Kuurankukkia

Muistan, kuinka mummulan verannan ikkunoissa oli talvella kauniita kuurankukkia, jotka huursivat ikkunan aivan kuin siihen olisi kiinnittynyt jättiläislumihiutaleita. Nykyeristyksellä ikkunoihin ei taida enää tällaista luonnontaidetta muodostua, mutta onneksi ikkunahiutaleita voi itse tehdä!

 Ei tarvita kuin piimää ja leimasin. Hiutale- tai muun leimasimen varmaan joku kätevämpi emäntä voisi väkertää vaikkapa perunanpuolikkaasta kovertamalla, mutta onneksi mulla oli valmiina puinen hiutaleleimasin, jota käytin myös joulukorttien koristeluun. Piimä voi kuulostaa jotenkin öklöltä aineelta ikkunan sotkemiseen, mutta se tekee oikeasti kuivuessaan kauniin valkoisen, läpikuultavan pinnan hiutaleisiin. Eikä tuoksu miltään, testasin!

Sitten vaan leimasin kastetaan varovasti piimälautaselle. Yhdellä kastamisella saa kolme-neljä kuviota. Ensin piimää on leimasimessa vähän liikaa, joten eka ja ehkä toinenkin leima on pyyhittävä kostealla liinalla pois ikkunasta. Lopuissa kuvioissa ainetta on juuri sopivasti.

Hyvää kuvaa näistä oli kyllä vaikea ottaa. Ja näyttää siltä kuin asuttaisiin vankilassa, kun ikkunasta näkyvät nuo puurimat jotka suojaavat näkymää naapuripihaan. Mutta kehuja ovat hiutaleet saaneet - ovat kuulemma herkän kauniita. Eleetöntä joulukoristelua. Ja hei, kannustavat varmaan myös ikkunanpesuun: noloa jos ikkunoissa on hiutaleita vielä siinä vaiheessa kun ulkona jo vihertää.

Postia pukilta ja pukille

Ihan vaan note to self ensi jouluksi. Jos haluaa kirjeen joulupukilta Korvatunturilta, sen voi tilata Postin sivuilta! Heräsin tähän kivaan ideaan eilen ostettuani joulumerkkiarkin, jossa tuota pukin kirjettä mainostettiin. Tänä vuonna perheen 5-vee ei harmi kyllä vielä kirjettä saa, sillä pukille olisi pitänyt jättää tilaus viimeistään 9. joulukuuta. Ensi vuonna sitten tarkkana!

Viisivuotias muuten aloitti suurella innolla oman kirjeensä joulupukille jo pari viikkoa sitten - siihen piti kirjata kaikki joululahjatoiveet äidin kirjoittamaa mallia seuraten. (Toiveet siis olivat poitsun ihan omia kuitenkin :) Jossain vaiheessa into kuitenkin hiipui - oli niin pitkiä sanoja! Kuten Hevisaurus-pehmolelu. Kirjettä ei ole vielä saatu postiin. Jos se nyt kuitenkin vielä valmistuisi ennen joulua, joulupukille voisi laittaa postia osoitteeseen

Joulupukin Pääposti
Joulupukin Pajakylä
96930 NAPAPIIRI

Houhou!

*Muoks 18.12.
Näköjään joulupukki tekee yhteistyötä parinkin eri firman kanssa... Mikähän se tällainen Santa Claus Greeting Center on? Sivuilla ei kerrota, koska on viimeinen tilauspäivä jouluksi, mutta lähetin juuri pukille kysymyksen asiasta.

Joulukortit - omalla vastuulla!

Jaha, kätevä emäntä postitti juuri joulukortit päivän myöhässä aiotusta. Postissakin todettiin, että niiden jouluksi ehtiminen 60 sentin joulumerkillä "on sitten teidän omalla vastuullanne". Mutta viis siitä! Kaikki saavat kuin saavatkin omatekoiset joulukortit, ja askarteluntarpeeni on taas hetkeksi tyydytetty. Kohta tuleekin aika siirtyä joulupaketteihin...

Tänä vuonna käytin puisia hiutale-, joulukuusi- ja joulukelloleimasimia, jotka löysin joskus kesällä kirppikseltä. Kun etsin askartelumaalia leimaamista varten, äitini johdatti meidät puolivahingossa aivan ihanaan skräppäyskauppaan! Kuulemma avattu kesällä, aiemmin jo toiminut verkkokauppana. Siellähän meinasin seota sukkiini. Kokosin kuitenkin itseni ja ostin vain hopeaiset ja valkohelmiäiset askartelumaalit leimaamiseen sekä kauniin yksinkertaisia lahjapakettikortteja, joita myös käytin tämän vuoden korteissa. Ai niin ja viininpunaista teippiä! Muut aineet - valkoiset pitsiteipit, niininaru, vaaleat ja mustat paperit sekä valkoiset pahvit löytyivät jo  kotoa.

