torstai 8. syyskuuta 2011

Pihatyöt on my mind

Ruuhkavuoden käsikirjan yksi tarkoitus on toimia muistuttajana hajamieliselle ja kiireiselle omistajalleen niistä töistä, joita ihmisen nyt vaan kertakaikkiaan omakotitalossa asuessaan, perhettä pyörittäessään ja elämänsä helpottamiseksi pitäisi säännöllisesti muistaa. Turha sitä on vaikka marraskuussa sureksia, että enpä taas muistanut noita syksyn pihatöitäkään..Se on sitten eri asia, mitä kaikkea viitsii, mutta ainakaan muistin puutteesta ei ole kiva kärsiä! Tai tietämyksen.

MTV3:n Koti-osion puutarhaosiossa on lueteltu, mitä "multapeukalon" tulisi muistaa näin syksyisin. Otsikosta päätellen kohderyhmää on joku täysin muu kuin minä, mutta...Ehkä mä vielä joskus saan sen multapeukun! Hiljaa hyvä tulee. Merkitsin ruksilla ne jutut, jotka koskevat meidän puutarhaa.


Multapeukalon muistilista – tee nämä syyskuussa

• Kuivata perennojen ja kylvökukkien siemeniä ensi kesälle. (no tämä jääköön niille, joilla se peukku on..)
• Istuta kukkasipulit – esimerkiksi hyasintit, narsissit, krookukset, pikarililjat ja kurjenmiekat. x
• Istuta yrtit maasta ruukkuun ja nosta ikkunalaudalle, niin voit herkutella tuoreilla yrteillä talvellakin. x
• Siivoa kasvihuone talvikuntoon.
• Pese ja tuuleta kellari.
• Nosta perunat, kun lehdet kellastuvat, ja juurikkaat ja kaalit kuun lopussa.

Multapeukalon muistilista – tee nämä lokakuussa

• Kerää talviomenat.
• Istuta sipulikasveja keväälle: tulppaanit, laukat, tähtihyasintit, lumikello ja helmililjat. x
• Istuta puuvartisia puita, pensaita ja köynnöksiä ja perennoja. x
• Istuta kanervat ruukkuihin. x, tai ehkä istutan jotain muuta. Maisemagerbera näyttää omalta kukalta!
• Käännä kasvimaa.
• Kun maa on routinut, voit kylvää porkkanan, palsternakan, persiljan ja valkosipulin.

Hyvältä näyttää, eihän tässä meidän kasvimaattomalla pihapläntillä paljon hommaa olekaan! Tosin puutarhan syyslannoitus olisi pitänyt tehdä elokuussa. Ensi vuonna sitten kai. Tänä vuonna ei enää millään muilta kiireiltä ehdi.

P.S. Tänä vuonna ihanaa puutarhasilmänruokaa tarjoilivat Amsterdamin kaupunkitalojen sisäpihojen puutarhat, joihin on kerran vuodessa pääsy myös ulkopuolisille. Sieltä nuo ylemmät kuvatkin ovat. Pihat olivat kerrassaan viehättäviä! Ajatella, keskellä kaupunkia sellaisia keitaita kerrostaloasukkaiden yhteiseen käyttöön! Sellainen olisi sopiva määrä puutarhaa minulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti