritettyjä kohtia.

Itse tahtoisin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilla munien kokovärjäämistä esimerkiksi kahvilla, mustikalla tai punajuurella. Voisihan niitä sitten koristella värinkin päälle. Mutta voi hyvää päivää, millaisia taideteoksia jotkut osaavat munista luoda! Iskee vallan munakateus. Vai mitä mieltä olette  Munaklubilaisten ja Lauran verstaan munatuotannosta? Home in HELin minimalistimunat ovat myös aika jees. Minimalismi (lue: musta tussi) voisikin olla mun valintani yhdistettynä johonkin herkullisenväriseen kokovärjäykseen. Innostuisikohan munamaalarikaverinikin tästä?

Vahakankaan/kerniliinan etsintä

Alaston ruokapöytämme odottaa maalausinspistä, jota ei ole kuulunut ainakaan vuoteen. Kätevä emäntä ei sitä paitsi osaa päättää, tulisiko pöydästä valkoinen vai musta, ja minkäasteisella peittävyydellä. Siispä päivästä toiseen pöytä kököttää ruokahuoneessa alkuperäisessä tummanruskeassa sävyssään ja saa päälleen vaihtuvia pöytäliinoja, kaitaliinoja ja tabletteja.

Arjessa kun en viitsi pöytäliinaa käyttää, juolahti mieleeni hankkia pöytään vahakangas. Sillä voisi peittää epämieluisan tumman punertavanruskean ruokailutilasta. Vahakankaasta voisi myös paljon kangasta helpommin saada irti sosetahrat ja muut töhnät, ja pyyhkiä kaatuneen maidon suitsait. Vahakankaasta ei varmaankaan lähtisi myöskään värit pyyhkiessä, toisin kuin nyt tuppaa käymään, hih. Pöydän maalipinta on ahkeran (?) pyyhkimisen seurauksena kulunut varsinkin esikoisen tuolin kohdalta.

No, ei näytä olevan helppoa kankaan etsintä sen paremmin kuin maalinkaan valinta. Aika läheltä kyllä liippaa esimerkiksi Finlaysonin vuonna 1958 Aini Vaarin suunnittelema mustavalkoinen Coronna-vahakangas, mutta onko juuri sen maksettava 26 euroa metri?

Kuva: Finlayson.

Anno Raita -vinyylikangas mustavalkoisena näyttäisi olevan toinen varteenotettava ja edullisempi vaihtoehto.

Kuva: NetAnttila.

Aika hauskalta näyttää myös Jyskin Brynja-vahakangas, jota kansoittavat maatuskamummut. Värikkäitä mummuja aamiaispöytään!

Kuva: Jysk.

Jaha. Ja juuri äsken tätä kirjoittaessani luin Kesällä kerran -blogista, että tahrat eivät meinaa lähteä Coronnasta itkemälläkään! Samaa vikaa tuntuisi olevan monissa muissakin vahakankaissa kommentoijien mukaan. Valkoista ei varmaan ole hyvä olla liinassa lainkaan tahrojen nopean pinttymisen takia.

Näyttää siltä, että käyn Jyskissä napsaisemassa pari metriä mummuja arkipöydän peitteeksi!

On parle français

Puhutaan ranskaa!

Yksi iso syy perheemme tulevaan "arkilomaan" Ranskassa on kieli. Oma ruostuva ranskani kaipaa kipeästi päivittämistä, ja lisäksi mahdollisuus ja tarkoitus olisi, että esikoisen koulutie tulee olemaan osittain ranskankielinen. Ensi syksynä alkaa eskari, jossa ranskaa jo puhutaan paljon enemmän kuin nyt päiväkodissa.

Ranskassa ollessamme hankkiudutaan ihmisten, siis lasten, ilmoille niin paljon kuin mahdollista. Jos ei muuta, niin kökötetään lähileikkipuistossa ja bongataan leikkikavereita. Arki on arkea Perpignanissakin, ja nähtävyyksissä kiertämisen sijaan (tai lisäksi) keskitymme elämään sitä, pienillä lapsiarjen huvituksilla höystettynä (sanakirja takataskussa).

Uimaan. Kotomaassa käymme paljon lasten kanssa uimassa, joten sitä lystiä varmaan kokeillaan myös Perpignanissa. Rannalle mennään tietenkin, koska kelit sen jo varmasti sallivat huhti-toukokuussa, mutta (v)esikoisen uimahaluilla myös espace aquatique on hyvä retkikohde.