Nuo pakettikortit muuten kiinnitin pienillä kaksipuolisilla pehmoteipeillä - sillä tavalla ne sai mukavasti jäämään koholle pohjapaperista. Sellaiset (ilmeisesti skräppäykseen) tarkoitetut pikku teipinpalatkin ovat olleet yllättävän hyvä ostos, vaikka muistan, kun muinoin pähkäilin, että tekeekö sellaisilla yhtikäs mitään. Niille on ollut käyttöä jo monessa kortissa!

Joululahjapakettiin ja pöydälle/kaulaan

Joululahjastressi ei ole vielä iskenyt, mutta on jo ihan selvästi ovella (niinkuin itse joulukin jo joidenkin hätähousujen mielestä..)...Stressin tuloa selättämään on ihan hyvä tehdä listoja siitä, mitä kullekin on ajatellut hankkivansa. Siis pahinta ja turhauttavintahan on joutua lahjaostoksille ilman mitään koordinaatteja ja ideoita. Ylipäänsäkin lahjaostokset olisi kiva pystyä välttämään - varsinkin aikuisille kaikkein parhaat lahjat ovat itsetehtyjä. Tätä mieltä olen - ajatuksena ne omatekoiset lahjat lapsillekin ovat kauhean kivoja, mutta omat taidot eivät kyllä riitä kuin pehmeisiin paketteihin, ja kovat paketithan ne aina lapsista parhaita ovat!

Hahtuvaliina ja kaarnahiutaleet

Aikuisille sen sijaan voi leipoa, askarrella ja näpertää kaikenlaista. Jo tekemisestä saa hyvän mielen, ja jos omasta paketistani löydän jotain toisten itse tekemää, olen ihan myyty!

Viime joulun alla ystäväni opetti tekemään hahtuvalangasta hurmaavan harsoisen huovutetun kaitaliinan, joka sopii myös hartia- tai kaulaliinaksi. Ihana (ja ihanan helppotekoinen) liina jäi omaan käyttöön ja somistikin viime vuonna joulupöytäämme, mutta täksi jouluksi ajattelin näpertää liinan tai kaksi myös pukinkonttiin. 

Tarvikkeet:

hahtuvalankaa 

lakanakangasta

pyykinpesukone

 1. Levitä lakanakangas pitkälle ruokapöydälle tai vaikka lattialle.

2. Hahmottele,  minkä levyisen ja -pituisen liinan haluat tehdä. Mitään merkintöjä ei tarvitse välttämättä tehdä, ellei ole jotkut tarkat mitat.

3. Keri lankakerää auki hahmottelemasi liinan kokoiselle alueelle niin, että langasta muodostuu lakanan päälle verkkomaista kuviota, jossa langat "risteilevät" toistensa päältä. Lankaa siis levitellään lakanan päälle auki vähän sikin sokin, mutta sitä voi myös toki asetella haluamallaan tavalla säännöllisemmin. Kannattaa katsoa, ettei mihinkään kohtaan "liinaa" jää isoa reikää, ts. aluetta, johon ei ole levitetty lankaa.

HUOM! Koska liina saa muotonsa ja kuvionsa siitä, että risteävät ja päällekkäin menevät langat huopuvat toisiinsa kiinni, kannattaa katsoa, etteivät langat jää kovin monessa kohtaa irralleen viereisistä langoista. Varsinkin liinan reunoissa on hyvä olla tarkkana, muuten tulee kovin risareunainen liina.

4. Kun lanka on aseteltu halutulla tavalla, kääri varovasti lakana tiukalle rullalle niin, että lankasommitelma eli tuleva liina/huivi jää sen sisään.

5. Solmi lakanapötkö tiukasti parista kolmesta kohdasta langalla kiinni. Tämä lanka voi olla mitä tahansa lankaa.

6. Pese pötkylä pesukoneessa vähintään kuudessakympissä.

7. Katkaise/avaa langat lakanapötkön ympäriltä ja avaa pötkö varovasti! Jostain kohdin hahtuvalanka on voinut jäädä lakanakankaaseen kiinni ja se pitää irrottaa niin, ettei samalla kuitenkaan vahingossa repäise reikää liinan verkkokuvioon.

8. Voilà - omatekoinen käsityösi on valmis! Jos haluaa, valmiin liinan voi prässätä kostean kankaan alla silitysraudalla.

Talo Ranskassa

Kuinka viedään perhe kuukaudeksi ulkomaille arkea elämään? Ja miksi?

Kuten olen hieman valottanut aiemmissa postauksissa (mm. tässä)*, perheemme esikoinen on neljän vuoden iästä asti käynyt ranskankielistä päiväkotia. Takana on siis kohta puolitoista vuotta arkista päiväkotiranskaa. Jos kaikki menee kielen puolesta hienosti, kaupungissamme on mahdollisuus jatkaa myös ranskankieliseen perusopetukseen. Koska perheemme on täysin suomenkielinen, tuntuu, että lisäharjoitusta kielen oppimiselle tarvitaan, että "lisäkielestä" voisi lapselle oikeasti tulla muutakin kuin putkeen luetellut viikonpäivät ja numerot 1-10.

