Paketoitu juttu

Lähiaikoina lahjapakettien teko on ollut ajankohtaista harva se päivä - pakettiin on päässyt lähipiirin lasten synttärilahjoja sekä miehen veljen ja hänen morsiamensa häälahja. Häälahjan ideointi itsessään oli tietenkin ihan oma lukunsa, mutta paketinkin halusin olevan jotenkin erityinen, sillä varsinkin kyseisen morsiamen tiedän osaavan arvostaa senkin kauneutta. (Nimim. Joululahjoja tältä morsiamelta vastaanottanut..) Samanlaista näpertelyintoa löytyy minustakin, jos vain ehdin ja jaksan, ja nyt kerrankin jaksoin!

Hankin pakettia varten kullanväristä paperia sekä kullanväristä paperinarua. Kotona oli entuudestaan oljenkellertävää niininarua ja vanhoja nuotteja, joista raaskin uhrata Jean Sibeliuksen Romancen etulehden.

Etsiskelin ensin paketin tekoa varten lahjanarun käärimisohjeita, kun yleensä osaan sen vain kahdella tavalla: 1) normisti ristin muotoon ja tavallinen rusetti paketin keskelle tai 2) yhdestä ylä- ja yhdestä alakulmasta vinoon, keskeltä pitkittäin ja tavallinen rusetti paketin yläosaan. No, kuten kuvasta näkyy, olin niinkin innovatiivinen, että solmin lahjanyörit vain sivusuunnassa paketin ympäri :) Päädyin tavalliseen rusettiin, koska en ensietsimällä löytänyt mitään nettiohjetta ruusukkeiden tekoon, ja halusin paketin jo valmiiksi (kärsimätön?).

Myöhemmin löysin kyllä ohjeen ruusukkeen tekoon (ks. kuvagalleria) ja muitakin paketointivinkkejä, jääköön niiden kokeileminen seuraavaan pakettiin!

Elokuussa tapahtuu...

Pitkästä aikaa terveisiä ruuhkamammalta! Olen tässä elokuun aikana ymmärtänyt, miksi oli heinäkuussa kesäloma. Kas, kun elokuu on niin kiireinen kuu, että ilman lomia ei kertakaikkiaan jaksaisi. Ja nytkin on ollut tekemistä tässä härdellissä. Ihan omakin vika osittain, mutta sama näyttää olevan kaikilla muillakin: elokuulle ympätään kaikenmoista aktiviteettia, koska kerrankin on jaksuja! Niinpä lopputulemana kuun lopulla jo miettii, että pitikö nyt nämäkin kekkerit ajoittaa elokuulle, juuri kun totuttelee uudestaan työelämään ja aamuheräämisiin, ja viikonloppuna olisi niiiiin kiva vaan olla eikä valvoa tekemässä ruokia tai olla vieraana (sinänsä ihanissa!) illanistujaisissa hankkimassa lisää univelkaa. Kunpa nyt ensi vuonna muistaisi tämän: järjestän ne omat illanviettoni ja muut sitten marras-helmikuulla, kun muuten ei kukaan yleensä järjestä mitään ja on ihan kuollutta, kylmää ja tylsää!

Ensi kirjoituksessa sitten taas jotain konkreettisempaa :)

Tyrnimarjaherätys

Tyrnimarja ei ollut mikään tuttu juttu, ennen kuin anoppi joskus taannoin tarjosi niitä oman pihansa puusta ja ylisti niiden terveellisiä ominaisuuksia aivan ylivertaisiksi. (Superfoodia jo ennenkuin goji-marjat valtasivat kaupat :) Ajattelin vain, että onpas ihan hemmetin hapan marja. Oikein superhapan. Muistaakseni saimme tyrnimarjakeittoakin, mutta sekin veti kyllä suun väärään happamuudellaan.