HopLopiin. Paikallinen HopLop olisi hauska nähdä. Sinne kun parkkeerataan muiden äitien ja pikkuviikareiden keskelle, voisin kuvitella että erilainen Ranskan-elämys on taattu. (Siitä saattavat takavuosien viinintäyteiset Pariisin-kulttuurikierrokseni olla melko kaukana.) Leikin tuoksinassa luulisi syntyvän myös sitä kaivattua ranskaksi kommunikointia.

Kouluun. Päiväkodin opettaja antoi vinkiksi, että voisimme pokkana marssia paikallisen päiväkodin/koulun, ts. maternellen, henkilökunnan juttusille ja kysyä, josko tarhalapsemme voisi leikkiä tai "opiskella" porukan mukana hetkisen aikaa päivästä vaikka pari kertaa viikossa.

Lastentapahtumiin ja -taloihin. Näistä en ole löytänyt tietoa netistä, mutta päästyämme perille käynti Perpignanin turistitoimistossa varmasti auttaa.

Kauppaan. Kaupasta haetaan kirjoja, joiden avulla ranskaa voidaan harjoitella kotona ollessakin. Tarhanope antoi näytille kirjasarjaa (kuvissa), jota saa Ranskassa marketeista. Kirjoissa on teemoja kellonaikojen ja kirjaimien opettelusta erilaisten muotojen piirtämiseen. Perpignanissa siis suunnataan Leclerciin tai Carrefouriin, joista kirjoja kuulemma löytyy huokeammalla hinnalla kuin kirjakaupoista.

Tyrnillä hellitty aamupuuro

Puuro, tuo suomalaisen aamupalapöydän vakiopöperö. Siihen liittyviä muistoja lienee jokaisella. Lapsuuden puuro oli melkein aina kaurapuuroa. Joskus ruispuuroa. Ruispuuro kutitti kurkussa enkä tykännyt siitä. Kutittaa se vieläkin vähän - en tykkää tehdä aamupuuroa pelkistä ruishiutaleista. Kaurapuuro oli aina hyvää ja parhaalta se maistui hienosokerilla hunnutettuna.

Mummulassa kaurapuuroa hämmennettiin kaikessa rauhassa eikä se koskaan palanut pohjaan. Vielä aika isonakin aamupuuron sai syödä mummun sylissä ja mummun syöttämänä. Sama perinne jatkuu nyt esikoisellani, jota oma äitini hemmottelee "syöttämispalvelulla", hih.

Kaurapuuro valmistuu meillä monta kertaa viikossa. Mikro- ja pussipuuron teko on jotenkin hengetöntä puuhaa eikä puuro maistukaan yhtä hyvältä, joten tiskistä huolimatta heitän hiutaleet mieluiten kattilaan.    Kaurapuurosta tulee ihanan täyteläistä vesihauteessa höyrykattilassa, eikä keitosta tarvitse hämmentää valmistumisen aikana lainkaan. Täydellinen kattila mulle - jos puuroa pitäisi koko ajan hämmentää, saisin skrapata sen kattilan pohjasta tod.näk. joka kerta...

Hienosokerilla kuorrutettu puuro on edelleen lempparini ja ideaköyhän aamun pelastus, mutta vaihtelun, terveellisyyden ja mielenkiinnon vuoksi näin aikuisiällä nakkaan puuroon kaikenlaista muutakin. Hillojen ja tuoreiden tai pakastemarjojen lisäksi puuroa mehevöittää joskus voisilmä, joskus vaikkapa cashew-pähkinät. Oman pihamme tyrnimarjoista saa ihan superhyvän, hyperhelpon ja megaterveellisen puuron! Onnistuu varmasti myös kaupan tyrnimehusta. Löysin googlaamalla Vinkkilän luomutuotteen, joka valmistaa muun muassa käteviä jääpalakokoisia tyrnipakasteita - prikulleen kuten meidän tyrnimme on säilötty jo parina vuonna.

Helppo tyrni-kaurapuuro

paksua, sokeroitua tyrnimarjamehua jääpalana tai pullosta

kaurapuuro ohjeen mukaan valmistettuna (meillä aina veteen)

Valmista puuro. Heitä sekaan kattilaan tai jokaiselle lautaselle erikseen haluttu määrä tyrnimehua ja sekoita puuroon. Lisää halutessasi sokeria päälle ja maitoa kaveriksi ja nauti!