Tänä vuonna syntyi päätös: kerätään kimpsut ja kampsut ja lähdetään Ranskaan! Mikä olisi sen parempi ja luonnollisempi tapa saada kunnon kielikylpy. Psst. Esikoisen lisäksi kielikylvyn tarpeessa on myös äiti. Enkä pistä yhtään pahakseni pidentää kevättä (ja pinnaa) Välimeren tuntumassa...

Ensi huhtikuussa nelihenkinen perheemme muuttaa Etelä-Ranskaan kuukaudeksi. Ja miten, se selviää jatkossa...C'est super, une maison en France!


* kaikki päiväkotia koskevat postaukset löytyvät tunnisteella kielet!

Ilmanvaihtokanavat puhtaaksi!

Sellainenkin asia on olemassa kuin ilmanvaihtokanavat ja niiden nuohous, ja nyt meille pitäisi se nuohous hankkia. Asia nousi ns. tapetille, kun taloyhtiöömme hankittiin juuri uudet ilmanvaihtokoneet. (Möhkäle odottaa asentamista takkahuoneessa). Lisäksi haetaan ratkaisua viisivuotiaan esikoisen pitkittyneelle yskälle, ja netistä tietoa haettuani esimerkiksi Sisäilmayhdistyksen sivuilta päädyin siihen, että kaikki mahdolliset yskänaiheuttajat on eliminoitava. Huono sisäilma voi olla yksi tekijä. Ja johan se nuohous on aika tilatakin - joidenkin lähteiden mukaan ilmanvaihtokanavien puhdistus kannattaa tehdä kymmenen, toisten viiden vuoden välein. Ainakaan meidän aikanamme eli kuuteen vuoteen puhdistusta ei ole tässä talossa tehty kertaakaan.

Sisäilmamestareiden sivuilta:
Puhdas ja toimiva ilmastointijärjestelmä on puhtaan sisäilman perusedellytys. Ilmastointijärjestelmän tarkoitus on poistaa syntyneet epäpuhtaudet rakennuksesta ja tuoda raikasta ja puhdasta ilmaa hengitettäväksi.

Epäpuhtauksia sisäilmaan syntyy esimerkiksi ihmisten toimintojen seurauksena, huonekaluista ja rakennusaineista vapautuneina kemikaaleina, sekä maaperästä vapautuvina kaasuina kuten radonina. Riittämättömien tai likaisten suodattimien johdosta voi sisäilmaan päästä ulkoilman epäpuhtauksia ja siitepölyjä.

Huonon sisäilman aiheuttamat terveyshaitat ilmenevät erilaisina oireina ja sairauksina. Näitä ovat esimerkiksi hengitysteiden, silmien ja ihon ärsytys, päänsärky, väsymys, kuumeilu ja hengitystieinfektiot sekä pitkäaikaissairaudet, kuten astma.

Köh ja höh. Lähetin pari tarjouspyyntöä eri firmoihin ja nyt odotellaan vastauksia. Yhden yrityksen sivuilla oli kätsy laskuri, jolla voi laskea palvelun hinnan heidän tekemänään. Yli viisisataa euroa tuli hinnaksi, ja kotitalousvähennyksen jälkeen maksettavaa jäisi himpun verran alle neljäsataa. Saas nähdä, mitä muilla!

Keittiön (tulevat) kulmakivet?

Aiemmassa postauksessa kävin läpi keittokirjoja, jotka ovat jääneet omassa keittiössäni vakiokäyttöön. Aina kuitenkin julkaistaan uusia, ihania keittokirjoja, joita olisi pakko saada kokeilla! Vaikka muuten kannatankin kirjojen lainaamista kirjastosta, keittokirjojen lainaaminen ei tunnu ollenkaan oikealta. Reseptien ylöskirjoittaminen jäisi näin laiskalta ihmiseltä tekemättä (ja niistä reseptilappusista tulisi ihan rumiakin), eikä meillä ole skanneria, jolla voisi sukkelaan kopsata lemppariohjeita.