No, nyt yllättäen miehen kanssa huomasimme, että takapihamme nurkassa huojuva, sinne joskus istutettu tyrni notkuu täynnä marjoja. Marjat ovat suurimmaksi osaksi niin korkealla, että poimimiseen tarvittaisiin tikkaat ja kaksimetrinen mies. Kukaan ei muista, onko niitä ollut siellä jo kolmena aiempanakin syksynä, kun olemme tässä talossa asuneet. Poimittu niitä ei ainakaan ole. Ehkä nyt on jotenkin hyvä tyrnivuosi?

Googlasin heti tyrnimarjan terveellisiä vaikutuksia ja kyllä nyt on niin, että ne marjat on sieltä poimittava, olkoon sitten miten happamia tahansa! Ne sisältävät antioksidantteja, C-vitamiinia pommin lailla, B12-vitamiinia ja vaikka mitä.

Löysin jo Hellapoliisilta herkulliselta tuntuvia reseptejäkin marjoja varten: Pähkinäinen piimä-tyrnikakku tai Tyrni-mansikkakiisseli...Tai miten olisi Ruokatiedon esittelemä Tyrni-marenkitorttu?

Nyt tekisi mieli hakea tikkaat alle ja lähteä heti tyrnijahtiin! Itse toimin varmaan työnjohtajana puun alla...Harmi kyllä ne eivät taida olla kypsiä vielä kuukauteen, jos istutetun tyrnin poiminta-aika on sama kuin luonnonvaraisen tyrnin. Vaikea sanoa, kun maistamalla noviisi tuskin erottaa raakaa ja kypsää. Kertokoon ken tietää!

Lohinyyttiohjeen metsästys

Ei taas tunnu yhtään kätevältä emännältä. Olen hukannut kesän suosikkireseptiksi nousseen ohjeen inkiväärillä maustetuista lohinyyteistä. Onneksi ehdin tehdä niitä sentään kaksi kertaa, niin että ainakin osa aineksista ehti jäädä mieleen, ja sain kuin sainkin päivitetyksi ohjeet tulevien rapujuhlien menua varten, josta kirjoitin aiemmassa blogauksessani. Mansikkapavlovan ohje sentään löytyi helposti, koska ohje on paksussa keittokirjassa, jota nyt ei tumpelompikaan hukkaa.

Vielä en ole keksinyt, kuinka naistenlehtien ruokaohjeet siirtyisivät kätevästi lehdistä ja lehtipinoista talteen...Ja kätevää ei siis todellakaan ole, että leikkaa ohjeen - sehän pitäisi vielä liimatakin johonkin. Onko siis ainoa vaihtoehto kirjata kaikki Ruuhkavuoden käsikirjaan?

Takapakkia tarhassa

Perheen (kohta) nelivuotiaan päiväkotitaipaleella on nyt kolmas viikko menossa. Välillä jo näytti, että kaveri alkaa tottua paikkaan ja tarhassa olo olisi jo mukavaa, mutta enpä nyt taas tiedä. Kotiin mennessä kiukutellaan pienistä ja isoista asioista, ja päivän tapahtumista ei haluta kertoa mitään. Yötkin tuntuvat tulleen rauhattomammiksi...

Ehditäänköhän siellä edes jutella kunnolla jokaisen lapsen kanssa päivittäin? Hirveintä on juuri ajatus, että lapsiparka joutuisi pettymään joka päivä siihen, ettei kukaan kuuntele tai katso (vaikka sitä dinosaurusta, joka oli pakko saada kotoa mukaan näytille). Vanhassa hoitopaikassa kun oli vain neljä lasta, ja heitä hoiti maailman ihanin, puheliain ja toimeliain perhepäivähoitaja. Kun vielä kesälomankin on lapsi saanut rauhassa pulista juttujaan kotona oman perheen kesken, voin kuvitella, miten karua on joutua tottumaan siihen, että omaa vuoroa saa odottaa. Ja odottaa.

Ei kai tässä äitinä voi muuta kuin pitää reipasta mielialaa yllä. Ja ehkä se kahden kuukauden tottumisaika ei sitten olekaan kovin kaukana totuudesta...