Lentomatkailun iloja

Ranskaan lähtö häämöttää taas lähempänä! Lentoaikataulut muuttuivat äskettäin ja piti pähkäillä, riittääkö sen seurauksena Pariisissa siirtymäaika kenttien välillä. (Lentoreittimme kulkee niin, että Pariisissa on välilasku ja kentänvaihto Charles de Gaullelta Orlyyn.) Guugeloin pitkin ja poikin (esim. Lonely Planetin foorumilla) ja totesin, ettei kolmen tunnin siirtymäaika ole tarpeeksi - laukut on odotettava hihnalta ja kuljetettava toiselle kentälle itse bussissa, junassa tai taksissa. Lapset ja lasten yllättävät tarpeet huomioon ottaen ko. siirtyminen ei välttämättä mene kuin elokuvissa, eikä yhdenkään liikennevälineen matka-aika kentältä toiselle ole kiveen hakattu. Ilman ruuhkia taksilla tai bussilla voisi ehtiä tunnissa. Mutta ehtiikö shuttle bussiin vai pitääkö odottaa seuraavaa puoli tuntia, paljonko Pariisissa on ruuhkaa, ja jos menee junalla on vaihdettava lopussa bussiin...Menee säätämiseksi ja melko varmasti paniikin puolelle, jos aikaa on vain kolme tuntia. Suosilla siis rukkasimme lentoväliä niin, että vaikka vähän töpeksittäisinkin jossain tai laukut viipyisivät, ehdimme silti taatusti seuraavalle lennolle. Mieluummin tylsistyn tunnin-pari lentokentällä kuin kiristelen itku silmässä raahaten matkatavaroita ja lapsia lennolle, jolta tod.näk. olen jo myöhässä.

Lentoasiat lienevät nyt vihdoin kunnossa, mutta kaikenlaista pientä selviteltävää vielä riittää. Pari päivää sitten lähetin vuokranantajalle sähköpostia kysyäkseni, voimmeko saada taloon käyttöömme vauvan matkasängyn. Olisipa sitten yksi matkatavarakin vähemmän. Vuokraemäntä onneksi vastasi, että sänky järjestyy. Loistavaa sikälikin, ettei omalla matkasängyllämme ole aina ollut kovin hyvä tuuri lentomatkustamisen suhteen. Kun matkustimme Floridaan esikoisen ollessa kaksivuotias, sänky ei saapunut muiden matkatavaroiden mukana perille. Sitä etsittiin maailman lentokentiltä koko lomamme ajan ja poitsu nukkui rauhattomasti keskellämme parisängyssä. Matkasänkyä ei kuulunut, ei näkynyt. Parin viikon päästä palasimme Suomeen ilman sitä. Muutaman päivän kuluttua paluustamme peti palasi liesusta - se tuotiin kotipihaan saakka taksin kyydillä! Oli sitten sänky tehnyt parin viikon reissun ihan itsekseen.

Ranskan kielen juhlaa

Joka vuosi 20. maaliskuuta juhlitaan kansainvälistä Frankofonia-päivää ympäri maailman. Suomessa on tänä vuonna yhdeksäs kerta, kun Frankofoniaa eli ranskankielistä maailmaa juhlistetaan ja promotaan eri kaupungeissa. Ohjelmaa riittää koko maaliskuuksi. Helsingissä, jossa toimii järjestävä taho Ranskan instituutti ja jossa Ranskan suurlähetystökin sijaitsee, on tapahtumia eniten: muun muassa elokuvia, näyttelyitä, konsertteja, teatteria, luentoja ja ohjelmaa koululaisille. (Täällä koko maaliskuun ohjelma)

Kotikaupungissakin on tarjolla kaikenlaista ranskisohjelmaa: ainakin chansoneita, nykyrunoutta, sarjakuvanäyttely, brunssitarjoilua...

Eikä siinä vielä kaikki! Esikoisen ranskankielinen päiväkotiryhmä juhlii yhdessä ranskankielisten koululuokkien kanssa kemuissa, jotka järjestetään opettajien, oppilaiden ja vanhempien yhteistyönä. Joka luokka-asteella on omat vastuunsa juhlassa, ja kaikki ryhmät tarhalaisista alkaen esittävät juhlassa ohjelmaa.

Viime vuonna emme päässeet mukaan juhliin lomamatkan takia, mutta etukäteisjärjestelyissä oltiin silloinkin mukana parhaamme mukaan. Toisten, kokeneempien vanhempien puheiden perusteella juhla on aina ollut hauska tapahtuma, jossa etenkin eri luokka-asteiden vanhempien loihtima buffet-pöytä on ihan uskomaton. Tarharyhmän lasten isien ja äitien kontolla on aktiviteettien järjestäminen lapsille juhlaan. Kasvomaalausta, temppurataa ja askartelua on suunnitteilla. Juuri tällä viikolla kokoustin toisten vanhempien kanssa juhla-asioista ja nakitin itseni ja miehen temppuradalle...