Pitemmittä puheitta toivelistani keittiön tulevista kulmakivistä:

Anna ja Fanny Bergenströmin Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla. Anna Bergenströmin Joka kokin keittokirja kuuluu jo keittiöni vakiokalustoon, ja jos tämä olisi puoliksikin niin hyvä kuin JKK, meidän perheen ruoka-asiat olisivat pitkäksi aikaa (ainakin inspiraationlähteiden puolesta) herkullisella mallilla. Ainakin kirjasta löytyvä Pastasalaatti à la Gina on hurmannut yhden jos toisenkin. Itse testasin ko. reseptin löydettyäni sen Marian blogista.*

Michael Björklundin Lähiruokaa.
Aamulehdestä bongasin tämän kirjan arvostelun ja kaksi esimerkkireseptiä: Paistetut sinappimarinoidut silakat ja Lihapullat kermakastikkeessa, joita kehuttiin. Kuulemma kirjasta löytyy myös ohjeita kampasimpukoille, joita haluaisin osata valmistaa. Paistettuja silakoita tein ensimmäistä kertaa elämässäni tuolla Björklundin reseptillä ja ai että maistuivat hyviltä! Uudet silakkafileet on jo ostettu...

Hanna ja Alexander Gullichsenin Safkaa. No hei, tämän kirjan tekijöiltä on peräisin mainetta niittänyt Avokadopasta! Lisäksi kirjaa on kehuttu suosikkiblogissani Project Mama. Yhtään reseptiä en ole vielä kokeillut, en edes avokadopastaa, mutta luottamukseni on sokea.

Gwyneth Paltrow'n My Father's Daughter ja/tai Notes From My Kitchen Table. Kukahan kertoisi, onko näissä nyt kyse kahdesta eri kirjasta vai joistakin eri painoksista tai maaversioista? Niin, ja onko todella saatavilla vain englanninkieliset versiot? Anyway, olen lukenut kehuja Gwynethin resepteistä siellä sun täällä blogistaniassa ja lehdissä. Gwynethin inspiroimana ja keittokirjaa (vai
-kirjoja??) vielä edes selailematta laitan lähipäivinä tomaatinpuolikkaat oliiviöljyllä siveltyinä uuniin kolmeksi tunniksi 140 asteeseen, ja voilà - siinä kotitekoiset, tuoreet ainekset aurinkokuivattuja tomaatteja kaipaaviin resepteihin..Pastaa..Salaattia..Yrttejä..Vaikka Pastasalaatti à la Gina!

* Alkuperäisohjeen tuore timjami ja jamón serrano korvattiin katkaravuilla. Ruohot ja outorakenteinen kinkku olisivat olleet tasan liikaa perheen ruokapoliisille eli viisivuotiaalle. Mutta katkarapuversiona meni täydestä! Kyllä ne makuhermot pikkuhiljaa kehittyvät!

Lastenkutsujen aika!

Esikoiseni, pieni kultapoikaseni täytti viikonloppuna viisi vuotta. Viisivuotiailla on jo jos jonkinlaisia mielipiteitä synttäreistä, lahjoista ja juhlistaan, ja niinpä tästä suuresta tapahtumasta keskusteltiin jo parin kuukauden ajan ennen varsinaista h-hetkeä..

Kun päivänsankarilta kysyttiin, tarhakavereille järjestettävien synttärijuhlien tarjottavalista oli tällainen:

Angry Birds -limpparia, mehua, vettä ja maitoa
Raparperi-valkosuklaamuffinsseja (näitä oli juuri tehty kotona, sairaan hyviä!)
Angry Birds -kakku (mansikka tai päärynä, ja kakussa oltava marsipaani-Angry Birds päällä)
Muumi-keksejä, suklaakeksejä, Domino-keksejä
Angry Birds -karkkia, suklaata
suolatikkuja, popcornia

Ja tällaisia äiti sitten toteutti:

Punaista mehua merirosvojuomapulloissa
Puutarhamustikka-mansikka-kiiwi-Pavlovakakku
Vanilja-, suklaa- ja marjajäätelöä omavalintaisilla strösseleillä
Domino-keksejä, kauralastuja
Lihapulla-juusto-viinirypäle-cocktailpaloja
Angry Birds -karkkeja, vaahtokarkkeja
Suolatikkuja, popcornia

Empiirisen tutkimukseni mukaan kakku tai muut itse hirveällä vaivalla tehdyt leivonnaiset eivät juuri viisivuotiaille juhlissa maistu, vaikka sitä ehkä ulkonäön vuoksi lapataankin lautaselle (Jee! Kakku on Angry Birdsin/leijonan/merirosvolaivan/xxx:n mallinen!). Helppo ja herkullinen pavlova siis toimi lähinnä kynttilöiden puhallusalustana, ja paikalla olevat aikuiset pistelivät sitä hyvällä halulla. Tarhavieraiden yleinen kommentti oli "ei ole kovin hyvää" :) Myöskään kauralastuja ei juuri kukaan halunnut, mutta dominot rohmuttiin loppuun.

Kaikenkaikkiaan natiaiset olivat niin pieniruokaisia, että kaikkea jäi kamalasti yli. Ruoan puolesta helpot kestit, sanoisin: vieraille riitti, kun saivat pupeltaa poppareita, suolatikkuja, karkkeja ja keksejä. (Ja vähän heitellä niitä). Ihan hukkaan menevät rakkaudella väkerretyt herkut, kaupan hyllyltä saa viisivuotiaiden lempimätöt.