Tuulensuojaa terassilla

Vuonna 1991 valmistunut talomme, jossa olemme asuneet nyt kohta neljä vuotta, on osittain ysärikuosissaan ja osittain remontoitu. Projekti etenee huone kerrallaan ja pikkuhiljaa - kun samalla yrittää asua samassa osoitteessa miehen, lapsen ja joka paikkaan könyävän kissan kanssa, ei viitsisi millään tehdä elämää liian vaikeaksi liian usein. Isoin kertaremppa oli kylpyhuoneen ja saunan täydellinen uusiminen, minkä yhteydessä olohuoneen, ruokailutilan ja eteisen seinistä revittiin vanhat tapetit ja seinät hiottiin ja maalattiin kauttaaltaan. Silloin oli pölyä joka läpi täynnä, voi hyvää päivää - niissäkin huoneissa, joissa ei ollut remontoitu. Olimme evakossa vanhemmillani tuolloin kolme viikkoa. Pölyn siivoaminen jatkui herraties kuinka kauan...Kun tänä kesänä olimme viikon Kreikan-matkalla, palkkasimme vihdoin ja viimein (johan sitä oli melkein puoli vuotta haudottu..) tapetoijan ja maalarin makuuhuoneeseemme. Nyt on maalattu ja tapetoitu, mutta ei vielä sisustettu. Makkarista sitten myöhemmin lisää!

Kyllähän noita remontin ja parannuksen kohteita riittää - viimeisin juttu ovat terassin lasit. Olisi kiva voida pidentää terassikautta molemmista päistä (ja illoista), kun ei tarvitsisi välittää pienistä sateista tai tuulista. Ystävien mökin kuistia ihastellessa päätimme, että jospa ensi kesäksi olisi meidän terassin aika saada lasitus. Millähän sitä ensi huhtikuussa muistaisi tilata ne? (Mitenkäs tänne Bloggeriin saa lisätyksi kalenterin? Just sellaista tällainen nykypäivän lahopää emäntä tarvitsisi..)

Tässä pari mallikuvaa lasituksesta ystäviemme ihanaisesta kesäpaikasta:

Rosvopaistijuhlissa

Viikonloppuna olin siippani kanssa ystäväpariskunnan kutsumana rosvopaistijuhlissa. Ajeltuamme kaksi tuntia juhlapaikalle tuttaviemme suvun kesäpaikkaan istuimme iloisen, nelikymmenpäisen juhlaseurueen joukkoon, ja siinä vierähtikin ilta aamukolmeen. Ilta ja yö ulkona nuotion ja ruokapöydän ääressä istuen väsyttivät miehen siihen malliin, että vaimon oli tartuttava sunnuntaiaamuna kotiinlähdön tullessa rattiin...Hyvillä viiden tunnin yöunilla. Mutta oli se sen väärtiäkin! (Tänä aamuna meinasi vähän lipsahtaa töihin ja päiväkotiin lähtö hienoisen pommiinnukkumisen takia.)

Paitsi että juhlaseura oli loistavaa, sitä oli myös tarjoilu. Viinit, oluet ja muut juomat oli hankittu paikalle nyyttäriperiaatteella, ja pöytään kannettiin jos jonkinmoisia herkkuvateja, joiden sisällön valmistamiseen oli osallistunut niin naapureita kuin sukulaisiakin. Pihamaalla porotti rosvopaistihauta, jossa kypsyi omissa paketeissaan possua, lammasta, kaurista, poroa, hirveä sekä perunaa, porkkanaa, naurista ja punajuurta. Alkupaloina ja -snackseinä saimme rapuja, dippivihanneksia sekä nachojen kanssa kahta omatekoista salsaa, jotka veivät kerta kaikkiaan kielen mennessään! Täytyy pyytää resepti.

Kun rosvopaisti oli kaivettu tulikuumasta haudastaan, lihojen ja juuresten lisäksi syötiin erilaisia salaatteja. Lihat olivat kerrassaan suussasulavia, varsinkin possu, lammas ja poro. Toiset olisivat ehkä vaatineet pidemmän kypsytysajan, ainakin kauris, joka oli aika sitkeää. Vai liekö ollut liian kuivana haudassa?

Jälkiruokapöytä oli mieletön runsaudensarvi - meinasi mennä vaikeaksi pystyä maistamaan joka sorttia siinä vaiheessa ateriaa! Mansikkapavlovaa, porkkanakakkua, limekakkua, tiramisua, muffinsseja...

Ennenkuin kuolen nälkään miettiessäni niitä kaikkia herkkuja, siirrytään vielä tuohon rosvopaistiin. Kokkikolmonen kertoo, että aito, alkuperäinen rosvopaisti oli varastettu lammas, joka paistettiin haudassaan villoineen päivineen. Lampaan turkki hierottiin saveen, lammas suolattiin sisältä ja paistettiin sitten kuopassaan. Tuntimäärä riippui tietenkin siitä, oliko kyseessä karitsa vai pässi. Kun aika oli kypsä, lammas kaivettiin esille, ja savi oli kuivunut sen ympärille "ruukuksi". Ruukku kajautettiin rikki lampaan ympäriltä, ja voilà, lammas oli saanut karvojen poiston...Aika ekstriimiä touhua! Nykyään riittää, kun hakee lihat kaupasta. Suolan määrän ja paistoajan optimointi jäävät varmaan hankalimmaksi asiaksi. Rosvopaistikokkien ja -vieraiden vakiovitsinaiheisiin kuuluukin lähimmän pizzerian sijainnin miettiminen siltä varalta, että koko ruoka on kärähtänyt hautaan. Mutta niin ei onneksi käynyt näissäkään rosvopaistikekkereissä!

Pihalla puutarhassa

Joskus harvoin sattuu, että koko kolmihenkinen perheemme (plus kissa) on pihalla yhtä aikaa. Yleensä on aina (tai on olevinaan) jotakin muutakin tekemistä samaan aikaan, mistä syystä minä tai mies huhkimme useimmiten takapihamme pikku puutarhassa yksin tai jälkikasvu seurana. Mutta tänään kaikilla oli pihassa jotakin puuhasteltavaa. Siinä on jotakin sanoinkuvaamattoman rauhoittavaa ja hyvää: kaikki tekevät omiaan, mutta koko perhe on näköetäisyyden päässä. Samaa tunnetta ei kerta kaikkiaan koe sisähommissa! (Varsinkin jos joku nysvää kannettavalla tai telsun ääressä.)

Puuhastelun tuloksena oli nurmikko ajettu, vastikään leikatun orapihlaja-aidan oksat ja lehdet kerätty, omenat poimittu puusta ja nurmikolta, ison tuijan alaoksia harvennettu, viimeiset mustaherukat noukittu ja raparperit kerätty. Ei huonosti ollenkaan.

On muuten uskomatonta, miten pikkuihmiset saavat vaikutteita ja toimivat joskus yllättävällä tavalla: salaattia syömätön jätkänpätkämme halusi ihan itse riipiä pienestä salaattipuskastamme monta lehteä mukaansa ja söi yhtäkkiä ne kaikki, koska "pupu haluaa nyt lempiruokaansa". No, äiti ei todellakaan pane vastaan, kiitokset kaikille pupuille!

(Älä) Syö (k)rapu(lassa)

Ravut, te järvien saksiniekat. Kömpikää lautaselleni! Syksyn tullen herää aina himo saada nauttia rapuillallinen hyvässä seurassa. Maiskutella ja imeskellä, raksutella kuoria rikki, siemailla viiniä ja snapsia ja jutella joka vuosi tutun turvallisia mukavia rapujen syönnin oikeasta toimintatavasta ja siitä, mistä kohtaa vatsapanssari pitikään avata.

Ravustuskausi alkoi 21. heinäkuuta ja päättyy lokakuun lopussa. Tänä vuonna illallisrapumme hankitaan ravustajalta, mutta monena vuonna on ravut hommattu ihan omin pikku kätösin mökkirannasta. Lapsena en tiennyt jännempää puuhaa kuin käydä kokemassa rapumertoja taskulampun kanssa hämärässä rannassa. Itse ravustaminen onkin osa kokemusta, ja parhaat rapuillalliset on varmaankin nautittu oman mökin pirttikaluston ääressä.