Kattauksesta muuten: lasten juhlarekvisiitta - servetit, mukit ja pöytäliinat - tuntuu olevan suurelta osin aivan karmeaa! Oikein silmiin sattuu se kikerrys ja kukerrus ja huonolaatuisuus. Kaunista kattausta niistä ei saa erkkikään. Kuka oikeasti haluaisi itse kattaukseensa muovikassiaineesta tehdyn psykedeelisen Spiderman-pöytäliinan, käsi ylös! Niin joo, ja vihaiset linnut loistivat poissaolollaan, ei ollut servetin servettiä - Roviolle vinkiksi! Mutta ei muovikassipöytäliinoja, kiitos.

Keittiön kulmakivet

Luin juuri jostain, että keittokirja on kirja, jossa on kuusikymmentä reseptiä, joista kolmea käytetään. Omassa keittokirjahyllyssäni on karkeasti arvioiden 30 kirjaa, ja saattaapa olla hyvinnii, että noin puolet niistä on juuri noita kolmen reseptin kirjoja. Ellei jopa yhden. Tai nollan.

Jotkut keittokirjat taas ovat jatkuvassa käytössä ja inspiraation lähteenä ja suorastaan "keittiön kulmakiviä". Tällaisia keittokirjoja, joihin palaan uudestaan ja uudestaan joko uuden reseptin hakuun tai vanhoihin, hyväksi todettuihin ohjeisiin ovat esimerkiksi

Anna Bergenströmin Joka kokin keittokirja (vuodesta toiseen löytyy jokin uusi herkku tilanteeseen kuin tilanteeseen, loistava kirja!)

Linda Fraserin Best-Ever Cook's Collection: Pasta (mielettömän herkullisia pastareseptejä; loistolöytö edinburghilaisesta divarista vuosia sitten)

Anna-Leena Härkösen Sopan syvin olemus (olin joskus Härkös-fani, ja kaupan päälle lukukokemukseen tuli muutama herkkuresepti, joihin palaan edelleen)

Ritva Lehmusoksan 99 suomalaista kotiruokaa (tästä tarkistan aina lihapulla- ja pannariohjeen, huonomuistinen kun olen..)

Jill Parkerin ja Patrik Giordanon Amerikkalainen keittokirja (kirjan browniet sulavat suussa, ja monta jenkkikeittiön perusjuttua vielä odottaa kokeilemista)

Jotkut kirjat vain jäävät käyttöön heti laakista. Toiset taas eivät. Yksi tällaisista voi olla Jamie Oliverin "30 minuutin ateriat", jonka sain vuosi sitten toivottuna lahjana. Hah. Reseptit olivat loppujen lopuksi yllättävän ei-houkuttelevia. Sitä paitsi aterioiden valmistukseen menee tolkuttomasti kauemmin aikaa kuin puoli tuntia! Ei ihme, että brittilukijatkin ovat hikeentyneet!

Ensi postauksessa listaa joulupukille (ja synttäripukille) himoituista keittokirjoista, jotka eivät vielä korista keittiötäni!

Lastenkulttuuria

Melkein viisivuotiaan esikoisen kanssa on ihana käydä teatterissa, museoissa ja muissa kulttuuritapahtumissa. Parhaimmillaan ne ovat elämyksiä äidille ja pojalle molemmille. Jo pelkkä lapsen innostuksen näkeminen tuo hyvän olon.

Poikasen kanssa on käyty lastenteatteriesityksissä muun muassa Teatteri Mukamaksessa ja pääkirjastossa. Kesällä kävimme katsomassa kaksistaan Komediateatterin 101 Dalmatialaista, josta riitti juttua vielä kotonakin, ja näytelmäjuliste piti saada seinälle. Kesällä teimme myös puolipäiväreissun Sastamalaan Herra Hakkaraisen taloon. Koko perheen suosikkijuttuja ovat olleet Sorin Sirkuksen joulushowt ja Sirkus Finlandia. Olin ihan pettynyt tänä vuonna, kun en itse voinut vauvanhoidolta lähteä Sirkus Finlandiaan pojan ja isin kanssa!

Tänä syksynä pitää järjestää, että päästään pikkujätkän kanssa kahdestaan katsomaan Mimmi-lehmä ja Varis sekä Viirun ja Pesosen joulu Ahaa-teatteriin. Lastenkulttuurikeskus Rullassakin on aina jotain vaihtuvia, kivoja näyttelyitä, joita voi käydä katsastamassa vaikka tarhapäivän jälkeen..Koko perheen voisi tänä syksynä myös roudata vaikka vähän pidemmälle ja käydä ihmettelemässä tiedekeskus Heurekaa...Nyt meni jo tieteen puolelle, mutta lasten maailmassa se tuskin haittaa!

Kirpputoreista

Nurkissa pyörii jos jonkinmoista tarpeetonta tavaraa: pieneksi käyneitä lastenvaatteita, omia vanhoja vaatteita ja kenkiä, parittomia ja/tai vääränvärisiä pussilakanoita, mihinkään sopimattomia koriste-esineitä, luettuja kirjoja ja niin edelleen. Sitten on vielä keittiötavara: epämieluisat keittokirjat; kipot, kapot ja työkalut, joita on epämääräinen määrä tai joita ei koskaan käytetä; lahjaksi saadut astiasarjan osat, joita on jo tai joita ei kerätä...

Kirpputori on tietenkin vanha kunnon ratkaisu näihin. Tai jokin keräysloota. Tähän mennessä olen hyödyntänyt vain lähi-itsepalvelukirppistä omien tavaroiden myyntiin. Olisi varmaan kokeilemisen arvoista, löytäisivätkö esimerkiksi lastenvaatteet ja lelut paremmin uusia omistajia lastentarvikekirppiksellä.

Keittiötarvikkeille muuten löytyy Helsingissä jo oma kirpparitapahtuma! Loistoidea on se. Tuollainen jos järjestettäisiin Tampereella, kiikuttaisin viivana sinne omat keittiökamani (ja itseni myymään, mutta myös tekemään löytöjä!).

Mitkähän ovat Tampereen alueen parhaita kirppiksiä myynnin sujuvuuden kannalta? Kirpparitapahtumissa selkeänä plussana on tunnelma, jota ei tavoita itsepalvelukirppiksillä. Eikä ole pakko laputtaa jokaista tuotetta - senkuin heittelee hintoja hatusta ja antautuu tinkaamiseen asiakkaiden kanssa.

Itse olen tottunut asioimaan näissä:
Jonnan kirppis
Radiokirppis
Bonuskirppis
Länsikirppis
Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä Moron peräkonttikirppis Keskustorilla

Tuolinpäälliset, check!

Meille on kulkeutunut jostain kolme puutuolia, joista tykkään, mutta joiden sijoittelu on aina vähän ongelma, koska niitä on vain kolme. Tällä hetkellä niiden koti on makuuhuoneessa, jossa ne toimivat vaatteiden laskupaikkoina ja yöpöytänä. (Vaatteiden laskupaikka on muuten ihan kiva juttu, mutta ikävä kyllä ainakin meillä käytännössä ihan karmean näköinen, koska tuoleille kertyneissä vaatekasoissa voisi harrastaa arkeologisia kaivauksia...)

Päällystin makkarin uutta lookia varten tyynyjä, ja tuosta samaisesta kankaasta tein uudet päälliset myös tuoleihin. Tuolien päällystäminen on helppoa kuin heinänteko, ainakin jos tuolit ovat sellaista mallia, joista irtoaa se kankaalla päällystetty istuinosa. Näitäkin tuoleja on päällystetty jo useamman kerran!

Tarvikkeet:
sakset ja mittanauha
päällystykseen sopivaa kangasta
niittejä ja niittipyssy / vasara ja nupinauloja

1. Istuinosa naputellaan irti kehikosta
2. Vanhat kankaat irti niitteineen päivineen. (Jos on laiska, tämän voi jättää väliin, jos vanha kangas on suht sileä..) Saksien kärjellä onnistuu niittien kaivelu. Jos kangas on kiinni pienillä nauloilla, naulat saa pois vasaran haarapäällä.
3. Mitataan uudesta kankaasta sopivan kokoinen pala, joka riittää peittämään istuinosan ja jonka voi kiinnittää istuinosan alapuolelle siististi niiteillä tai nupinauloilla. Kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että mahdolliset kuviot kankaassa näkyvät istuimessa halutulla tavalla, eli kangas leikataan sen mukaisesti.
4. Uusi kangas asetaan päällipuoli alaspäin työtasolle ja istuinosa sen päälle. Varmistetaan, että kangas on päällipuolelta sileä ja tiukka, ja kuvio, esim. raidat, kulkevat halutun suuntaisesti.
5. Nidotaan/naulataan kangas kiinni istuinosan alapuolelle ensin yhdeltä reunalta
6. Vedetään kangasta sileäksi ja tiukaksi päällipuolelta ja nidotaan/naulataan kangas kiinni toiselta reunalta.
7. Kulmat vedetään siististi laskokselle, vähän kuin lakanaa vedettäessä patjan alle. Tarvittaessa voi kangasta hiukan leikata, jos kangasta jää kulmataitokseen moninkertaisesti => voi vaikeuttaa nitomista/naulaamista
8. Istuinosa naputellaan tiiviisti takaisin tuolin kehikkoon

(This is) How Stuff Works

Astianpesukone hajosi viime viikolla. Se pysäytti pesuohjelman junnaamaan kesken kaiken ja vilkutti numerokoodia, joka tarkoittaa, että kone tihkuttaa vettä jonnekin uumeniinsa. Great! Sitten vaan huoltomiestä tilaamaan. Pari päivää pestiin tiskejä käsin - tai siis pestiin, kun vettä ylipäätään tuli. Meidän tiellä tehdään nimittäin tietöitä, joiden takia vesi on poikki harva se päivä. Oikein lapsiperheen unelmatilanne!