Menee se rapuillallinen hätätilanteessa kaupungissakin, ja tänä vuonna tarjoilenkin tilatut rapulaiset työkavereille illanvietossa. Rapuja riittänee kuutisen kappaletta per ruokailija, mikä lieneekin sopiva määrä varsinkin aloittelijoille.  Ravunlihojen esiinsaaminen varsinkaan täpläravuilta ei ole mikään iisi juttu, tiedän. Mutta kärsivällisyys ja sitkeys palkitaan!

Rapuillallinen

Alkuruoka
Alkukeitto (vielä harkinnassa, mikä)
tuoretta, rapeakuorista vaaleaa leipää

Pääruoka I
Suomalaisia täplärapuja (6 rapua / ruokailija) Täällä rapujen keitto-ohje
silputtua tilliä
paahtoleipää
voita

Pääruoka II
Lohta ja vihanneksia inkiväärillä maustetussa kastikkeessa
(Ohje OLI tallessa, mutta nyt jouduin kyllä vetämään sen hatusta...Hukkasin näköjään sen naistenlehden jo.)

Tässä ohje neljälle:

1 lohifileen annospala nahkoineen/ruokailija
1 purjosipuli
3-4 kevätsipulia varsineen (saako niitä vielä..?)
1 dl tuoretta, silputtua korianteria

Maustekastike:
n. 1 rkl raastettua inkivääriä
1/2 dl soijakastiketta
3/4 dl vaaleaa balsamicoa
ehkä sokeria ja suolaa..

Anna maustekastikkeen kiehua hiljalleen 10 min. Leikkaa sillä aikaa sipulit (purjo renkaiksi ja kevätsipuli pieniksi lohkoiksi, varsi suikaleiksi) ja korianteri ja sekoita ne keskenään kulhossa. Siivilöi maustekastikkeesta inkivääri pois. Kaada kastike kulhoon muiden ainesten päälle ja sekoita.

Leikkaa foliosta ja voi- tai leivinpaperista reilunkokoisia "neliöitä". Ota esim. syvä lautanen, johon laitat folioneliön alimmaiseksi ja voipaperin sen päälle. Kokoa syvennykseen yhden syöjän annos: lohipala kahdessa osassa nahka alaspäin, ja päälle sipuliseosta ja kastiketta. Tee tällainen nyytti jokaiselle ruokailijalle, ja paista nyytit uunissa 225 asteessa puolisen tuntia. Tarjoa esimerkiksi perunoiden kanssa.

Jälkiruoka
Marjainen pavlova
(Luotto-ohjeeni on Anna Bergenströmin Joka kokin keittokirjasta. Ihan paras keittokirja muuten!)

4 munanvalkuaista
2 dl sokeria
1 tl väkiviinaetikkaa
1 rkl maissijauhoja
3 dl kuohukermaa
4 kiiviä
1 l mansikoita
tai jotakin muita marjoja hedelmiä, saa nyt nähdä mitä!

Voitele leivinpaperille 26-28-senttinen ympyrä pehmeällä voilla. Jauhota se vehnäjauhoilla ja ravistele vähän, jotta jauhot pysyvät ympyrän sisällä.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sokeri ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kiiltävää ja jää lusikoitaessa keoiksi. Lisää maissijauhot ja etikka ja sekoita hyvin.
Lusikoi valkuaisvaahto jauhotetulle ympyrälle. Paista uunissa 140 asteessa 1 tunti 15 minuuttia. Ota lämpö pois päältä ja anna torun olla uunissa vähintään pari tuntia tai yön yli. Koristele kermavaahdolla ja marjoilla tai hedelmillä.

Juomaksi
valkoviiniä
snapsia
vettä
vichyä

Ai niin. Blogauksen vitsikäs otsikko on muuten peräisin mökin ulkohuusista, johon äitini oli ripustanut lehdestä leikkaamansa ravunsyöntiohjeet - "Syö rapu".  Yhteen aikaan vietin kaveriporukalla juhannuksia mökillämme, minkä seurauksena jonain vuonna hyyskään oli joku lyijykynällä tehnyt omat lisäyksensä tekstiin. Voi olla, että siinä juhannuspäivän aikaan olikin ihan tosi neuvo kyseessä.