Tiskikonemies tuli, ja kuuntelin arvion vaihtoa kaipaavista osista yrittäen parhaani mukaan tehdä muistiinpanoja töissä olevaa aviomiestä varten. (Mä en ole meidän perheessä se, joka ymmärtää tekniikkaa.) Kuulemma "nousuputki" ja "sivutasku" ainakin piti vaihtaa. Arvio oli, että koneenkorjaus kaikkinensa maksaa 480 euroa! Huh. Tästä tiedosta ja tarkistuskäynnistäkin köyhdyttiin jo sata euroa. Seitsemän vuotta vanhan AEG Favoritin korjaus tuohon hintaan ei tuntunut kovin hyvältä diililtä, kun tällainen normi humanistinplanttukin tietää, että nykykoneet on suunniteltu hajoamaan lopullisesti tietyn ajan jälkeen, mistä syystä AEG:llä ei liene kuitenkaan enää monta vuotta elinaikaa jäljellä. Koneenkorjaajakin vain myönteli, kun esitin tämän asiantuntija-arvioni hänelle. Samaa mieltä oli sitten aviomieskin, ja hän meinasi lähteä siltä seisomalta ostamaan meille uuden astianpesukoneen, kun uusi maksaa vain satasen tai kaksi enemmän kuin korjauksen hinnan.

Dippainssimiehelleni tuli kumminkin vielä mieleen itse katsoa, mitä kone on syönyt ja mistä se vuotaa. Viiden-kuudensadan euron menoerä kummasti motivoi! How Stuff Works -sivustolta löytyi osio tiskikoneenkorjauksesta, ja lopputuloksena oli, että mies irrotti ja puhdisti vaihtoa kaivanneen sivutaskun ja seurasi sitten pesuohjelma käynnissä, vuotaako kone. Parit pesuohjelmat on nyt testattu, ja kone on toiminut moitteettomasti. Aika näyttää, saiko AEG pari vuotta lisää ikää tee-se-itse-huollolla.

Pitäisi varmaan koputtaa puuta. Mutta tuntuu kyllä aika härskiltä, että huoltofirma ei korjausvaihtoehtona tarjonnut lainkaan vanhojen osien huoltoa, vaikka (tai jos) sillä olisi mahdollista pidentää vanhan vehkeen käyttöikää. Vai olisiko perusteellinen huoltotyö sitten maksanut vielä enemmän kuin uudet osat ja niiden vaihtaminen?

Kyllä on tavallisen ihmisen ja varsinkin minunlaiseni tekniikan ihmelapsen vaikea ymmärtää tämmöistä. Mutta onneksi on mies, joka osaa korjata kaikkea! Hienoa on myös, että tee-se-itse-ihmisiä varten on olemassa sellaisia nettisivuja kuin How Stuff Works!

Viiri-viiri tööt-tööt

Meillä oli hiljattain kuopuksen ristiäiset, johon piti saada jotakin keltaista koristetta keltaisten kukkien lisäksi. Virkattuja, paperisia ja kankaisia viirejä on näkynyt sisustuslehdissä niin paljon, että tulipa sitten mieleeni kokeilla niiden tekoa itsekin.

Materiaaliksi hankin Tiimarista pari erilaista kartonkia (tavallinen ja laine-) ja käsintehtyä paperia. Lisäksi käytin Marimekon kelta-harmaita Unikko-serviettejä, koska niitä tuli myös kattaukseen. Kotoa löytynyt valkoinen puuvillalanka sai kelvata viirinauhaksi. Sitten piirtelin lyijykynä ja viivoitin apunani viirikolmiot kartongeille, leikkasin ne ja liimasin kolmiot kiinni lankaan Erikeeperillä. Viirinauhaa olisi pitänyt tehdä runsaasti enemmän, mutta loppui aika ja viitseliäisyys. Kivannäköistä se kumminkin oli! (Luonnossa kivempi kuin tuossa pimeässä kuvassa. Vastapainoksi pari kivaa kuvaa ristiäisten ulkokukka-asetelmista.)

Sitten, kun viiri oli jo valmis, löysin Beautiful Mess -blogista hauskoja viirejä ja niiden teko-ohjeita. Kivannäköinen blogi muuten, ja äkkäsin sieltä myös kivan ovikranssin ja muiden koristusten teko-ohjeita! Sitten kun taas olisi aikaa ja viitseliäisyyttä...

Vaikka onhan sitä taas, kun kudon vauvalle neuletakkia. Kunpa saisin sen valmiiksi kun se vielä mahtuu.