Matkakuumetta

Kesäloman päätyttyä ja töiden juuri alettua on ihan hyväksi mielenterveydelle, jos voi jo vähän virittäytyä tuleviin lomiin. Eikä sen seuraavan loman nyt tarvitse ihan ovella olla, kunhan on jossain hamassa tulevaisuudessa! Tähän tarpeeseen vastasi kuin salamaniskusta CityDealin tarjous tässä jokunen päivä sitten: Lahjakortti viikon lomaan viiden tähden hotellissa Phuketissa kahdelle aikuiselle ja yhdelle lapselle vain 159 euroa! Matkustusaikaa pitkälle vuoteen 2013. Tämä rouvashenkilö takertui kyllä tarjoukseen alta aikayksikön (kun noin halvalla saa, niin johan unohtui vanhan reppureissaajan karsastus Phuketia kohtaan, vips vaan!). Ei tarvinnut miestäkään kauan suostutella.

Voucherin säännöt olivat jotenkin niin mutkikkaat, että ostin lahjakortteja kaksi, vaikka ei ollut ihan varmaa, voiko niitä käyttää peräkkäin. Sähköpostivaihto Golden Tulip Mangosteen -hotellin kanssa on käynnissä paraikaa. Luulisi niille nyt olevan se ja sama, käytämmekö me lahjakortteja kaksi, vai luovutanko toisen eteenpäin. Toiveissa on kuitenkin kahden viikon loma, niin että mikäli korteilla ei voi sama seurue viipyä kahta viikkoa, on sitten vaan pakattava kimpsut viikon jälkeen ja downgradettava perhe toiseen majoitukseen...

Bonjour, à demain

Syksyyn liittyvät tarhan-, eskarin- ja koulunaloitukset puhuttavat työpaikan kahvipöydissä juuri nyt, ja olen yksi avautujista siellä: neljättä vuottaan käyvä ainokainen aloitti viikko sitten päiväkodin. Tätä ennen poika on ollut yksityisellä perhepäivähoitajalla pari vuotta.

Ja kylläpä äitiä on jännittänyt! Eikä vähiten se, että päiväkotiryhmä on ranskankielinen. Päätös vieraskielisestä päiväkodista on kyllä syntynyt jo vuosia sitten (ennen kuin lapsi oli nähnyt päivänvalon). Olen nimittäin vahvasti sitä mieltä, että ensimmäisen vieraan kielen opettelu on syytä aloittaa jo paljon aiemmin kuin koulun kolmannella luokalla - siinä on jo hukattu monta hyvää vuotta juurruttaa pikkupilttiin kielitaitoa ja ylipäänsä tottumusta erikuuloiseen ja -rakenteiseen kieleen. Tästä varmaan kirjoitan enemmän myöhemmin.

No, olisihan tuossa kielessä jo todellakin muutosta kerrakseen, ja kun siihen lisätään uudet hoitajat ja nelinkertainen määrä hoitokavereita entiseen verrattuna, äidin jänskätys nousi tarhaan mennessä huippulukemiin.

Poikanen on klaarannut ensimmäisen viikkonsa uudessa hoidossa hienosti ja nousujohteisesti. Vaikeinta taisi olla toisena päivänä, jolloin kotona vähän itkeskeltiin aamulla. (Huomasin muuten, että lomalta töihin palatessakin oli toinen päivä vaikein!?) Tarhaan mennessä itkut oli kuitenkin jo itketty.  Ujostelu ja vanhempien ikävöinti on selvästi jo vähän helpottanut, mutta kyllähän tuo tottuminen aikaa vie. Ranskalainen hoitosetä lohdutteli, että "pari kuukautta siinä menee". Kääk. Jatketaan kuulostelua. Hienoa on sitten, kun ja jos kysymykseen "oliko kiva päivä?" saa jonkinlaisen muun vastauksen kuin "Ei ollu, kun odotin vaan koska sä tuut/isi tulee"...