Unelmien takkahuone

Viimeisin meillä tehty remppa on takkahuoneen ja kodinhoitohuoneen yhteisremontti, jossa koko huoneet uusittiin lattiasta kattoon. Vanhat ysikytluvun kaapistot, lattialaatat ja takka saivat lähteä, ja kangastapetit poistettiin. Oli ihanaa nähdä remontti valmiina lomamatkan jälkeen! Mehän siis poistuimme huushollista kahdeksi viikoksi pölyn ja hävityksen kauhistuksen tieltä...

Takkahuoneen kiinteän sisustuksen avainjutut ovat Minoli Tilesin Milestone Desert -laatta lattiassa (kuva) ja Milestone Canyon (kuva) seinässä takan takana. Tykkäsin Milestonen kuvaston miljöökuvista ja niiden värimaailmasta niin kovasti, että niistä voisi kopioida koko lookin! Takka on valkoinen sylinterin mallinen Jotul FS 84, johon ihastuimme naapurissamme.

Yllä oleva kuva on Jotulin sivuilta. Täytyy kaivella kuva vanhasta takkiksesta ja napsaista uusi nykyisestä lookista. Rakastan sitä! Kunhan vielä takkahormi saataisiin. Uudesta takkahuoneesta on paha nauttia, kun takka ei ole kytketty. Eikä kyllä uuteen huoneeseen sopivia huonekalujakaan ole vielä kaikkia löydetty. Noh, eihän rempasta olekaan kuin vasta viisi kuukautta! Että jos jollakulla muullakin venähtävät remontti- ja sisustusaikataulut, niin täältä vertaistukea.

Omenat uunista ulos

Pihamme pieni omenapuu tuottaa satoa joka vuosi, mutta yleensä vain harvat omput ovat syömäkelvollisia - jostain syystä iso osa hedelmistä mätänee jo puuhun tai madot ovat syöneet niitä jo ennen puusta putoamista. Omenalajikekaan (ilmeisesti Huvitus) ei ole kovin kummoisen makuinen. Kypsien omenoiden keräilykin on monesti päässyt unohtumaan, joten etanat, linnut ja madot ovat saaneet niistä hyvät juhla-ateriat. Lähinnä puu on ollut koristeena, kiipeilypuuna ja miehen muotoiluinnostuksen kohteena.
Tällä viikolla otin kuitenkin härkää sarvista ja houkuttelin neljä-ja-puolivuotiaan poikasen keräämään kaikki hyvät omenat ämpäriin. Puustakin oli lupa ottaa, kunhan ei raakoja. Ihmeen paljon kelvollisia omenoita tulikin, yksi ämpärillinen, ja vielä jäi puuhunkin hedelmiä kypsymään.

Pesin ja lohkoin 2,5 kiloa omenoita kuorineen ja keitin ne pehmeiksi. Ensin piti soseuttaa ja keittää ne hillosokerin kanssa ja lisätä minttua, vaniljaa tai muuta maustetta mukaan, mutta reseptiä googlatessa löysin "toffeeomenahillon" ohjeen, joka houkutteli kokeilemaan. Radio Suomessa on kuulemma ohje joskus alunperin annettu. Ihan uusi juttu mulle, että hillo laitettiinkin uuniin! Hillosta tuli täyteläisen leijonankeltaisenkultaista sen muhittua uunissa 2 tuntia. Maku muuttui toden totta hiukan toffeemaiseksi, samoin kuin hillon rakenne! Leivän päällä on jo hillo testattu ja oli namia. Pääsee käyttöön varmasti myös turkkilaisen jogurtin sekaan sekä croissantien, lättyjen ja pannarin päälle!
Lisäsin ohjeen sokerimäärää, sillä toisessa ohjeessa hillo tehtiin pakastettavaksi, mutta itse purkitin sen jääkaapissa säilytettäväksi. Ei hajuakaan, onko käyttämäni sokerimäärä nyt riittävä jotta hillo säilyy hyvin, jää nähtäväksi! Alkuperäisohjeen sokerimäärä taasen vaikutti ihan liian hurjalta. (Muokattu 3/2013: kyllä se nyt vaan on niin, että enemmän sokeria tarvitaan! Ei sitten tarvitse itkeä homehtuneita hilloja, höh.)

Rouva K:n Huvitushillo
2,5 kg omenoita (punnittu kokonaisina)
9 dl luomuruokosokeria (ei riitä!)
Pese ja lohko omenat kuorineen, poista siemenkodat. Keitä pehmeiksi vähäisessä vesimäärässä. Soseuta esim. sauvasekoittimella ja lisää sekaan sokeri. Sekoita. Laita uuniin uuninkestävässä astiassa ja anna muhia kahdesta kahteen ja puoleen tuntiin. Sekoita välillä ja maistele, milloin "karamellisoituminen" alkaa tapahtua. Purkita ja säilö kylmässä.